LAKIALOITE 55/2009
vp
LA 55/2009
vp - Janne Seurujärvi /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa esitetään muutettavaksi sotilasvammalain
6 §. Voimassa olevan lainsäädännön
mukaan sotilasvammalain mukaisiin korvauksiin oikeutettu henkilö voi
sen mukaan kuin asetuksella säädetään
jakaa kuntoutusjaksonsa aviopuolisonsa kanssa. Aloitteessa esitetään,
että edellä mainitun kuntoutusjakson voi sotilasvammalain
mukaisiin korvauksiin oikeutettu henkilö jakaa myös
avopuolisonsa kanssa.
PERUSTELUT
Rintamaveteraanin aviopuoliso on voinut osallistua rintamaveteraanien
kuntoutuksesta annetun asetuksen mukaisesti laitoskuntoutukseen samanaikaisesti
rintamaveteraanin kanssa vuodesta 1994 lähtien. Yhteisen
kuntoutuksen edellytyksenä on avioliitossa eläminen.
Aviopuolisolla ei siten ole oikeutta itsenäisesti päästä kuntoutukseen.
Kysymys avopuolisoiden asemasta on noussut aika ajoin esille, mutta
kuntoutusoikeuden laajentamista avopuolisoille ei ole vielä toteutettu.
Tilastojen mukaan noin puolet veteraaneista valitsee laitoskuntoutuksen
avokuntoutuksen sijaan. Erityisesti Lapissa, jossa laitoshoitopaikat sijaitsevat
usein jopa satojen kilometrien päässä veteraanin
asuinpaikasta, on tärkeää, että heikkokuntoisten
rintamaveteraanien ei tarvitse lähteä pitkien
matkojen taakse yksin, vaan he saavat ottaa aviopuolisonsa mukaan
kuntoutukseen. Onkin todettu, että toisen henkilön
apua päivittäin tarvitsevien veteraanien kuntoutuksen tehokkuutta
voi merkittävästi edistää kuntoutus, johon
myös puoliso osallistuu. Rintamaveteraanien tahto useissa
tapauksissa onkin, että he ottavat tutun puolisonsa tuekseen
matkoja ja kuntoutustoimintaa varten.
Laissa rintamaveteraanien kuntoutuksesta ei kuitenkaan oteta
huomioon elämäntilannetta, jossa ihmiset saattavat
kypsemmälläkin iällä aloittaa
uuden parisuhteen ja elää avoliitossa yhteistaloudessa
menemättä naimisiin. Avoliitossa elävät
on huomioitu esimerkiksi useissa sosiaalietuuksia koskevissa laeissa
tasavertaisina avioliitossa elävien kanssa. Avopuolison
osallistuminen kuntoutukseen yhdessä sotaveteraanin kanssa
tukisi rintamaveteraanien kuntoutusta samalla tavoin kuin aviopuolisonkin
tapauksessa.
Veteraanikuntoutusmäärärahan riittävyydestä käydään
niin ikään keskustelua. Sosiaali- ja terveysministeriöstä todetaan,
että nykyiset kuntoutusmäärärahat
perustuvat tarveharkintaan ja ne pyritään kohdentamaan
niille, jotka eniten tarvitsevat kuntoutusta, ja koska määräraha
on rajallinen, on toistaiseksi pitäydytty nykykäytännössä,
jonka mukaan kuntoutusoikeus on vain aviopuolisoilla.
On kuitenkin hyvä huomata, että tässä lakialoitteessa
on kyse kuntoutusoikeuden jakamisesta. Veteraaneilla on lain nykyisen
tulkinnan mukaan oikeus jakaa esimerkiksi 10 päivän
kuntoutus oman aviopuolisonsa kanssa periaatteella 5+5,
jolloin sekä veteraani että hänen aviopuolisonsa
voivat molemmat olla viisi päivää kuntoutuksessa.
Tästä ei siis koidu merkittäviä kustannuksien
lisäyksiä, kun yhteenlaskettu kuntoutusaika on
sama. Tällä lakialoitteella halutaan antaa avopareille
oikeus jakaa kuntoutus oman puolison kanssa samalla periaatteella
kuin lain nykyinen tulkinta sen määrittelee aviopuolisoiden
osalta. Lakimuutoksesta ei siten seuraisi huomattavia kustannuksia.
Hallitusohjelmassa todetaan, että hallituksen tavoitteena
on huolehtia koko veteraanisukupolven hyvinvoinnista. Tämä tapahtuu
kehittämällä veteraanien ja sotainvalidien
sosiaaliturvaa ja palveluja. Erityisesti riittäviin kotipalveluihin
ja nykyistä yksilöllisempään
kuntoutukseen kiinnitetään hallitusohjelmassa
erityistä huomiota. Veteraanien toiveiden huomioiminen
kuntoutusoikeuden jakamisen mahdollistamisella myös avopuolison
kanssa noudattaisi täten hyvin myös hallitusohjelman
linjauksia.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä toukokuuta
1948 annetun sotilasvammalain (404/1948)
6 §:n 6 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1225/1993,
seuraavasti:
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vahingoittunut tai sairastunut voi sen mukaan kuin asetuksella
säädetään jakaa kuntoutusjaksonsa
aviopuolisonsa tai avopuolisonsa kanssa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta
2009