PERUSTELUT

Ulkomaantulon rahastointi

Urheilijatuloa ovat urheilukilpailuista saadut rahapalkinnot ja niihin rinnastettavat tulot sekä urheilemiseen liittyvistä mainossopimuksista tai muista yhteistyösopimuksista saadut tulot, jos sopijapuolina ovat urheilija, lajiliitto ja yhteistyötaho yhdessä. Jaksotusmahdollisuus ei koske ulkomailta saatua tuloa, verovapaata valmennus- ja harjoittelurahaa eikä lajiliitolta tai olympiakomitealta saatua tai näihin rinnastettavaa valmennustukea. Urheilijoiden ulkomaiset sponsoritulot, palkinnot ja vastaavat tulot on syytä voida siirtää urheilijarahastoon samoilla perusteilla kuin kotimaiset urheilutulot. Verovelvolliset huolehtisivat itse, että jo verotettua tuloa ei siirretä rahastoon.

Ulkomaantulon rahastointimahdollisuuden puuttuminen on koettu suureksi epäkohdaksi ennen kaikkea lajeissa, joissa on sekä kotimaisia että ulkomaisia välinevalmistajia. Esimerkiksi hiihtolajeissa on kotimaisia välinevalmistajia, joiden sponsoritulot ovat rahastoitavissa, ja ulkomaisia välinevalmistajia, joiden tuloja ei voi nykyisen lainsäädännön mukaan rahastoida.

Ammattiurheilijat ovat kokeneet nykyisen rahastokäytännön epätasa-arvoiseksi. Muuttamalla lakia siten, että myös ulkomaiset urheilijatulot voitaisiin rahastoida, saataisiin rahastojärjestelmälle laajempi ammattiurheilijoiden hyväksyntä.

Valmennusrahaston valmennuskatteen korotus

Valmennusrahastoon voidaan maksaa muita urheilutuloja kuin palkkaa. Valmennusrahastoon voidaan jättää verovapaasti tulevia vuosia varten 20 000 euroa vuosittain. Rahastosta katetaan siten valmennusmenoja tositteiden perusteella verovähennyksenä.

Valmennusrahastoa voivat käyttää yksilöurheilijat eli luonnolliset henkilöt, joiden henkilökohtainen urheilutulo on kalenterivuodessa yli 800 euroa. Yksilöurheilijalla voi loukkaantumisten takia olla aktiiviurallakin välivuosia, jolloin urheilutuloa ei kerry. Valmennusrahaston korkeampi valmennuskate helpottaisi urheilijan omatoimista taloudellista selviytymistä loukkaantumisista.

Urheilijarahastoon rajaton siirto-oikeus

Ammattiurheilu on muuttunut viime vuosina merkittävästi entistä intensiivisemmäksi, ja sen seurauksena yhä harvemmalla ammattiurheilijalla on mahdollisuus käydä aktiiviuran ohessa ansiotyössä. Lähivuosien aikana huomattava määrä nykyisistä ammattiurheilijoista tulee päättämään aktiiviuransa, jonka jälkeen moni heistä aloittaa uudelleen opiskelunsa esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa. Lisäksi aktiiviuransa päättävillä urheilijoilla on usein jo perhe ja esimerkiksi asuntolaina, jolloin heillä on suuren elämänmuutoksen lisäksi usein huomattavia sosiaalisia ja taloudellisia paineita.

Jotta aktiiviuransa päättäneet urheilijat voisivat varautua paremmin tulevaisuutta varten, olisi tärkeää, että he voisivat suhteellisen lyhyen urheilu-uransa aikana siirtää urheilijarahastoon nykyistä suuremman osan ansioistaan. Ruotsissa ei ole käytössä rahastoinnin määrää rajoittavia kruunu- tai prosentuaalisia rajoja. Tämän seurauksena Ruotsissa ammattiurheilijat käyttävät rahastointioikeutta huomattavasti suomalaisia ammattiurheilijoita aktiivisemmin, koska voivat sen avulla ottaa itse vastuuta ja valmistautua paremmin uran jälkeiseen elämään itsenäisesti ilman yhteiskunnan tukia. Lisäksi Ruotsissa rahastoitujen varojen purkamiseen liittyvät rajoitteet huomioivat huomattavasti joustavammin ja yksilöllisemmin entisten ammattiurheilijoiden henkilökohtaiset taloudelliset tilanteet.

Urheilijarahaston tulouttamisperiodin muuttaminen

Nykyinen säännös urheilijarahastossa olevien varojen tulouttamisesta ei anna aktiiviuransa päättäneelle ammattiurheilijalle riittävää taloudellista toimeentuloa. Varojen tuloutumisalaraja tulisi laskea nykyisestä viidestä vuodesta kahteen vuoteen. Esimerkkinä voidaan mainita, että ammattijääkiekkoilijoiden keskimääräinen urheilijarahastossa oleva varallisuus on noin 40 000 euroa. Mikäli uransa lopettanut urheilija nostaa varat viiden vuoden aikana, niin 8 000 euron verotettava tulo ei yksistään riitä kattamaan urheilu-uran jälkeisten vuosien toimeentuloa. Näin ollen entisen ammattiurheilijan on pakko turvautua yhteiskunnan tukiin.

Varsin harva noin 30-vuotias entinen ammattilaisurheilija aloittaa uransa jälkeen yliopistotasoisen koulutuksen. Moni aktiiviuransa päättänyt urheilija suorittaa 2—3 vuotta kestävän ammattiin valmistavan koulutuksen. Mikäli urheilija voisi tulouttaa urheilijarahastossa olevat varansa vaihtoehdoiltaan yksilöllisesti joustavammalla tuloutusperiodilla, voisi hän tulla myös opiskeluaikanaan toimeen ilman yhteiskunnan tukia. Joustavampi purkaminen merkitsee yhteiskunnalle vähentyneiden tukitarpeiden tuomia kustannussäästöjä. Muutokset eivät aiheuta kustannustekijöitä verotulojen vähentymisen muodossa, sillä pidempää jaksotusta (enintään 15 vuotta) kompensoi lyhyempi jaksotusmahdollisuus (vähintään 2 vuotta), jolloin verotulojen voidaan ansiotuloverotuksen progressiivisuuden vuoksi olettaa pysyvän nykyisen tasoisina.

Yhä useammin ammattiurheilijoiden urat päättyvät äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti loukkaantumisiin, jolloin on usein todennäköistä, että entinen ammattiurheilija ei pysty työllistymään tai saa opiskelupaikkaa heti aktiiviuransa päättymisen jälkeen, koska ei ole voinut valmistautua uran päättymiseen. Tällöin olisi tärkeää, että urheilijalla olisi mahdollisuus tulouttaa urheilijarahastossa olevat varansa nykyistä nopeammin.