LAKIALOITE 57/2002
vp
LA 57/2002
vp - Pertti Hemmilä /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki säteilylain muuttamisesta
Eduskunnalle
Röntgenosastoilla työskentelevät
hoitajat joutuvat päivittäisessä työssään
alttiiksi ionisoivalle säteilylle. Vuosien ja vuosikymmenien
päivittäinen säteilyaltistus lisää tutkimusten
mukaan riskiä sairastua syöpään.
Potilaiden kannalta tehokkaat uudet hoito- ja tutkimusmenetelmät
ovat jopa lisänneet hoitohenkilökunnan säteilyaltistusta.
Vuonna 1967 säädettiin säteilylaissa
röntgensäteilylle altistuvien henkilöiden
ylimääräisestä loma-oikeudesta,
nk. säteilylomasta. Tämän lomaoikeuden
terveydellinen peruste on hoitomenetelmien kehittymisen myötä
muuttunut, mutta ei suinkaan poistunut. Altistuminen säteilylle ja
siihen liittyvät riskit ovat edelleen tosiasia. Eduskunta
päätyi vuonna 1997 kumoamaan säteilylain
72 §:n, jossa säädettiin asetuksella
määriteltävästä nk.
säteilylomasta. Perusteena oli kuvantamistekniikan ja säteilysuojauksen
kehittyminen turvallisemmiksi. Viimeksi kuluneen viiden vuoden
aikana on kuitenkin tullut uusia hoito- ja tutkimusmenetelmiä,
jotka altistavat hoitohenkilökuntaa säteilylle.
Olosuhteet hoitotyössä ovat siis muuttuneet siten,
että peruste kumotun säteilylain 72 §:n
palauttamiselle on olemassa.
Euroopan neuvoston ministerikomitea on ottanut kantaa säteilylain
72 §:n mukaisen säteilyloman poistamiseen päätöksessään
21.2.2002. Ministerikomitean kannanotto velvoittaa Suomea ensisijaisesti
toimimaan niin, että säteilyaltistus saadaan poistettua.
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä uudistetun
Euroopan sosiaalisen peruskirjan hyväksyminen. Työ-
ja tasa-arvoasiainvaliokunta totesi lausunnossaan, että ionisoivan
säteilyn aiheuttamia vaaroja terveydenhuoltoalan
töissä ei toistaiseksi ole pystytty poistamaan,
vaan valiokunnan saaman selvityksen mukaan potilaiden kannalta tehokkaiden
uusien tutkimus- ja hoitomenetelmien käyttö on
jopa lisännyt henkilökunnan säteilyaltistusta.
Työ- ja tasa-arvo- asiain valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus yhteistyössä asianomaisten
työmarkkinajärjestöjen kanssa selvittää,
onko tarpeen ryhtyä toimiin lainsäädännön
muuttamiseksi siten, että ionisoivalle säteilylle
altistuvan terveydenhuoltohenkilöstön oikeus ylimääräiseen
palkalliseen lomaan turvataan. Ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään
työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan kantaan ja piti tärkeänä,
että kysymys selvitetään ottaen huomioon
uudistetun peruskirjan asema Suomea sitovana kansainvälisenä sopimuksena.
Euroopan neuvoston ministerikomitean päätös
velvoittaa Suomen valtiota toimimaan riskien vähentämiseksi,
joten säteilylakiin on palautettava viisi vuotta sitten
poistettu ylimääräistä lomaoikeutta
koskeva lainkohta. Lisäksi on edelleen kehitettävä tutkimusta
ja teknologiaa, jotta hoitohenkilökunnan työhön
liittyvät säteilyriskit saadaan minimoitua.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
säteilylain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 27 päivänä maaliskuuta
1991 annettuun säteilylakiin (592/1991)
siitä lailla 490/1997 kumotun
72 §:n tilalle uusi 72 § seuraavasti:
72 §
Asetuksella säädetään työssä ionisoivalle
säteilylle alttiiksi joutuvien henkilöiden lyhyemmästä työajasta
ja pidemmästä vuosilomasta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 17 päivänä toukokuuta
2002
- Pertti Hemmilä /kok
- Pertti Mäki-Hakola /kok
- Petri Salo /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Ilkka Kanerva /kok
- Liisa Hyssälä /kesk
- Janina Andersson /vihr
- Ismo Seivästö /kd
- Olavi Ala-Nissilä /kesk
- Mauri Salo /kesk
- Anne Holmlund /kok
- Marjaana Koskinen /sd
- Mikko Immonen /vas
- Heli Paasio /sd