PERUSTELUT
Suomen valtiovallan ja suomalaisten pankkien kirjallisen sopimuksen
perusteella 1990-luvun alussa todettiin pankkien vuosia jatkuneen
holtittoman lainanmyynnin seurauksena pitävän
taseissaan ja taseiden ulkopuolella runsaan 200 miljardin silloisen
markan vajausta.
Sopimuksessa määriteltiin yksityiskohtaisesti
järjestykseen laittaen ne elinkeinoelämän
alat, jotka ajettiin Suomessa alas. Valtiovallan ja pankkien sopimuksen
perusteella laitettiin harkitusti toimien Suomessa konkurssiin tai
muutoin nurin vuosien 1991 ja 1997 välillä yli 44 000
yritystä ja runsaan 200 miljardin markan edestä yrittäjien
omiasuutta siirrettiin härskisti toisten taskuun.
Kymmenien tuhansien suomalaisten yrittäjien
ja heitä taanneiden sukulaisten ja tuttavien elämä kääntyi
apatiaan. Monen osalta velallisesta riippumattomasta syystä oikeudenkäynnit ovat
jatkuneet vuosia nurin menon jälkeen aina 2000-luvulle
saakka. Ulosoton alkamispäivät ovat monelta siirtyneet,
ja edes nykylain mukainen ulosoton täytäntöönpanon
keskeytyminen ei ole päässyt ollenkaan ajallisesti
alkamaan.
Kun valtiovalta on yhdessä pankkien kanssa täysin
tietoisesti toimien luonut tilanteen, jossa edelleen kymmenettuhannet
suomalaiset ovat henkipaton asemassa, tulee valtiovallan lainsäädäntötoimin
ja myös poikkeuksellisin menetelmin vapauttaa nämä epätoivoiset
ihmiset. Vielä tuhannet heistä ovat aktiivisia
ja osaavia yrittäjiä ja juuri heistä on
maassamme huutava pula.
Lisäksi tulee huomata, että todennäköisesti tuhannet
takaukseen perustuvat saatavat ovat jo todellisuudessa vanhentuneet,
mutta perintä vain jatkuu, koska velallinen ei ole vanhentumisesta tiennyt
tai on kyllästynyt riitelemään perintätoimiston
kanssa. Kun päävelka vanhenee, vanhenee samalla
siihen liitännäisesti kuuluva takaus.
Alioikeuksien ja korkeimman oikeuden ottama kanta on yksiselitteinen.
Saman lausui julkisuuteen jo viime lokakuussa Ilta-Sanomissa toimittaja
Sakari Nupposen artikkelissa "Tuhannet takaajat vapaaksi" Turun
Yliopiston siviilioikeuden professori Ari Saarnilehto. "Asia on ollut
selvä 1800-luvun lopulta asti. Takaus on täysin
liitännäinen sopimus. Olipa syy vanhentuminen
tai anteeksianto, takaaja on vapaa", professori tuolloin jyrähti.
Ilmeisesti tuhansissa tapauksissa maksukyvyttömiä yrityksiä ja
tyhjiä konkurssipesiä ei ole vaivauduttu perimään.
Velkojat ovatkin olleet innokkaasti perimässä takaajia,
ja päävelka on unohtunut. Myös Lapin
yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen
on tyrmännyt ikuisesti jatkuvan perinnän samassa
lehden artikkelissa: "Konkurssituomio katkaisee velan vanhenemisen.
Siitä alkaa uusi 10 vuoden vanhentumisaika. Väite
on kestämätön, että vanheneminen
olisi katkaistu ikuisesti. Se ei perustu mihinkään."
Eduskunta on turhaan odottanut hallitukselta esityksiä määräaikaisesta
velan vanhentumisesta, saati henkilökohtaisesta konkurssista.
Pahimmatkin rikolliset ovat muutaman vuoden vankeuden jälkeen
yhteiskuntakelpoisia joukossamme, mutta perinnässä oleva
velallinen on ikuisesti henkipatto ja yhteiskunnan ulkopuolella. Tällainen
tilanne ei voi kuulua sivistysvaltioon, johon sinänsä kuuluu
tehokas saatavien perintä ja hyvin toimiva ulosotto. Yrittävän
ihmisen pitää kuitenkin saada mahdollisuus yrittää uudelleen.
Henry Fordin yhtiö kaatui kuudesti, ennen kuin alkoi pysyä pystyssä.
Maassamme on tuhansia perinnässä olevia ihmisiä,
joiden velka todennäköisesti on aikoja sitten
vanhentunut. Maassamme on vielä kymmeniätuhansia
laman leimaamia ihmisiä, jotka eivät enää jaksa
välittää korkoa korolle pilviin kasvaneista
veloistaan. Siksi tämä tilanne on laukaistava
erityistoimin.
Esitän, että eduskunta välittömästi
säätää lain, jossa velka vanhenee
aluksi 12 vuoden määräajalla ja vuonna
2008 maaliskuun 1 päivänä vanhentumisaika
nousee esillä olleeseen 15 vuoteen ulosoton tai sen perusteen
alkamisesta. Kymmenettuhannet suomalaiset vapautuisivat laman jälkeisestä kurimuksesta
ja ulosottojärjestelmä kuukausittaisesta kymmenientuhansien
turhuuksien papereiden pyörityksestä. 12 vuoden
määräaika tulisi voimaan välittömästi
lailla, ja muutos 15 vuoteen tapahtuisi 1.3.2008.