LAKIALOITE 6/2012 vp

LA 6/2012 vp - Mirja Vehkaperä /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Laki muinaismuistolain 15 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Muinaismuistolain 1 luvun 15 §:ssä (295/1963) todetaan, että milloin yleisen tai suurehkon yksityisen työhankkeen toteuttaminen koskee kiinteää muinaisjäännöstä siten, että siitä aiheutuu muinaisjäännöksen erityinen tutkiminen tai erityisiä toimenpiteitä sen säilyttämiseksi, on hankkeen toteuttajan korvattava tästä johtuvat kustannukset tai osallistuttava niihin, mikäli sitä olosuhteet huomioon ottaen ei ole katsottava kohtuuttomaksi.

Vuosikymmeniä vanha muinaismuistolaki aiheuttaa pahimmillaan korjaus- ja uudisrakentajille taloudellisia vastuita, joiden määrää ei pysty kukaan etukäteen arvioimaan. Lakia tulee muuttaa siten, että hankkeen toteuttaja saa ennen hankkeen aloittamista tiedon siitä, missä euromääräisissä rajoissa toteuttajan taloudellinen vastuu kaivaus- ja tutkimuskustannuksista kulkee. Nykyisen lain tulkinnanvaraisuus jättää täysin auki sen, minkä suuruiset kustannukset voidaan katsoa kohtuuttomiksi. Kaivauskustannukset voivat yltää jopa samalle tasolle kuin koko hankkeen kustannukset, ja lasku jää rakentajan maksettavaksi. Jos kustannusarvio ylittyy, ylimenevää osaa ei tule maksattaa rakentajalla.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

muinaismuistolain 15 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan muinaismuistolain (295/1963) 15 § seuraavasti:

15 §

Milloin yleisen tai suurehkon yksityisen työhankkeen toteuttaminen koskee kiinteää muinaisjäännöstä siten, että siitä aiheutuu muinaisjäännöksen erityinen tutkiminen tai erityisiä toimenpiteitä sen säilyttämiseksi, on hankkeen toteuttajan korvattava tästä johtuvat kustannukset tai osallistuttava niihin, mikäli sitä olosuhteet huomioon ottaen ei ole katsottava kohtuuttomaksi. Ennen hankkeen aloituspäätöstä hankkeen toteuttajalle annetaan arvio tutkimus- ja toimenpidekustannuksista. Kustannusarvion ylimenevä osa jää tutkimusten toteuttajan vastuulle.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2012.

_______________

Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta 2012

  • Mirja Vehkaperä /kesk