Tavoite työurien pidentämisestä on laajasti hyväksytty. Asiasta on mainintoja myös eri hallitusohjelmissa nykyiseltä ja edellisiltä vaalikausilta. Julkisen talouden kestävyys, huoltosuhde ja eläkejärjestelmän kantokyky ovat yleisesti käytettyjä ja hyväksyttäviä perusteluja pidemmille työurille.
Yksilön kannalta pidempi työura tarkoittaa korkeampaa tulotasoa. Työssä jatkaminen varsinkin vapaaehtoisuuden pohjalta edistää henkistä ja fyysistä hyvinvointia, kun sosiaaliset suhteet ja merkityksellinen tekeminen jatkuvat. Monet eläke- ja eroamisiän jo saavuttaneet kokevat terveytensä, voimiensa ja motivaationsa sellaisiksi, että he haluaisivat jatkaa työuraansa nykyisen tai toisen työantajan palveluksessa. Pitkän osaamisen ja kokemuksen hyödyntäminen koetaan mielekkäänä sekä omasta että yhteiskunnan näkökulmasta.
Kuntien ja hyvinvointialueiden viranhaltijoilla sekä valtion virkamiehillä eroamisikä on lakiin kirjattu. Jatkaminen on mahdollista määräaikaisena. Ongelmia kuitenkin syntyy, koska eroamisikää on pidetty oikeuskirjallisuudessa uudelle työnhakijalle kelpoisuusiän ylärajana. Erikoinen tilanne voi syntyä, jos esimerkiksi eroamisiän ylittänyt 70-vuotias ja kunnasta Y eläköitynyt kunnanjohtaja hakee kuntaan X vastaavaan virkaan. Eroamisikää pidetään kelpoisuusiän ylärajana, joten häntä ei voida pitää ikänsä vuoksi virkaan kelpoisena. Sen sijaan kunnan X eroamisiän saavuttanut samanikäinen kunnanjohtaja voisi jatkaa määräaikaisena kyseisessä tehtävässä. Samanikäiset hakijat olisivat eriarvoisessa asemassa ilman hyväksyttävää syytä. Sama tilanne on valtion virkamiehillä heidän siirtyessään virkasuhteesta toiseen.
Valtion virkamieslain (35 §) mukaan "virkamiehen virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kuukauden päättyessä, jonka aikana virkamies saavuttaa eroamisiän, jollei virkasuhdetta virkamiehen suostumuksella jatketa enintään kahdella vuodella. Virkasuhdetta voidaan tällöin jatkaa sen estämättä, mitä 9 §:n 1 momentissa säädetään. Eroamisikä on vuonna 1957 ja sitä ennen syntyneillä 68 vuotta, 1958—1961 syntyneillä 69 vuotta ja 1962 ja sen jälkeen syntyneillä 70 vuotta."
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (34 §) mukaan "eroamisikä on vuonna 1957 ja sitä ennen syntyneillä 68 vuotta, vuosina 1958—1961 syntyneillä 69 vuotta ja vuonna 1962 ja sen jälkeen syntyneillä 70 vuotta". Määräaikaisena jatkettavan virkasuhteen pituudelle ei ole asetettu laissa enimmäiskestoa.
Viranhaltijoilla ja virkamiehillä on nykyisin rajatummat mahdollisuudet jatkaa työuraansa verrattuna yksityisen sektorin työntekijöihin. Kummallisena poikkeamana voidaan pitää myös sitä, että joissakin kunnissa ja kaupungeissa johtajaksi voidaan valita pormestari, joille ei ole asetettu yläikärajaa eroamiselle tai kelpoisuudelle. Pormestari tekee käytännössä samaa vaativaa johtamistyötä kuin kunnan- tai kaupunginjohtaja. Yläikärajoja ei ole määritelty myöskään esimerkiksi pääministerille tai presidentille.
Ikääntyvillä viranhaltijoilla ja virkamiehillä sekä työnantajilla tulisi siis olla vapaammat oikeudet päättää eroamisiän ylittävistä virkasuhteista ilman lain asettamia kelpoisuusikärajoja tai epätarkoituksenmukaisen tiukkoja määräaikaisuusrajoituksia. Lakimuutokset eivät velvoittaisi jatkamaan virkasuhdetta eläke- tai eroamisiän jälkeen. Muutokset antaisivat kuitenkin nykyistä joustavammat ja tasa-arvoisemmat mahdollisuudet jatkaa työntekoa eroamisiän jälkeen nykyisen tai toisen työnantajan palveluksessa, mikäli molemmat osapuolet näin tahtovat.
Kysymys ei todennäköisesti ole laajasta ongelmasta, mutta toisaalta pelkästään tasa-arvon ja ikäsyrjinnän näkökulmista nykyinen tilanne ei ole toivottava. Lisäksi, vaikka ongelma olisi lukumääräisesti pieni, voi se yksittäistapauksissakin johtaa vaikutuksiltaan merkittävään epätarkoituksenmukaiseen lopputulokseen, jos pätevän viranhaltijan tai virkamiehen osaamista ei voida osapuolten yhteisymmärryksestä huolimatta hyödyntää.
Ehdotetuilla muutoksilla ei ole vaikutusta eläkeiän alkamisen ajankohtiin. Eroamisiät on perusteltua säilyttää laeissa, jotta eläköitymiskäytännöt pysyvät selkeinä. Töiden jatkaminen sopimiseen perustuen olisi lakimuutosten ansiosta nykyistä joustavampaa sekä työntekijälle että työnantajalle.