LAKIALOITE 64/2006
vp
LA 64/2006
vp - Eero Lämsä /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 6 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Aloitteessa ehdotetaan, että maatalousyrittäjällä olisi
oikeus saada lomituspalveluja kalenterivuoden aikana vuosilomaa
varten 25 päivän ajaksi. Ehdotettu muutos merkitsee
karjataloutta harjoittavan maatalousyrittäjän
vuosiloman pidentämistä yhdellä päivällä 1.1.2007
lukien.
Taloudelliset vaikutukset
Vuonna 2007 arvioidaan vuosilomaan oikeutettuja maatalousyrittäjiä olevan
noin 32 000 eli noin 1 400 oikeutettua vähemmän
kuin vuonna 2006. Siten ehdotettu muutos lisää lomitettavia päiviä noin
32 000 päivällä. Lomituksen
keskimääräisen päiväkustannuksen
arvioidaan olevan noin 140 euroa. Ehdotettu muutos lisää lomituspalvelujen
kustannuksia noin 4,5 miljoonalla eurolla. Kun lomaan oikeutettujen
maatalousyrittäjien määrän arvioidaan
vuonna 2007 olevan 1 400 yrittäjää pienempi
kuin vuonna 2006, lomitettavien päivien määrä vähenee
noin 33 600 päivällä (24 pv
x 1 400). Siten maatalousyrittäjien määrän
vähenemisen aiheuttaman kustannussäästön
arvioidaan olevan noin 4,7 miljoonaa euroa.
Työllisyysvaikutukset
Maatalousyrittäjien lomitusjärjestelmä työllistää noin
5 700 vakinaista lomittajaa. Yhden lomapäivän
lisäys merkitsee noin 150:tä lomittajien
lisätyöpaikkaa. Lomaoikeuden laajentamisella on
mahdollisuus turvata maaseudun työllisyystilannetta tehokkaalla
tavalla. Hinnaltaan yksi lomituspäivä on noin
140 euroa. Vertailukohtana voi mainita, että Valtiontalouden
tarkastusviraston vuonna 2005 tekemän tutkimuksen (112/2005
Työllistämistukien työllisyysvaikutukset)
mukaan ammatillisen työvoimakoulutuksen kustannus-vaikuttavuussuhteeksi
laskettiin 66 000 euroa henkilöä kohden
vuonna 2004. Tämä vastaa noin 275 euroa työpäivää kohti.
Lisäksi tulee ottaa huomioon, että lomituspalveluissa
on kysymys pysyvien työpaikkojen luomisesta. Tätä samaa
tavoitetta on ollut vaikea saavuttaa työllistämistoimenpiteitä/avustuksia käyttäneillä
aloilla.
Sosiaali- ja terveyspoliittiset vaikutukset
Maatalousyrittäjien määrän
vähenemisen myötä tilakoot ja hoidettavat
karjat suurenevat ja samalla tiloilla tehtävä työmäärä lisääntyy
ja työn rasittavuus kasvaa. Tähän kiinnitettiin
huomiota myös eduskunnan hyväksymässä maatalouspoliittisessa
selonteossa (VNS 4/2005 vp), jossa maatalouden
kehittämisen yhtenä painopisteenä pidettiin
maatalousyrittäjien lomituspalveluiden kehittämistä viljelijöiden
jaksamisen edistämiseksi.
Myös maatalouslomituksen kehittämismahdollisuuksia
selvittävä työryhmä (STM 2006/40) katsoi,
että maatalousyrittäjien työkykyä voidaan
ylläpitää ja edistää lomitusjärjestelmää kehittämällä.
Kotieläinyrittäjien työ on sitovaa seitsemänpäiväisine
työviikkoineen. Nykyinen 24 päivän vuosiloma
ei riitä lepoon, virkistykseen ja työn rasituksista
elpymiseen. Vuosiloman määrää tulisikin
työryhmän mielestä pyrkiä lisäämään.
Loman pidentäminen 25 päivään
merkitsee kuitenkin edelleen sitä, että karjatalouden
hoitaja on senkin jälkeen sidottuna karjanhoitoon 340 päivää vuodessa.
Lomituspalvelujen tavoitteena on luoda edellytykset vapaa-ajan
pitämiseen sekä mahdollisuudet riittävään
lepoon ja toipumiseen sairastumis-, tapaturma-, synnytys- ja muissa
niihin verrattavissa tilanteissa maatalousyrittäjille,
jotka eivät muutoin voisi vapautua päivittäisestä työsidonnaisuudesta.
Riittämätön lepo heijastuu sairauksien
ja sijaisavun käytön lisääntymisenä. Vuosiloman
pidentämisellä voidaan vähentää tapaturma-
ja sairastumisalttiutta sekä estää sairauden
pahenemista ja edistää toipumista. Palvelut ovat
siten myös terveydenhuoltoa tukevaa toimintaa. Vapaa-ajan
pidentämisellä voidaan vähentää maatalousyrittäjän
työsidonnaisuutta, kokonaistyöaikaa, fyysistä ja
henkistä rasittuneisuutta sekä lisätä näin
työnteon ja elämisen mielekkyyttä sekä yrittäjän
henkisen ja fyysisen työkunnon säilymistä ja
kohottamista.
Lomituspalveluilla voidaan edullisesti edistää myös
työllisyyttä ja siten turvata maaseudun asuttamista
ja elinvoimaisuutta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 6 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 20 päivänä joulukuuta
1996 annetun maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996)
6 §, sellaisena kuin se on laissa 1141/2002,
seuraavasti:
6 §
Oikeus vuosilomaan
Edellä 4 §:ssä tarkoitetulla
maatalousyrittäjällä on oikeus hakemuksesta
saada lomituspalveluja kalenterivuoden aikana vuosilomaa varten
25 päivän ajaksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2007.
_______________
Helsingissä 14 päivänä syyskuuta
2006
- Eero Lämsä /kesk
- Jukka Vihriälä /kesk