LAKIALOITE 66/2003
vp
LA 66/2003
vp - Matti Kangas /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki kansanterveyslain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan kansanterveyslakiin lisättäväksi
kunnan uudeksi velvoitteeksi vanhuuseläkeiän täyttäneille
65-vuotiaille miespuolisille henkilöille eturauhassyövän
seulontakokeiden järjestäminen viiden vuoden välein.
ALOITTEEN PERUSTELUT
1 Nykyinen tilanne
Kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan
kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan
tulee muun ohella järjestää seulontaa
ja muita joukkotarkastuksia siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
Tämä lainkohta on säädetty vuonna
1996.
Tämän perusteella säädetyssä kansanterveysasetuksessa
on määrätty kunnan tehtäväksi
järjestää mammografiaan perustuva rintasyöpäseulonta
(4 §:n 1 kohta) ja kohdun kaulaosan syöpää ehkäisevä seulonta
30—60-vuotiaille naisille (4 §:n 2 kohta). Sen
sijaan asetuksessa ei ole säännöstä miesten
eturauhassyövän seulontojen järjestämisestä.
2 Ongelma
Eturauhasen syöpä on suomalaisen miehen yleisin
syöpä. Vuonna 1996 kuolleisuus eturauhassyöpään
nousi Suomessa ensimmäisen kerran ykköseksi miesten
syöpäkuolleisuustilastoissa. Sitä sairastavien
miesten määrä tulee lisääntymään
huomattavasti väestön ikääntyessä ja miesten
eliniän pidetessä. Eturauhassyövän
seulonta ja siihen liittyvä tutkimustoiminta Suomessa on
ollut vilkkaan keskustelun kohteena asiantuntijapiireissä.
Seulontatutkimuksen tarkoitus on vähentää sairastuvuutta
ja ennenaikaisia kuolemia diagnosoimalla ja hoitamalla sairauksia
varhaisessa oireettomassa vaiheessa. Syöpätautien
seulonta tähtää erityisesti kuolleisuuden
vähentämiseen.
Eturauhassyöpää sairastaa Suomessa
14 000 miestä ja siihen sairastuu maassamme vuosittain 3 000
miestä. Suomessa ei suosita rutiininomaista seulontaa eturauhassyövän
löytämiseksi toisin kuin monissa muissa maissa.
Eturauhassyövän varhaisvaihetta on vaikea havaita,
koska oireet ovat usein lieviä tai niitä ei
ole. Hoidon helppouden, potilaan paranemisen ja taloudellisten säästöjen
kannalta sairauden havaitseminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää.
3 Ehdotus uuden 11 kohdan säätämisestä kansanterveyslain
14 §:n 1 momenttiin
Aloitteessa ehdotetaan lisättäväksi
uusi 11 kohta kansanterveyslain 14 §:n 1 momenttiin. Sen mukaan
kunnan tulee järjestää 65 vuotta täyttäneille
miespuolisille asukkailleen eturauhassyövän seulontakoe
viiden vuoden määräajoin. Aloite liittyy
lakialoitteessa (LA 67/2003 vp) tehtyyn
ehdotukseen, jonka mukaan vastaava eturauhassyövän
seulontavelvollisuus asetetaan työterveyshuollolle koskien
45 vuotta täyttäneitä miespuolisia työntekijöitä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
kansanterveyslain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 28 päivänä tammikuuta
1972 annetun kansanterveyslain (66/1972)
14 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 1117/1990, 746/1992, 1051/1993, 248/1997, 647/1998, 1219/2000 ja 1385/2001,
uusi 11 kohta seuraavasti:
14 §
Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan
tulee:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11) järjestää 65 vuotta täyttäneille
miespuolisille asukkailleen eturauhassyövän seulontakoe viiden
vuoden määräajoin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
_______________
Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta
2003
- Matti Kangas /vas
- Martti Korhonen /vas
- Matti Kauppila /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Kari Uotila /vas