PERUSTELUT

Maassamme on laman jäljiltä vielä kymmeniätuhansia konkurssin tehneitä ja muista syistä ylivelkaantuneita, joiden omaisuus on jatkuvasti uloshakumenettelyssä. Ulosottovelallisia oli vuoden 2003 lopussa noin 306 700. Hallitusohjelman ns. yrittäjyyden politiikkaohjelmassa todetaan, että selvitetään mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin. Kotimaiset ja ulkomaiset selvitykset ovat osoittaneet tarpeelliseksi korjata tämä puute lainsäädännössä.

Konkurssien määrän noususta on viime aikoina saatu merkkejä. Lainsäädännöllä pitäisi pyrkiä nykyistä paremmin ehkäisemään tarpeettomia yrityskuolemia, kun maassamme pitäisi muutoinkin olla 50 000—80 000 yritystä enemmän. Yrityskannan nettokasvu on viime vuosina jäänyt alle kahden prosentin, mistä osan selittää niiden runsas lakkaaminen. Vuonna 2003 toiminnan aloitti 23 626 yritystä ja lopetti 21 381. Näiden välinen erotus on liian pieni, jotta työttömyydestä voitaisiin päästä eroon.

Vuonna 2002 Suomessa oli vain 215 000 yrittäjää (pl maatalousyrittäjät) eli 9 prosenttia työvoimasta, joista 60 prosenttia oli yksinyrittäjiä. Naisten osuus on kolmannes, ja he ovat miehiä useammin yksinyrittäjiä. Yrittäjistä vain 16 prosenttia on alle 35-vuotiaita, mistä voi päätellä jotakin yleisestä innokkuudesta asiaa kohtaan sekä myös alkupääoman hankkimisen vaikeudesta korkean tuloverotuksen Suomessa. Hälyttävää on myös se, että yrittäjien ikärakenne on hyvin samankaltainen koko läntisessä Euroopassa.

Velkasovinto-ohjelman avulla vain vajaat 7 000 henkilöä pääsi ahdingosta. Tämä lakialoite tähtää yrittäjäksi ryhtymis- ja yrittäjänä toimimishalukkuuden kasvattamiseen. Riskin ottamisesta tulee yleisesti ottaen palkita paremmin ja rangaista lievemmin, sillä ketään ei voi pakottaa perustamaan yritystä.

Konkurssi tulisi nähdä normaalina menettelynä lopettaa tappiollinen yritystoiminta, purkaa yrityskannan ylikapasiteettia ja mahdollistaa taloudellinen rakennemuutos. Kaikkeen yritystoimintaan liittyy eriluonteisia riskejä, jotka viime kädessä realisoituvat rahoituksen loppumisena ja kassavirran tyrehtymisenä. Konkurssin välttäminenkään hinnalla millä hyvänsä ei ole tarkoituksenmukaista, edellytyksensä menettäneen liiketoiminnan perusteeton pitkittäminen vain pahentaa tilannetta ja vaikeuttaa veloista selviytymistä.

Konkurssilainsäädäntömme ei tue riittävästi yrittäjyyttä ja työllistämistä, vaan rankaisee kohtuuttomasti riskin ottamisesta. Konkurssin aiheuttamasta kielteisestä leimasta ja vuosikausia jatkuvasta maksukyvyttömyystilasta pitäisi päästä eroon kohtuullisessa ajassa. Pitkittyvästä perinnästä syntyvät kustannukset kasvattavat nykyisellään kohtuuttomasti velkasummaa, vaikka pääomaa olisi pystyttykin lyhentämään. Velkajärjestelyyn hakeutuneen yrittäjän "nettopalkka" on käytännössä ennalta määrätty, ja kaikki sen ylitse menevä osuus suuntautuu velkojille.

Kaikista ei ole yrittäjiksi. Yhdysvalloissa yrittäjyys on haluttu yhdistää moniin myönteisiin persoonallisuus- ja sosiaalisiin tekijöihin, kuten aloitteellisuuteen, joustavuuteen, luovuuteen, korkeaan suoriutumismotivaatioon, innostukseen, kilpailuhenkisyyteen, päättäväisyyteen, ulospäin suuntautumiseen, paineensietoon, kekseliäisyyteen ja haluun hyväksyä riskejä sekä kantaa vastuuta. Realisoituessaan yrittäjäriskillä on taloudellisen ulottuvuutensa lisäksi sekä sosiaalinen että henkinen ulottuvuus. Yrittäjäksi ryhtyvä riskeeraa taloudellisen asemansa, mahdollisuudet urakehitykseen palkkatyössä, perhesuhteensa ja henkisen hyvinvointinsa. Yritystoiminnan epäonnistuessa yrittäjä kokee yleensä epäonnistuneensa henkilökohtaisesti. Arkikokemuksen perusteella on itsestään selvää, että aikaisemmin yrittämisellä itsensä elättäneet helpommin työllistävät itsensä jatkossakin yrittäjänä kuin työttömät, joita työministeriökin yrittää aktiivitoimin suoraan kouluttaa yrittäjiksi usein hyvin vaatimattomalla menestyksellä.

Yhdysvalloissa konkurssilaki tähtää toimintakykyisen yritystoiminnan jatkamiseen, koska yrittäjän ajatellaan oppineen vaikeuksistaan. Tämä on toisaalta johtanut konkurssien uusimiseen velkojien tappioksi, mikä on puolestaan nostanut luottokustannuksia, koska pankkien riski on kasvanut liikaa. Siksi oikeaan suuntaan tehtävistä muutoksista pitää saada palautetta sopivin väliajoin, ettei vapauttamisessa mennä liian pitkälle, ts. tilanteeseen, missä velallisen luottokustannukset nousevat kohtuuttomasti ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen saatavuus vaikeutuu entisestään.

Euroopan yhteisöjen komissio on vuonna 2003 julkaissut vihreän kirjan Yrittäjyys Euroopassa, jossa esitetään mm. konkurssien negatiivisten vaikutusten vähentämistä. Sen mukaan rehellistä konkurssin tehnyttä yrittäjää ei tule rangaista, vaan kannustaa yrittämään uudestaan.

Konkurssituomion yhteydessä pitäisi samalla ratkaista, millä tavalla velkojen maksu järjestetään. Velallisen tulisi itse saada osallistua velkojen vakuutena olevan omaisuuden realisointiin. Näin sen myymisestä voitaisiin saada parempi hinta kuin että se kokonaisuudessaan siirtyy velkojien realisoitavaksi. Velan vakuutena oleva omaisuus pyritään myymään markkinahintaan, jolloin velallinen voi käyttää velan maksun jälkeen ylitse jäävän osuuden omaksi hyväkseen. Velallisen osallistuminen omaisuuden realisointiin takaa yleensä parhaan hinnan myynnistä.

Yksityishenkilön velkajärjestelyhakemuksien määrä on laskenut vuodesta 1995, jolloin niitä jätettiin 14 003 vuoteen 2002 asti, jolloin niitä jätettiin 2 803 kappaletta. Vuosina 2003 ja 2004 hakemusten määrä näyttäisi olevan taas nousussa, kun vuonna 2003 hakemuksia jätettiin 4 282 kappaletta ja vuoden 2004 syyskuuhun mennessä niitä oli jätetty 3 246. Selvitysten mukaan tuhannet työpaikat ovat konkurssien takia uhattuina.

Velkajärjestelyyn hakeudutaan useimmiten yritystoiminnassa syntyneiden velkaongelmien vuoksi. Kaikkiaan yli 60 prosentilla velallisista on jonkinlainen sidos yritysvelkoihin, ja yli 40 prosentilla kytkentä liittyy itse harjoitettuun yritystoimintaan. Ylivelkaantuneet ovat maassamme eettisessä kuopassa. Monella on niin suuret velkavastuut korkean korkotason ajalta saakka, etteivät he koskaan pysty niistä vapautumaan, vaikka kituuttavat toimeentulorajalla.

Konkurssi ja saneerausmenettelyt pitäisi lainsäädännöllä ketjuttaa toimivaksi kokonaisuudeksi, joka paremmin turvaisi sekä velan kohteen että velkojien ja velallisten aseman. Konkurssimenettelyn käynnistämisen pitäisi pysäyttää kaikki aktiiviset perimistoimet, kunnes tuomio on annettu. Tämä ehkäisisi velallisen aseman heikentymistä prosessin pitkittyessä.