LAKIALOITE 68/2014 vp

LA 68/2014 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Laki tuloverolain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Keskusta ehdottaa lakialoitteessa, että liikkeen- ja ammatinharjoittajille, henkilöyhtiöitten osakkaille sekä maa- ja metsätalouden harjoittajille annetaan viiden prosentin yrittäjävähennys. Nämä yritykset eivät hyötyneet vuoden 2014 alusta voimaan tulleesta yhteisöveron aleantamisesta, koska se kosketti ainoastaan osakeyhtiöitä.

PERUSTELUT

Uudet työpaikat ovat viime vuosien aikana syntyneet ennen kaikkea pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Näiden yritysten työllistämismahdollisuuksia pääministeri Kataisen hallitus ei kuitenkaan ole sanottavasti edistänyt, vaan on pikemminkin monilla eri toimilla heikentänyt.

Yhteisöverotuksen kevennyksen vastapainona olevat verotuksen kiristyskohdat ovat useimmiten kohdistuneet juuri työllistäviin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Hallitukset ovat kiristäneet pääomatulon verotusta kuluneella vaalikaudella sekä nostamalla veroprosenttia että tekemällä se progressiiviseksi. Yksityisten liikkeen- ja ammatinharjoittajien, henkilöyhtiöitten osakkaitten sekä maa- ja metsätalouden harjoittajien asemaa on siis kiistatta heikennetty vaalikauden aikana tilanteessa, jossa näillä yrityksillä on yrityksessään nettovarallisuutta ja mahdollisuus saada pääomatuloa.

Keskusta pitää välttämättömänä, että liikkeen- ja ammatinharjoittajat, henkilöyhtiöitten osakkaat sekä maa- ja metsätalouden harjoittajat saavat viiden prosentin yrittäjävähennyksen, jotta erimuotoisia yrityksiä ei aseteta eriarvoiseen asemaan. Viiden prosentin suuruinen yrittäjävähennys elinkeinotoiminnan tulosta merkitsisi yrittäjän näkökulmasta noin kahden prosentin veronkevennystä.

Käytännössä tämä vähennys tulee toteuttaa siten, että elinkeinotoiminnan yritystulo on jatkossa 95 prosentin osalta yrittäjän veronalaista tuloa. Viisi prosenttia yritystulosta olisi puolestaan verovapaata. Jäljelle jäänyt veronalainen tulo jaetaan nykyiseen tapaan yrittäjän ansio- ja pääomatuloksi.

Lakialoitteen kustannusvaikutukset

Eduskunnan tietopalvelu on laskenut Keskustan pyynnöstä kustannusvaikutukset tälle veroreformille.

Yrittäjätulovähennyksen laskelmassa vähennys on tehty suoraan bruttotuloista. Vähennys on laskettu seuraavien tuloerien yhteenlasketusta summasta:

  • elinkeinotoiminnan ansiotulo-osuus
  • elinkeinotoiminnan pääomatulo-osuus
  • maatalouden ansiotulo-osuus
  • maatalouden pääomatulo-osuus
  • ansiotulo porotaloudesta
  • pääomatulo porotaloudesta
  • ansiotulot ilman osinkotuloja yhtymistä
  • pääomatulot ilman osinkoja yhtymistä
  • pääomatulo metsätaloudesta.

Viiden prosentin yrittäjävähennyksen käyttöönottamisesta seuraisi seuraavat laskennalliset veromenetykset eri veronsaajille, kun ei huomioida veromuutoksen käyttäytymisvaikutuksia:

valtion ansiotuloverot -43 milj. euroa
kunnallisverot -52 milj. euroa
kirkollisverot -3 milj. euroa
pääomatulon verot -29 milj. euroa
veroluonteiset maksut -1 milj. euroa
verot ja veroluonteiset maksut yhteensä -129 milj. euroa

Yrittäjävähennyksen vaikutukset verotuottoon tulee kuitenkin kompensoida täysimääräisesti muille veronsaajille, joten verotuottomenetykset kohdistuvat täysimääräisesti valtiolle.

Yrittäjävähennys olisi kasvua ja työllisyyttä tukeva verohuojennus, joten todellisuudessa osa kustannuksista palautuisi taloudellisen toimeliaisuuden viriämisen kautta takaisin, koska verotulot kasvaisivat ja työllisyysmenot alentuisivat.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

tuloverolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään tuloverolakiin (1535/1992) uusi 31 a § seuraavasti:

31 a §

Yrittäjävähennys

Tämän lain 30 §:n mukaisesta jaettavasta yritystulosta vähennetään 5 % yrittäjävähennyksenä.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Terhi Peltokorpi /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Laila Koskela /ps