Maahanmuutto on luonut yhä vahvistuvan ja laajenevan toimintapiirin niin julkishallinnolliselle kuin yksityiselle sektorille. Kotouttamispolitiikka on kuvaava esimerkki. Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän kotouttamista. Mitä enemmän kotouttamista, sitä enemmän maahanmuuttoon liittyvää byrokratiaa ja monikulttuurisuutta, joka maksaa koko ajan enemmän. 

Kotouttamiseksi kutsutaan perinteisesti kaikkia niitä toimia, joita kohdennetaan erityisesti maahanmuuttajille. Ryhmään kuuluu kaikenlaista työvoimapalveluista ja kulttuurin, kielen ja lukutaidon opetuksesta liikunta- ja sukupuolikasvatukseen sekä yleiseen motivointiin. Myös kotouttamissuunnitelman laatimista on itsessään pidetty kotouttamistoimena. 

Kotouttamisen ongelma on osa maahanmuuton ongelmaa. Näitä asioita ei voi eikä pidä erottaa toisistaan. Suomessa käytössä oleva järjestöjen roolia ja erilaisia hankkeita ja projekteja korostava kotouttaminen lisää ongelmia entisestään — toimijat saavat käytännössä itse päättää, miten kotouttaminen on onnistunut. Yleensä kyse on osallistuvuudesta, syrjimättömyydestä ja yhdenvertaisuudesta. On selvää, että tällainen ei voi olla objektiivista eikä kokonaisuuden kannalta hyödyllistä. 

Yksinkertaisin kotoutumisen indikaattori on tietenkin työllistyminen. Aineistoa ja lukuja on hyvin paljon saatavilla. Vuonna 2016 viitisen prosenttia kotoutumiskoulutuksen suorittaneista oli siirtynyt työmarkkinoille kolme kuukautta kotoutumiskoulutuksen päättymisen jälkeen. Kolmannes odotti työttömänä työnhakijana siirtymistä seuraavaan palveluun, ja hieman yli puolet oli jo siirtynyt seuraavaan toimenpiteeseen.  

Maahanmuuttajien työllisyyslukujen perusteella päätelmä on yksiselitteinen: kotouttaminen on pahasti epäonnistunut. Tämä — kuten maahanmuuttajien verraten korkea riippuvuus tulonsiirroista — on hyvin yksinkertaisesti todennettavissa. Toisaalta kuten tiedämme, työllisyysastekin antaa liian ruusuisen kuvan, sillä iso osa maahanmuuttajien työpaikoista on ns. "maahanmuuttajatyöpaikkoja", joita ei olisi olemassa ilman maahanmuuttoa.  

Voidaan siis tehdä suora johtopäätös siitä, että epäonnistuvan kotouttamispolitiikan harjoittaminen kannattaa lopettaa heti ja siirtyä henkilöiden omaan kotoutumiseen ja aktiivisuuteen. 

Aloite liittyy talousarvioaloitteeseen TAA 333/2018 vp ehdotetun määrärahan vähentämisestä kotouttamiskulujen korvaamisesta (-200 000 000 euroa) ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Suhteessa valtion talousarvioesitykseen momentille jää noin 22 miljoonaa euroa kuntien tämänhetkisten sopimusvelvoitteiden täyttämiseen.