Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.23

Lakialoite LA 86/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson 
 
Lakialoite laiksi autoverolain muuttamisesta

Eduskunnalle

PERUSTELUT

Hallitus esittää autoverotuksen alentamista yhteensä noin 200 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana. Lievennys toteutetaan asteittain vuosina 2016—2019. Ensimmäiset verohelpotukset tulivat voimaan vuosien 2016 ja 2017 alussa, ja ne ovat jo pienentäneet verotuloja noin 98 000 000 euroa. Hallituksen esityksen seurauksena autoveron tuotot pienenisivät vielä 117 000 000 euroa vuonna 2018.  

Emme pidä autoveron alennusta perusteltuna nykyisessä tukalassa taloustilanteessa, emmekä usko sillä olevan odotettuja dynaamisia vaikutuksia. Katsomme, että nyt vuodeksi 2018 ehdotettava 117  000 000 euron autoveron alennus tulisi sen sijaan käyttää työllisyyttä edistävien toimien rahoittamiseen, mikä puolestaan toisi lisää verotuloja hyvinvoinnin rahoittamiseen. Tämän vuoksi ehdotamme, että autoveroa ei lievennetä, ja lisäksi, että autoverotus palautetaan vuoden 2015 tasolle. 

Haluamme palauttaa autoverolain sellaiseksi, kuin se oli ennen hallituksen esityksen HE 33/2015 vp mukaista lainmuutosta, joka tuli voimaan 1.1.2016. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki autoverolain muuttamisesta  

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
kumotaan autoverolain (1482/1994) 8 a §, sellaisena kuin se on laissa 1481/2015
muutetaan 6 ja 7 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 1481/2015 sekä  
lisätään 9 §:ään, siitä lailla 1481/2015 kumotun 2 momentin tilalle uusi 2 momentti seuraavasti: 
6 § 
Henkilöautosta ja pakettiautosta suoritettava vero on liitteen verotaulukon 1 mukainen prosenttimäärä auton verotusarvosta, jollei 8 §:ssä toisin säädetä. Veroprosentti määräytyy henkilöauton tai vuoden 2008 alun jälkeen ensi kertaa käyttöönotetun pakettiauton yhdistettyä kulutusta vastaavan hiilidioksidipäästön perusteella, joka on merkitty tai pitäisi merkitä rekisteriin auton teknisiin tietoihin. 
Jos 1 momentissa tarkoitettua tietoa hiilidioksidipäästöstä ei ole, veroprosentti määräytyy verotaulukon 1 mukaan auton kokonaismassaa ja käyttövoimaa vastaavan laskennallisen hiilidioksidipäästön perusteella. Jos auton tehon (kilowatteina) ja kokonaismassan (kilogrammoina) osamäärä on 0,15 tai tätä suurempi, laskennallista hiilidioksidipäästöä korotetaan kertomalla se luvulla 1,5. Hiilidioksidipäästön määrä pyöristetään täysiin grammoihin. 
Edellä 2 momentissa tarkoitetun laskennallisen hiilidioksidipäästön sijasta veroprosentti määräytyy verotettavana olevan auton yhdistettyä kulutusta vastaavan hiilidioksidipäästön perusteella, jos verovelvollinen tai rekisteröity asiamies ensiverotuksen yhteydessä esittää siitä selvityksen ja jos se on: 
1) henkilöauton osalta vahvistettu EY-tyyppihyväksynnän yhteydessä määriteltynä moottoriajoneuvojen polttoaineen kulutuksesta annetun neuvoston direktiivin 80/1268/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen annetussa komission direktiivissä 93/116/EY tai sitä korvaavassa yhteisön lainsäädännössä säädettyjen vaatimusten mukaisesti ja pakettiauton osalta määritelty neuvoston direktiivien 70/156/ETY ja 80/1268/ETY muuttamisesta N1-luokan ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen ja polttoaineen kulutuksen mittaamisen osalta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/3/EY tai sitä korvaavassa yhteisön lainsäädännössä säädettyjen vaatimusten mukaisesti; taikka 
2) määritelty verotusajankohtana voimassa olevassa yhteisön lainsäädännössä säädettyjen vaatimusten mukaisesti. 
Jos 1 momentissa tarkoitetun ajoneuvon käyttövoima on yksinomaan sähkö, veron osuus on liitteen verotaulukon 1 alin veron osuus.  
7 § 
Linja-autosta, jonka oma massa on alle 1 875 kilogrammaa, suoritettava vero on 31,7 prosenttia auton verotusarvosta. 
Moottoripyörän ja muun verollisen L-luokan ajoneuvon vero on moottorin iskutilavuuden tai käyttövoiman mukaan seuraava prosenttimäärä ajoneuvon verotusarvosta: 

Kokoluokka 

veroprosentti 

enintään 130 cm3 

9,8  

131-255 cm3 

12,2  

256-355 cm3 

15,9  

356-505 cm3 

19,5  

506-755 cm3 

22,0  

756 cm3 tai enemmän 

24,4  

sähkökäyttöinen L-luokan ajoneuvo  

12,2 

9 § 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Jos veroa kannetaan 46–48 §:n mukaisesti, sovelletaan niitä säännöksiä, joiden nojalla ajoneuvon verotus on aikaisemmin toimitettu. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 10.11.2017 
Anna-Maja Henriksson