LAKIALOITE 87/2001
vp
LA 87/2001
vp - Leea Hiltunen /kd
Tarkistettu versio 2.0
Laki sairausvakuutuslain 23 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa ehdotetaan sairausvakuutuslakia (364/1963)
muutettavaksi siten, että adoptiovanhempien vanhempainrahakausi
pidennetään vastaamaan biologisten vanhempien äitiys-
ja vanhempainrahakautta. Adoptioisille taataan sama oikeus isyyslomaan
kuin muilla isillä.
PERUSTELUT
Lapsettomuus on kipeä ongelma monille aviopareille
ja adoptio on heille ainoa mahdollinen tapa saada lapsia. Perhevapaiden
suhteen ottovanhemmat eivät kuitenkaan ole tasavertaisessa
asemassa muiden vanhempien kanssa.
Vanhempainrahaa maksetaan ottovanhemmalle jokaiselta arkipäivältä siihen
saakka, kunnes lapsen syntymästä on kulunut 234
arkipäivää, kuitenkin vähintään
180 arkipäivältä. Biologisen äidin äitiyspäivärahakausi
kestää 105 arkipäivää,
jonka jälkeen vanhempainrahakausi kestää 158
arkipäivää. Biologisten isien oikeus isyyslomaan
on 18 päivää, adoptioisien vain 6 päivää.
Muissa Pohjoismaissa adoptio- ja biologisten vanhempien vanhempainlomat
ovat yhtä pitkät.
Vanhempainlomakausi mahdollistaa lapselle ja perheelle rauhallisen
sopeutumis- ja tutustumisajan, kun lapsen on kohdattava uusi perhe
ja usein myös uusi kulttuuri ja kieli. Ulkomailta adoptoitu
lapsi tarvitsee aina paljon tukea ja vanhempien aikaa tullessaan
uuteen perheeseen ja kotimaahan, jotta kiintymys ja turvallisuudentunne
voisivat syntyä. Vauvaikäisen hoidon vaatima aika
sekä isomman lapsen aikaisemmat vaikeat kokemukset ovat
myös perusteena nyt ehdotettavalle pidemmälle
vanhempainlomalle.
Noin 200 lasta adoptoidaan vuosittain ulkomailta Suomeen. Näiden
lasten vanhemmilta menee lapsen syntymämaasta riippuen
kahdesta kuuteen viikkoa siihen, kun he hakevat lapsen kotiin. Kotimaisten
adoptioiden määrä on vuosittain noin
10 tai jopa vähemmän. Perhevapaiden pidennys koskisi
sekä Suomesta että ulkomailta lapsen adoptoineita
vanhempia.
Adoptiovanhemman oikeus vanhempainrahaan alkaisi, kun adoptiolapsi
on saapunut perheeseen. Vaihtoehtoisesti oikeus vanhempainrahaan
alkaisi jo lähdettäessä noutamaan lasta
hänen syntymämaastaan.
Lapsiperheiden riittävä tukeminen on Suomen
tulevaisuuden viisasta rakentamista sekä väestöpoliittiselta
että perheiden hyvinvoinnin kannalta. Adoptio- ja biologisten
vanhempien asemaa yhdenmukaistamalla voidaan lapsettomia rohkaista
adoptioon samalla kun moni lapsi odottaa kotia.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sairausvakuutuslain 23 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä heinäkuuta
1963 annetun sairausvakuutuslain (364/1963)
23 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1210/1996,
seuraavasti:
23 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ottolapsen hoidon johdosta suoritetaan vanhempainrahaa 21 §:n
4 momentissa tarkoitetulle vakuutetulle tai hänen puolisolleen
jokaiselta arkipäivältä, jonka hoito
jatkuu, kunnes lapsen saapumisesta adoptioperheeseen tai lapsen
noutamiseksi hänen syntymämaastaan tarvittavan matkan
alkamisesta on kulunut 263 arkipäivää. Kun
ottolapseksi on samanaikaisesti otettu yhtä useampi lapsi,
vanhempainrahan suorittamisaikaa pidennetään 60
arkipäivällä kutakin yhtä useampaa
lasta kohti. Edellä 21 §:n 4 momentissa
tarkoitetulla vakuutetulla on oikeus 3 momentin mukaiseen yhteensä 18
arkipäivältä suoritettavaan isyysrahaan
vanhempainrahakaudella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2001