Suomessa on havaittu vaikeuksia puuraaka-aineen saatavuudessa. Eräs juuri nyt vaikuttava syy on vaikeissa korjuu- ja keliolosuhteissa. Pidemmälle vaikuttavia syitä ovat Venäjältä tuotavan puun väheneminen ja mahdollisesti loppuminen tulevaisuudessa ja lisääntyvä metsänomistajien haluttomuus puunmyynteihin.

Puuntuontia Venäjältä on vaikeaa ennustaa, mutta selvänä pidetään määrän tuntuvaa vähentymistä ja mahdollista loppumistakin lähivuosina, ehkä koivupuuta lukuun ottamatta. Suomen puuvaranto on jo pitkään kasvanut vuosittaisia hakkuita suurempana. Siksi olisi myönteisillä tavoilla saatava kotimainen puuvaranto Suomessa liikkeelle. Kun puuta saadaan markkinoille noin 10 miljoonaa kuutiota enemmän kuin nyt, bruttokansantuote kasvaa noin 600 miljoonaa euroa. Puun myynnistä kertyy valtiolle noin 120 miljoonaa euroa lisää verotuloja vuodessa. Kotimaisen puun kestävä ja monipuolinen käyttö luo myös työpaikkoja maakuntiin ja tuloja hyvinvointipalvelujen rahoittamiseen.

Lähes kaikissa maakunnissa metsäsektorin arvonlisäys on suurin tai toiseksi suurin verrattuna muihin toimialoihin. Metsäsektori työllistää suoraan ja välillisesti lähes 200 000 suomalaista. Näiden työpaikkojen säilyttäminen vaatii yhteisiä ponnisteluja, joilla on mahdollista turvata riittävästi raaka-ainetta niin metsäteollisuuden tarpeisiin kuin myös bioenergian tuottamiseen. Jos kotimaasta ei saada riittävästi puuta markkinoille, metsäteollisuutta uhkaa nopeasti raaka-ainepula. Se johtaa tuotannon ja työpaikkojen vähenemiseen. Puun markkinoille tulon lisääminen kaksinkertaisen tuloverotuksen poistamisen kautta ja kuljetusväylien parantaminen maksavat vain murto-osan teollisuuden alasajon ja työpaikkojen menetysten kustannuksista. Metsäsektorin toiminnasta syntyvät verotulot ovat välttämättömiä kasvavien terveys- ja hoivamenojen rahoittamiseksi useilla paikkakunnilla.

Maamme yli 900 000 metsänomistajaa — perikuntien jäsenet mukaan luettuina — ovat avainasemassa puuhuollon turvaamisessa. Metsäteollisuuden puuraaka-aineesta 80 prosenttia ostetaan yksityismetsistä.

Suuri perussyy puun myyjien myyntihaluttomuuteen on myytävään puuhun kohdistuva kaksinkertainen verotus. Metsän kasvuajan päätevaiheeseen kuluu n. 70—120 vuotta. Suomessa on 1900-luvulla vuosikymmenten ajan maksettu metsävero metsän tuottokyvyn mukaisena pinta-alaverona keskimääräisten kantohintojen mukaan. Vuoden 2005 lopussa päättyi 13 vuoden siirtymäaika, jolla jatkettiin pinta-alaverotusta niille verovelvollisille, jotka valitsivat tämän vaihtoehdon pääomatuloveron mukaisen myyntiveron sijaan. Riippumatta siitä, kumman veromuodon metsänomistajat 1990-luvulla valitsivat, on kiistaton tosiasia, että nyt myyntiin tulevaan puuhun vaikuttaa kaksinkertainen tulovero.

Kaksinkertainen verotus on hieman lievempi niiden osalta, jotka valitsivat myyntiveron 1990-luvulla. Pääosaa puunmyyntitulosta koskee tuossakin tapauksessa kaksinkertainen tulovero. Pinta-alaverotuksessa olleiden kohdalla kaksinkertainen metsän tuloverotus on täydellinen lukuun ottamatta verovuoden 2006 kasvua, jonka osuus päätehakkuussa tulevasta puumäärästä on vain noin yksi prosentti. Risusavotoista tulevan energiapuun osalta verotuksen kaksinkertaisuus ei ole yhtä suuri ongelma kuin saha- ja teollisuuspuun kohdalla. Tilanteen korjaamiseksi tulisi luoda kaksinkertaisen tuloverotuksen eliminoiva järjestelmä. Tämä voisi olla tukki- ja kuitupuun osalta seuraava: puun myyntitulojen mukaisesta verotuksesta 90 % vuosina 2006—2015, 70 % vuosina 2016—2025, 50 % vuosina 2026—2035, 30 % vuosina 2036—2045 sekä 10 % vuosina 2046—2055, jos metsä on verotettu pinta-alan mukaan vuoden 2005 loppuun. Vähennykset vastaavina kausina olisivat 70 %, 50 % ja 30 %, jos metsä on ollut myyntiveron piirissä vuodet 1993—2005.

Näin oikaistaisiin verotus oikeudenmukaiseksi, sillä kahta täydelliseksi määriteltyä tuloverotusta samasta verokohteesta ei voi pitää oikeudenmukaisena. Samalla ratkaisevasti edistettäisiin puun saantia sahoille ja teollisuudelle, mikä on jo nykyisellään tarpeellista mutta välttämätöntä tulevaisuudessa.