LISÄTALOUSARVIOALOITE 112/2006
vp
LTA 112/2006
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen tiestön
ylläpitämiseen
Eduskunnalle
Tieliikenne kasvaa voimakkaasti joka vuosi. Viimeisten
kymmenen vuoden aikana yleisten teiden liikenne on lisääntynyt
jopa 24 prosenttia. Liikenteeltä kerätään
veroja ja maksuja vuosi vuodelta enemmän, mutta teiden
ylläpitoon käytettävät varat
sen sijaan laskevat. Viime vuonna annetussa tielaitosuudistusta
käsittelevässä Vanhasen hallituksen
selonteossa suorastaan rehvasteltiin sillä, että teiden
hoitoon käytettävää rahamäärää on
liikenteen kasvusta huolimatta onnistuttu pienentämään
ja että tieverkon kehittämiseen varatut rahat
ovat vähentyneet 30 prosenttia muutaman vuoden aikana.
Tiestömme kärsii jatkuvasta kunnossapitorahojen
puutteesta. Tie suunnitellaan kestämään
30 vuotta, mutta tienpidon nykyrahoituksella tie saattaa odottaa
kunnostamistaan jopa 75—100 vuotta. Päällystettyjä teitä on
Suomessa 50 000 kilometriä. Niistä uudelleen
pystytään päällystämään
vain 2 500 kilometriä vuosittain, kun teitä pitäisi
päällystää 4 400 kilometriä vuodessa,
jotta tiestön nykykunto säilyisi. Päätietkään
eivät enää kaikilta osin täytä liikenneturvallisuuden vaatimuksia.
Paikallistiet ovat heikommassa kunnossa kuin aikoihin. Viime vuosien
poikkeukselliset sääolosuhteet ovat koetelleet
ennestään heikkokuntoisen tiestömme kuntoa.
Tieliikenteeltä kerätään
vuosittain veroina ja maksuina reilusti yli 4 miljardia euroa. Tällä hetkellä tienpitoon
käytetään noista varoista alle viidennes,
1990-luvun lamavuosinakin vastaava osuus oli yli 30 %.
Polttoaineiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti. Näin
ollen tieliikenteeltä kerätyt varat ovat kasvaneet
entisestään, mutta tienpitoon osoitetut määrärahat
eivät ole nousseet, päinvastoin. Lisäksi
on huomioitava, että öljyn hinnan nousu on nostanut
myös tienpidon kustannuksia, mm. siksi, että kestopäällysteen hinta
on riippuvainen öljynhinnasta sekä siksi, että teiden
ylläpitoon ja kunnostukseen käytetyn kaluston
käyttökustannukset ovat kasvaneet. Esimerkiksi
Turun tiepiirillä on miljoonien eurojen vaje määrärahoissa,
varat eivät riitä edes välttämättömiin
teiden kunnostus- ja kunnossapitotöihin.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 toiseen
lisätalousarvioon momentille 31.24.21 lisäyksenä 2 000 000
euroa tiestön kunnostukseen ja ylläpitoon.
Helsingissä 24 päivänä lokakuuta
2006