LISÄTALOUSARVIOALOITE 16/2012
vp
LTA 16/2012
vp - Lauri Heikkilä /ps
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Raukkalan
kylän paikallistien liikenneturvallisuuden parantamiseen
Liedossa
Eduskunnalle
Varsinais-Suomessa sijaitsevan Liedon kunnan Raukkalan
kylän paikallistien 12287 liikenneturvallisuutta ja tierakennetta
tulisi välittömästi parantaa osuudelta
valtatien 10 risteys—Saukonojan koulu. Kyseinen
neljän kilometrin pituinen osuus on liikenneturvallisuuden
kannalta erittäin vaarallinen ja siinä on tapahtunut
lukuisia onnettomuuksia, joista osa on johtanut loukkaantumisiin.
Tietä käyttävät raskaan liikenteen
lisäksi muun muassa Saukonojan koulun ala-asteen oppilaat.
Destia Oy on tehnyt kuntotarkastuksen vuonna 2004 ja esiselvityksen
vuonna 2008, joissa sekä tien kunto että liikenneturvallisuus
todetaan puutteelliseksi. Tiellä on liikennemäärään
nähden suhteellisen paljon raskasta liikennettä vaikka
tien kantavuuden on heikoimmillaan todettu olevan noin puolet vaaditusta.
Tien poikkileikkaus on levinnyt sivulle huonon kantavuuden vuoksi
ja tien geometria on liikenneturvallisuuden kannalta kelvoton.
Tiellä oleva vesistösilta on jo seitsemän
vuotta sitten todettu huonokuntoiseksi ja sen sisältävän
vakavia ja merkittäviä vaurioluokkia. Puukantinen
silta on valmistunut vuonna 1903 ja kansi uusittu vuonna 1976. Myös
sillan korjaustarve on määritelty kiireelliseksi
ja toteutettavaksi jo 2008. Sillan peruskorjauksen on suunniteltu Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen investointiohjelman
mukaisesti alkavan vuonna 2013, joten sitä ei sisällytetä tähän
talousarvioaloitteeseen, mutta se on tuotu esille kuvaamaan tien
turvallisuuspuutteiden kokonaisuutta.
Turvallisuuspuutteita esiintyy myös osuudella olevassa
Kailassuonojan sillassa, josta muun muassa puuttuu kaiteet.
Esiselvityksessä todetaan, että Raukkalan
paikallistien rakenne ja rakenteet tulisi korjata nopeasti
vastaamaan nykyisiä olosuhteita ja että turvattomuuden
tunne ei saa olla liikkumista rajoittava tekijä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen
lisätalousarvioon momentille 31.10.20 lisäyksenä 385
000 euroa Raukkalan kylän paikallistien liikenneturvallisuuden
parantamiseen Liedossa.
Helsingissä 28 päivänä toukokuuta
2012