LISÄTALOUSARVIOALOITE 18/2007
vp
LTA 18/2007
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen omaishoidon
tuen ja tukipalvelujen lisäämiseen
Eduskunnalle
Väestön ikääntymisen
aiheuttamaan hoivapalveluiden lisääntyvään
kysyntään tulee vastata kehittämällä voimakkaasti
omaishoitoa. Omaishoito on taloudellinen tapa tuottaa hyvinvointia
kotihoidossa. Omaishoidossa hyödynnetään
ihmisen luontaisia, rakkaita lähiverkostoja, mikä jo sinänsä tuo
lisäarvoa tuotettuun hoivaan. Kotona tapahtuva hoitotyö on
usein inhimillisempää kuin laitoshoito, ja usein
se on myös ikääntyneiden oma tahto.
Vuoden 2007 talousarvioehdotukseen sisältyy ehdotus
omaishoitajien vapaapäivien lisäämiseksi
kahdesta päivästä kolmeen päivään
kuukaudessa. Lisäys ei ole riittävä,
sillä omaishoitajilla tulisi olla edes yksi vapaapäivä viikossa,
kun nyt yhdeltä viikolta kuukauden aikana jää vapaapäivä saamatta.
Voimaan tulevat edut koskevat kuitenkin vain omaishoidon tuen
saaneita henkilöitä. Suomessa on arviolta 300 000
omaishoitajaa, ja heistä vain hiukan yli 26 000
saa kunnallista omaishoidon tukea. Omaishoitoa koskevien sosiaalihuoltolain säännösten
henki ei näin ollen kunnissa toteudu. Omaishoitoa määrittelevien
säännösten mukaan omaishoitoa on tuettava
sekä taloudellisesti että palvelujen avulla.
Kunnissa vallitsee nykyisin kirjava käytäntö siinä,
kuka on oikeutettu saamaan omaishoidon tukea. Kunnissa ei ole osattu
varata riittäviä määrärahoja
tähän tarkoitukseen, minkä vuoksi rahat usein
loppuvat jo puolessavälissä vuotta eikä uusia
sopimuksia voida tehdä. Näin omaishoidon tuen
saaminen on monessa tapauksessa sattumanvaraista, koska sitä ei
ole määritelty subjektiiviseksi oikeudeksi. Omaishoidon
tuen saajien määrää tulee määrätietoisesti
kasvattaa ja mahdollisuus omaishoidon tukeen tulee taata jokaiselle
kriteerit täyttävälle henkilölle.
Lisäksi vapaapäiviä tulisi olla vähintään
yksi päivä jokaista viikkoa kohti. Näin
voidaan paremmin turvata omaishoitajien fyysinen ja henkinen jaksaminen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 toiseen
lisätalousarvioon momentille 33.32.30 lisäyksenä 20 000 000
euroa omaishoidon tuen ulottamiseen kaikille kriteerit täyttäville
omaishoitajille ja tukipalvelujen laajentamiseen siten, että vapaapäiviä on
kolmen sijasta neljä jokaista tukikuukautta kohti.
Helsingissä 29 päivänä toukokuuta
2007