LISÄTALOUSARVIOALOITE 21/2013
vp
LTA 21/2013
vp - Merja Kuusisto /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kantatien
45 liikenneympyrän parantamiseen Koskenmäentien
ja Nahkelantien risteysalueelle Tuusulaan
Eduskunnalle
Tuusulan voimakkaan väestönkasvun
seurauksena alueen maankäytön kehittämisedellytyksiä on tuettava
ja liikenneverkkoa parannettava ruuhkien vähentämiseksi.
Liikenneverkon kehittäminen parantaisi liikenteen sujuvuutta
ja takaisi alueen vetovoimaisuuden niin yritysten kuin yksityistenkin
henkilöiden näkökulmasta.
Tuusulan vuosittaisen väestönkasvun ennustetaan
kasvavan voimakkaasti myös tulevina vuosina. Liikenteen
ruuhkautuminen on Tuusulassa nopeasti paheneva ongelma, ja erityisesti
Koskenmäentien ja Nahkelantien risteysalueen liikenneruuhka
vaikuttaa jo laajasti koko Keski-Uudenmaan alueen asukkaiden elämään.
Tällä hetkellä risteysalueen yksikaistainen
liikenneympyrä ruuhkauttaa ja vaikeuttaa koko Keski-Uudenmaan
alueelta tulevaa työmatkaliikennettä pääkaupunkiseudun
suuntaan. Työmatkaliikenteeseen kuluu kohtuuttomasti aikaa
ja ruuhkat vaikuttavat alueen vetovoimaisuuteen. Ruuhkautunut liikenne
on ongelma myös maankäytön suunnittelun
kannalta. Myös ympäristö kärsii ruuhkissa
syntyvistä pakokaasupäästöistä.
Tuusulassa pidettiin vuonna 2000 asuntomessut ja niiden seurauksena
kantatietä 45 parannettiin rakentamalla yksikaistainen
liikenneympyrä Koskenmäentien ja Nahkelantien
risteykseen. Hankkeen yhteydessä Tuusulan kunnalle luvattiin,
että liikenneympyrästä rakennetaan muutaman
vuoden kuluttua kaksikaistainen. Muutokset parantaisivat ruuhkaisen
risteysalueen liikenteen sujuvuutta.
Tieosuudella suoritetut liikennelaskelmat osoittavat, että liikennemäärät
ovat kasvaneet rajusti vuoden 2000 asuntomessujen
jälkeen. Lisääntyneestä liikennepaineesta
huolimatta Uudenmaan ELY-keskuksella ei ole ollut riittäviä määrärahoja
hankkeen toteuttamiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 lisätalousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 3 000 000
euroa kantatien 45 liikenneympyrän parantamiseen Koskenmäentien
ja Nahkelantien risteysalueella Tuusulassa.
Helsingissä 28 päivänä toukokuuta
2013