LISÄTALOUSARVIOALOITE 26/2012 vp

LTA 26/2012 vp - Anssi Joutsenlahti /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Jämin ja Jyllin välisen tien 13253 päällystämiseen Jämijärvellä

Eduskunnalle

Tämä noin kahdeksan kilometrin mittainen tie tulee valtion ylläpidettäväksi tieksi vuoden 2012 alusta ja se on tien 2613 jatke, joka tulee Jämijärven keskustasta ja joka hyväkuntoisena päättyy Jämin lomakeskukseen. Päällystettynä tieväli Jämi—Jylli helpottaisi huomattavasti Ikaalisten suunnasta tulevien matkaa sekä Jämille että Kuninkaanlähteelle (Kankaanpää), erittäin suositulle karavaanarialueelle. Tie on tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, että sitä käyttävät ainoastaan vain ne, jotka asuvat tien varrella.

PIRELY (entinen Hämeen tiepiiri) on saanut rahoituksen järjestettyä Jyllintien parantamiseksi niin, että se tehdään nyt oikein kunnolla kuntoon, eikä vaan kevyesti. Tänä vuonna käytetään kuntien osuudet (Ikaalinen, Jämijärvi). Koska tien pohja tehdään kunnolla, niin olisi suotavaa, että se myös päällystettäisi. Tien päällystäminen olisi kestävä ratkaisu ja varmasti myös taloudellinen vaihtoehto pitkällä tähtäimellä.

Jämi on köyhän Pohjois-Satakunnan matkailuvaltti, joka tarvitsee myös hyvät liikenneyhteydet Ikaalisten suunnasta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 500 000 euroa Jämin ja Jyllin välisen tien 13253 päällystämiseen.

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2012

  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Tom Packalén /ps