LISÄTALOUSARVIOALOITE 27/2009 vp

LTA 27/2009 vp - Minna Sirnö /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen

Eduskunnalle

Taloudellinen taantuma on johtamassa siihen, etteivät kuntalaisten tasa-arvoiset oikeudet peruspalveluihin enää toteudu. Muun muassa Kuntaliitto on pitänyt tärkeänä, että kuntien valtionosuuksia nostetaan vielä tämän syksyn kuluessa tälle vuodelle 100 miljoonalla eurolla. Näin helpotettaisiin kuntien talousahdinkoa, turvattaisiin taantuman aikana entistäkin tärkeimmiksi tulleet peruspalvelut ja vähennettäisiin kunnallisveron korotuspaineita.

Kuntien ja kuntalaisten hädälle sokea hallitus ei ole valmis nostamaan kuntien valtionosuuksia. Sen seurauksena moni kunta ajautuu jo tänä syksynä leikkauskierteeseen, joka vaarantaa ihmisten perusoikeuksien toteutumisen.Tämän vuoksi heikoimpien kuntien tukemiseksi tulee harkinnanvaraisia rahoitusavustuksia nostaa jo tänä vuonna 50 miljoonalla.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 toiseen lisätalousarvioon momentille  28.90.32 lisäyksenä 50 000 000 euroa kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen.

Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 2009

  • Minna Sirnö /vas