LISÄTALOUSARVIOALOITE 3/2014 vp

LTA 3/2014 vp - Lauri Heikkilä /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Valtion talousarviossa vuodelle 2014 esitettiin varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahaksi 891 844 000 euroa. Tästä valtavasta summasta jyvitettiin maa- ja aluekohtaisen kehitysyhteistyön jakosuunnitelman mukaisesti 20 000 000 euron määräraha Mekongin alueen alueelliselle ja temaattiselle yhteistyölle. Vuoden 2014 lisätalousarviossa esitetään edelleen lisärahaa kehitysyhteistyölle. Summa kasvaa 48 946 000 eurolla.

Ulkoasiainministeriön mukaan Mekongin alueen alueellisen ja temaattisen yhteistyön kautta Suomi on "pyrkinyt vaikuttamaan alueellisia ulottuvuuksia sisältävien kehitysongelmien ratkaisemiseen ja toimialakohtaisen yhteistyön lisääntymiseen, syventämään vuoropuhelua alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden ja alueen maiden kanssa". Yhteistyöohjelmissa on painotettu muun muassa ilmasto- ja ympäristönäkökulmaa.

Valtiontalouden rakenneongelmat ja kotimaan köyhien ja syrjäytyneiden asema huomioon ottaen ei ole perusteltua, että valtio osallistuu temaattisiin "alueellisia ulottuvuuksia" painottavien epämääräisten yhteistyöhankkeiden rahoittamiseen näin suurella määrärahalla. Valtion pitäisi organisoida Mekongin alueen yhteistyö suhteutettuna resursseihin, sillä ulkomaisten kehitysyhteistyöhankkeiden rahoitus velkarahalla ei ole kestävää taloudenhoitoa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2014 lisätalousarvion momentilta  24.30.66 4 000 000 euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2014

  • Lauri Heikkilä /ps