Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.53

Lisätalousarvioaloite LTA 30/2018 vp 
Sirpa Paatero sd 
 
Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä viiden raideparin rakentamiseen Kotolahden ratapihalle (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Ratapihojen toimivuus on tärkeää HaminaKotka sataman rautateitse tapahtuvan kuljetusketjun toimivuuden ja kilpailukyvyn kehittämisen kannalta. HaminaKotka sataman liikenteen kasvu oli vuonna 2016 4 % ja vuonna 2017 8 %. Tänä vuonna liikenteen kasvun odotetaan olevan 16 %. Rautatieliikennettä lisäävät Nord Stream2 kaasuputkien tuonti Venäjältä, sellun kasvava vienti, sahatavaran ja liimapuun vientikuljetusten sekä lannoitekuljetusten lisääntyminen. Lisäksi UPM Kymmene Oyj tutkii parhaillaan mahdollisuutta investoida Mussalon sataman yhteyteen biojalostamoa. Suuruusluokaltaan investointi on 500-—800 miljoonaa euroa. Mahdollinen biojalostamo tulee tarvitsemaan toimivan logistiikkaketjun. Tavoitteena on rautatieliikenteen lisääminen entisestään ja kuljetusten siirtyminen kumipyöriltä rautateille.  

Viennin käännyttyä kasvuun ei Suomen suurimman vientisataman ratapihan välityskyky ole riittänyt kasvaville rautatiekuljetuksille. Satamaan pääsyä odottavia junia on eri puolilla sisämaata ja osittain myös Venäjällä. Joukossa on myös vaarallisia aineita sisältäviä vaunuja, kuten Mäntyharjulla tapahtunut kemikaalionnettomuus osoitti. Purkaukseen ja lastaukseen tulevien vaunujen odotuspaikkojen tulee sijaita esim. satamissa tai muilla seveso-alueilla, jolloin alueiden turvallisuus voidaan paremmin taata. 

Siksi Kotolahden ratapihan rakentaminen olisi saatettava loppuun ja sinne lisättävä nyt puuttuvat viisi raideparia. Tähän tarkoitukseen rahoitus myönnettiin jo kertaalleen vuonna 2007, mutta valtion vedettyä rahoituksen pois, jäi raideparit rakentamatta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 31.10.77 HaminaKotkan sataman Kotolahden ratapihan viiden lisäraideparin rakentamiseen. 
Helsingissä 5.6.2018 
Sirpa Paatero sd