LISÄTALOUSARVIOALOITE 42/2009 vp

LTA 42/2009 vp - Krista Kiuru /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen tieyhteyden rakentamiseen Pohjoiselta satamatieltä valtatielle 23

Eduskunnalle

Porin Tahkoluodon ja Mäntyluodon satamien reitti sisämaahan ja yhteys valtatielle 8 kulkee vuonna 1998 valmistuneen Pohjoisen satamatien (maantie 272) kautta. Se on hyvin liikennöity; satamatien liikennemäärä on keskimäärin noin 800 —1 200 ajoneuvoa vuorokaudessa. Nykyisellään satamayhteys on kuitenkin puutteellinen ja valtatien 23 raskas liikenne käyttää osittain vanhaa Vaasantietä, jolle on mm. runsaan tienvarsiasutuksen takia asetettu raskaan liikenteen läpiajokielto.

Tietä voitaisiin parantaa merkittävästi jatkamalla sitä noin 6,5 kilometrin uudella tieosuudel-la valtateiden 8 ja 23 välillä. Olennaista olisi myös sujuvan ja turvallisen satamayhteyden avaaminen siten myös valtatielle 23 Jyväskylän suuntaan.

Hankkeesta on laadittu selvitys vuonna 2002. Ennen kuin sitä voitaisiin ryhtyä toteuttamaan, olisi laadittava vielä tie- ja yleissuunnitelmat. Hankkeen kustannusarvio on noin 6 milj. euroa.Hankkeen pikainen aloittaminen on tarpeen, sillä kustannukset jäävät kohtuulliseksi ja tiehan-ke luo tarpeellisia työpaikkoja erityisesti taantuman aikana.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 toiseen lisätalousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 600 000 euroa tie- ja yleissuunnitelman toteuttamiseksi, jotta tieyhteyden rakentaminen Pohjoiselta satamatieltä valtatielle 23 voi alkaa mahdollisimman pikaisesti.

Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 2009

  • Krista Kiuru /sd