LISÄTALOUSARVIOALOITE 43/2003
vp
LTA 43/2003
vp - Pekka Kuosmanen /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Haminan
ohittavan valtatien 7 yleissuunnitelman laatimiseen
Eduskunnalle
Hamina ja Vehkalahti yhdistyivät uuden Haminan
kaupungiksi 1.1.2003. Yhdistymisen myötä poistuvat
esteet entisen Haminan kaupunkirakenteen sisään
ulottuvien Vehkalahden alueiden kehittämisen tieltä.
Haminan ohittavan valtatien 7 moottoritien rakentaminen on alueen
kokonaisedun kannalta välttämätöntä.
Yhä niukkenevien tiemäärärahojen
aikana uusien moottoriteiden tulee palvella paitsi ohikulkuliikennettä,
myös kunkin paikkakunnan tärkeitä kehittämistarpeita.
Ohikulkutiet eivät myöskään
saa pirstoa olemassa olevia yhdyskuntarakenteita, jos taloudellisesti
kilpailukelpoisia muita ratkaisuja on olemassa.
Haminassa tällaisen ratkaisun tarjoaa eteläinen
linjaus eli siltavaihtoehto Haminan lahden yli. Tässä vaihtoehdossa
moottoritie sivuaa Stora-Enson Summan tehtaan teollisuusaluetta,
kulkee Haminan sataman kautta tukien voimakkaasti sataman kehitystä ja
kilpailukykyä sekä yhdistää infrastruktuuriin
Vilniemen osayleiskaavassa teollisuudelle ja sataman laajentumiselle
varatut alueet.
Seutukaavatasolla moottoritielle on varattu eri aikoina vaihtelevia
linjauksia. Tällä hetkellä on KHO:n käsittelyssä ehdotus,
jossa moottoritie kiertäisi kaupungin pohjoispuolelta Vehkalahden
eteläiset taajamat pirstoen. Vehkalahden kunnan oikeusvaikutteisissa,
Tielaitoksenkin käsittelyn läpäisseissä yleiskaavoissa
em. tievarausta ei ole, eikä sitä olemassa
olevia rakenteita rikkomatta voida niihin sijoittaakaan. Haminan
kaupungissa yleiskaavoja ei ole vahvistettu lainkaan. Uuden Haminan
ensimmäisiä haastavia tehtäviä onkin
käynnistää yleiskaavoitus, jossa aluetta
voidaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena vanhoista kuntarajoista
piittaamatta. Samalla tulisi myös liikenneverkko arvioida
uudelleen.
Haminan yleiskaavatyöhön liittyen olisi tärkeää,
että liikenne- ja viestintäministeriö käynnistäisi
kansainvälisen liikenteenkin kannalta erittäin
tärkeän liikenneväylän, valtatien
7 (moottoritie E18) yleissuunnitelman laatimisen, jotta päädyttäisiin
niin läpikulkuliikenteen kuin uuden Haminan kehityksenkin
kannalta parhaaseen lopputulokseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 lisätalousarvioon
momentille 31.24.79 lisäyksenä 1 000 000
euroa valtatien 7 Haminan ohitustien yleissuunnitelman laatimiseen.
Helsingissä 27 päivänä toukokuuta
2003