LISÄTALOUSARVIOALOITE 44/2006 vp

LTA 44/2006 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 18 Jyväskylä—Vaasa rakennustöiden jatkamiseen välillä Multia—Ähtäri

Eduskunnalle

Tiehallinnon pt-suunnitelman mukaan pääteiden runkoverkkoon kuuluvasta Jyväskylän ja Vaasan välisestä valtatiestä (valtatie 18) puuttuu väli Ähtäri—Multia. Hanke on koko maassa ainoa valtatieverkon puuttuva osuus. Välillä on vain heikkotasoisia ja osin päällystämättömiä paikallis- ja maanteitä. Reitti on nyt viitoitettu tilapäisesti vanhoja, mutkittelevia maantieuria pitkin, eikä se ole kilpailukykyinen kuljetuksille poikkisuunnassa Suomesta Pietariin. Alueen kunnat eivät ole hyötyneet liikenteestä välillä Vaasa—Pietari. Seinäjoen ja Jyväskylän välillä on liikennettä vajaa kolmannes siitä määrästä, joka yleensä on vastaavanlaisten maakuntien keskusten välillä.

Hanke parantaisi huomattavasti Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan välisiä liikenneyhteyksiä ja loisi merkittäviä kehittymisedellytyksiä alueen kunnille. Hankkeella on merkitystä kansainväliselle liikenteelle keskisen Skandinavian ja Pietarin välillä.

Koko hankkeen kustannusarvio on 17 miljoonaa euroa. Tiejaksoon liittyvä Multian ohitustie on rakennettu osin EU-rahoituksella.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 lisätalousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 70 000 euroa Jyväskylän ja Vaasan välisen valtatien (valtatie 18) välin Multia—Ähtäri rakennustöiden jatkamiseen.

Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2006

  • Lauri Oinonen /kesk