LISÄTALOUSARVIOALOITE 54/2012 vp

LTA 54/2012 vp - Tom Packalén /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poliisin toimintamenoihin

Eduskunnalle

Vuoden 2012 toisessa lisätalousarviossa ehdotetaan poliisin toimintamenoihin (26.10.01) yhteensä 410 500 euron lisäystä vuoden 2012 ensimmäiseen lisätalousarvioon nähden. Lisäys on kuitenkin riittämätön.

Todellisuudessa poliisi toimii jo nyt äärirajoilla ja sille sälytetään yhä enemmän uusia tehtäviä. Minimimiehityksellä toimimisessa ja hallituksen vaatimassa tehtävien keskittämisessä onkin räikeä ristiriita. Jo nyt poliisipiireissä on leikattu kaikki ylimääräinen pois. Virkoja ja sijaisuuksia ei voi enää täyttää. Poliisikoulusta valmistutaan suoraan työttömyyskortistoon. Ylityökiellon takia työt kasaantuvat ja käsittelyajat pitkittyvät yli kohtuuden. Lopulta kaikki tulee kostautumaan kansalaisen perusturvallisuudelle puhumattakaan työnsä säilyttäneiden poliisien henkisestä jaksamisesta.

Lisärahoitusta tarvitaan: 1) harmaan talouden torjunta; 2) poliisin kenttätoiminnan näkyvyyden ja viivytyksettömyyden tehostaminen. Harmaan talouden tehokkaaseen torjuntaan on päästävä myös poliisin toiminnassa nopeammin kuin mikä olisi mahdollista lisätalousarvioesityksessä ehdotetuin resurssein, jotka eivät vastaa hallituksen hallitusohjelmassa lupailtua kärkihankepanostusta. Poliisin esitutkintavoimavarojen välitön vahva lisäys on olennainen edellytys harmaan talouden torjunnassa tarvittavan monialaisen viranomaisyhteistyön tehokkaassa käynnistymisessä. Nopeastikin saavutettavissa oleva nettohyöty on laskettavissa sadoissa miljoonissa euroissa, jos tuntuva lisäresurssointi toteutetaan vielä vuoden 2012 aikana.

Tavalliselle kansalaiselle havaittava poliisin läsnäolo on nykyisellään riittämätöntä sekä kansalaisten yleisen turvallisuudentunteen kannalta kuin myös järjestyshäiriöihin taipuvaisten elementtien etukäteiseksi hillitsemiseksi. Rikostapauksissa ja muissa kriisitilanteissa tarvittava konkreettinen poliisiapu viipyy suurten asutuskeskusten ulkopuolisessa Suomessa usein liian kauan. Näiden epäkohtien vähentämiseksi poliisin kenttätoiminta vaatii lisärahoitusta, kosk kenttätoiminnan tehostamiseen ei voida riittävästi päästä poliisin sisäisin siirroin, joilla paperitöitä tekevien "konttoripoliisien" vakansseja siirrettäisiin varsinaiseen kenttätoimintaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 toiseen lisätalousarvioon momentille  26.10.01 lisäyksenä 2 000 000 euroa poliisin toimintamenoihin.

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2012

  • Tom Packalén /ps