LISÄTALOUSARVIOALOITE 8/2003 vp

LTA 8/2003 vp - Lauri Oinonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen aikuislukiotoiminnan aloittamiseen Haapamäen yhteiskoulun lukiossa

Eduskunnalle

Keuruun kaupungin Haapamäen yhteiskoulussa ja sen lukiossa on erinomaiset työtilat ja pätevä opettajakunta. Koulu sijaitsee kolmen maakunnan solmukohdassa läntisessä Keski-Suomessa ja on normaalitoiminnoissaan yhteyksissä Pirkanmaalle, koska osa lukion oppilaista tulee perinteisesti Vilppulan kunnasta. Pirkanmaata edustavat kuntanaapureina myös Mänttä ja Virrat sekä kohtuullisella etäisyydellä aikuisopiskelua ajatellen myös Ruovesi ja Kuru. Kuntanaapurina pohjoisessa Etelä-Pohjanmaalta on Ähtäri ja aikuisopiskelun etäisyydellä kohtuudella saavutettavissa ovat myös Alavus, Töysä, Lehtimäki ja Soini. Keski-Suomesta aikuislukio-opiskelu palvelisi omaa kuntaa, Keuruun kaupunkia ja Multiaa.

Kyseisellä maakuntien solmualueella ei ole aikuisille suunnattua erityistä lukionkäyntimahdollisuutta. Haapamäki soveltuisi sijainniltaan tähän erityisen hyvin ajatellen maantieyhteyksiä ja myös olemassa olevia juna- ja linja-autoyhteyksiä. Vajaan tunnin automatkalla hyvin laajat alueet kolmesta maakunnasta saavutettaisiin kätevästi.

Potentiaalisia aikuisia lukion oppimäärän suorittamiseen varmasti löytyisi, jos opiskelumahdollisuus tähän olisi olemassa ja tästä tiedotettaisiin riittävästi. Keuruun varuskunta ja Ison Kirjan oppilaitos Keuruulla voisivat mm. olla yhteistyökumppaneita halukkaiden lukio-opiskelijoiden osalta.

Koska paras tapa saada jotain aikaiseksi — aikuislukiotoiminta voisi alkaa erikseen järjestettynä jo kuluvan kalenterivuoden aikana ja jatkua täysimittaisena vuoden 2004 alusta tai syksystä 2004 — olisi tarpeen tehdä ratkaisut ja osoittaa valtion toimesta tarvittavat voimavarat jo kuluvalle vuodelle, jolloin tehtäisiin tarvittavat hallinnolliset päätökset, tiedotettaisiin opiskelusta ja aloitettaisiin muutamia kursseja. Haapamäen yhteiskoulun normaalin opetuksen rinnalle ja siihen mukaan on aloitettu audiovisuaalisen viestinnän, mediakasvatuksen ja elokuvan opetusta. Tähän liittyen olen jättänyt myös toimenpidealoitteen 22.5.2003 ja lisätalousarvioaloitteen 27.5.2003.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2003 lisätalousarvioon momentin  29.40.30 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää erityisrahoituksen osoittamiseen aikuislukiotoiminnan aloittamiseen Haapamäen yhteiskoulun lukiossa palvelemaan läntistä Keski-Suomea, Pohjois-Pirkanmaata ja kaakkoista Etelä-Pohjanmaata.

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2003

  • Lauri Oinonen /kesk
  • Sari Essayah /kd