LISÄTALOUSARVIOALOITE 8/2004
vp
LTA 8/2004
vp - Jukka Vihriälä /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Suomen
metsämuseo ja metsätietokeskus Luston rakennushankkeen
loppuun saattamiseen
Eduskunnalle
Suomen metsämuseosäätiön
ylläpitämä metsämuseo ja metsätietokeskus
Lusto avattiin yleisölle Punkaharjulla vuonna 1994. Lusto
on ainut metsäalan valtakunnallinen museo ja tietokeskus Suomessa.
Tänä päivänä Lusto
on suomalaisen metsätalouden näyteikkuna ulospäin
ja metsämatkailun ehdoton kärkituote. Samalla
Lusto täydentää itäsuomalaista
ja itäsavolaista kulttuuritarjontaa. Lusto kertoo vaikuttavasti
ihmisen ja metsän vuorovaikutuksesta menneisyydestä tulevaisuuteen,
ja sillä on valtakunnallisena metsäalan museona
asiantuntijavastuu metsätalouden osa-alueiden ja ilmiöiden
tallentamisessa koko maassa.
Metsänkorjuun koneellistuminen on ollut metsätalouden
yksi viimeisten vuosikymmenten tärkeimpiä ilmiöitä,
ja Suomen vauraus onkin pitkälle myös metsätalouden
koneellistumisen ansiota. Lusto käynnisti yhteistyössä alalla
toimivien yritysten ja yhteisöjen kanssa syksyllä 2001 tallennushankkeen,
jonka tavoitteena on kerätä talteen koneellisen
metsänkorjuun ja metsätalouden historian keskeisin
aineisto. Tämän osion tallentamiseen tarvitaan
noin 2 000 neliömetrin suuruinen laajennusosa.
Tallennettava koneketju käsittää metsäkoneet
aina 1950-luvun metsäsovitteisista maataloustraktoreista
nykypäivän moderneihin metsäkoneisiin.
Laajennusosan hankesuunnitelma on laadittu maa- ja metsätalousministeriön
vuoden 2001 syksyllä varaaman 666 000 euron suunnittelumäärärahan
turvin, joka osoitettiin vuoden 2002 talousarviossa. Hankkeen suunnittelu
ja rakentamisen käynnistyminen viivästyivät
määrärahojen arvonlisävero-osuuksien
eri tulkintojen takia. Vuoden 2003 talousarviossa rakennushankkeeseen
osoitettiin 1 195 000 euron ja vuoden 2004 talousarviossa
1 195 000 euron määräraha. Vuonna
2002 myönnetystä avustuksesta on jouduttu palauttamaan
valtiolle silloin käyttämättä jäänyt
293 000 euron osuus rakennushankkeen viivästymisen
vuoksi. Palautusta vastaava rahamäärä on
nyt lisätalousarvioesityksessä ehdotettu lisättäväksi
momentille 30.31.50.
Jotta rakennustyö voitaisiin saattaa katkeamatta suunnitelmien
mukaisesti ja taloudellisesti loppuun, tarvitaan vielä 350 000
euron lisärahoitus.
Lisäksi on syytä todeta, että muissa
merkittävissä metsätalousmaissa on jo
saatu aikaan vastaavat koneellisen metsänkorjuun museo-osuudet.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 lisätalousarvioon
momentille 30.31.50 lisäyksenä 350 000
euroa Sumen metsämuseo ja metsätietokeskus Luston
puunkorjuun koneellistamiseen ja esittelyhallin rakentamiseen.
Helsingissä 31 päivänä toukokuuta
2004
- Jukka Vihriälä /kesk
- Olli Nepponen /kok
- Matti Saarinen /sd
- Jari Koskinen /kok
- Mikko Immonen /vas
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Eero Lämsä /kesk