LISÄTALOUSARVIOALOITE 86/2012 vp

LTA 86/2012 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen muiden tuomioistuinten toimintamenoihin

Eduskunnalle

Käräjäoikeuksien juttumäärät ja työpaineet ovat kasvaneet. Tämä merkitsee kansalaisten oikeusturvan huonontumista etenkin juttujen käsittelyaikojen pidentymisen muodossa, mistä Suomen valtio saa jatkuvasti moitteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta ja joutuu maksamaan viivästyskorvauksia. Myös harmaaseen talouteen liittyvät rikosoikeudenkäynnit ovat usein erittäin vaativia ja laajoja, joten tehokas harmaan talouden torjunta vaatii riittävien resurssien osittamista myös tuomioistuimille. Hallituksen lisätalousarvioesityksessä esittämät lisäresurssit tuomioistuimille ovat mielestämme riittämättömät epäkohtien lisääntymisen estämiseksi, saati niiden poistamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 kolmanteen lisätalousarvioon momentille  25.10.03 lisäyksenä 500 000 euroa muiden tuomioistuinten toimintamenoihin.

Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2012

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps