LISÄTALOUSARVIOALOITE 91/2006
vp
LTA 91/2006
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kotimaisen
rokotetuotannon aloituksen nopeuttamiseen
Eduskunnalle
Indonesiassa on havaittu maatalousministeriön mukaan
lintuinfluenssaa useissa sioissa. Tartuntaepäilyt lisäävät
voimakkaasti huolta viruksen muuntumisesta niin, että se
leviää myös ihmisestä toiseen.
Sikoja testattiin lintuinfluenssan varalta Sumatran saarella samassa
kylässä, jossa viiden ihmisen tiedetään
saaneen H5N1-viruksen. Yhdestätoista näytteestä kymmenen
oli positiivisia. Tuloksia ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu.
Lintuinfluenssa on ollut toistaiseksi lintujen tauti, eikä se
ole tarttunut helposti ihmiseen.
Taudin on pelätty aiheuttavan maailmanlaajuisen tautiaallon,
pandemian, jos virus kehittyy entistä vaarallisemmaksi.
Yhtenä todennäköisenä mahdollisuutena
on pidetty sitä, että pandemian uhan aiheuttava
virus syntyisi nimenomaan sikojen välityksellä.
Tästä ovat nyt ensimmäiset hälyttävät
ennusmerkit Indonesian havaintojen perusteella olemassa. Lisäksi
on pelättävissä, että kyseisessä maassa
ja sen lähinaapureissa eivät terveydenhuollon
ehkäisevät ja toimivat valmiudet ole sillä tasolla,
mitä pandemian uhan rajoittaminen alkutekijöihinsä edellyttää.
Lintuinfluenssaan on kuollut varmuudella 115 ihmistä lähinnä Aasiassa
sitten vuoden 2003.
Nyt kuitenkin on mahdollisimman nopeasti tarve ryhtyä kaikkiin
niihin toimiin, joita on tehtävissä ennalta pandemian
uhan varalta. Jos virus muuttuu ihmisestä toisiin tarttuvaksi,
on välttämätöntä pyrkiä rajaamaan
mahdollisimman tehokkaasti viruksen leviämistä kaikin
mahdollisin kansainvälisin toimin. Samalla on mahdollisimman
nopeasti käynnistettävä kautta maailman
toimet rokotetuotannon aloittamiseksi. Pandemian uhan edessä maailmanlaajuinen
rokotetarve on suunnaton.
Suomessa on nyt mahdollisimman nopeasti luotava valmiudet kotimaiselle
rokotetuotannolle; samalla voidaan toki pitää varalta
voimassa myös jo tehdyt ostovaraukset. Mutta varmin tapa saada
mahdollisimman ajoissa koko väestölle rokotteet
ja niiden tuottama suoja on oma Suomessa tapahtuva rokotetuotanto.
Tähän tarjoaa hyviä mahdollisuuksia tamperelainen
Fitbiotech Oyj, jolla on erityiset valmiudet asiaan, ja niitä nopeasti
tehostamalla ja lisäämällä voidaan
vielä luoda kotimainen rokotetuotanto. Kyseisen yrityksen
suomalainen malli on jopa tehokkaampi ja toiminnaltaan varmempi
kuin esimerkiksi hollantilaisen Solvay Pharman tuotantotavat ovat. Siksi
tulisi tehdä mm. seuraavat toimet kotimaisen rokotetuotannon
nopeaksi aloittamiseksi Fitbiotech Oyj:n ja muiden toimijoiden kanssa
mahdollisimman pikaisesti, koska Indonesiasta saapuneet viestit
ovat vakava hälytysmerkki pandemia uhan realisoitumisesta:
"Valmistelemme edelleen ehdotustamme kotimaisen rokotetuotannon
käynnistämiseksi. Olemme sopineet tapaamiset GSK:n
ja Novartis/Chironin edustajien kanssa. Ko. tapaamisia varten
tarvitsemme Medipolis GMP:n tuotantokapasiteetista ja tuotantovalmiudesta
kuvauksen. Kotisivuiltakin löytyy materiaalia, mutta olisi
parempi, jos sinä Pirkko kokoat "paketin". Tieto on ilmeisen
tärkeä, koska juuri se erottaa suomalaisen mallin
muista green field malleista. Isot rokotetehtaat panostavat nyt
soluviljelytekniikkaan. Viruksen viljely kananmunissa on pandemiarokotteen
osalta hyvin haavoittuva ja vanhanaikainen — sen myöntää Solvay
Pharmakin täysin avoimesti. Solvay on rakentanut uuden
soluviljelyä käyttävän tehtaan
ja hinta oli EUR 50 M.
Meidän ehdotuksemme sisältää seuraavat
osa-alueet:
Luodaan valmiudet tuottaa pandemiarokotteita Suomessa hyödyntäen
soluviljelyä tai bakteerifermentointia.
Katetaan Suomen rokotetarve ja mahdollisesti myös lähinaapurimaiden
( Skandinavian maat, Venäjä, Baltia) FIT on valmis
kehittämään pandemiarokotetta yhteistyössä.
FITillä on oman tutkimusprojektinsa lisäksi laaja
yhteistyöverkko. FIT tulee toimimaan koordinaattorina kahdessa EU-influenssarokoteprojektissa.
Projektiin haetaan rahoitus valtiolta ja mahdollisesti myös
yksityisiltä sijoittajilta. Kansainvälinen rokotetehdas
otetaan mukaan partneriksi, jolta saadaan tietotaito tuotannon osalta.
FIT voi lisensioida oman tietotaitonsa ja patentit vastavuoroisesti."
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 lisätalousarvioon
momentille 33.08.26 lisäyksenä 20 000 000
euroa kotimaisen rokotetuotannon aloittamisen nopeuttamiseen, jotta
koko väestölle voidaan saada rokotesuoja mahdollisimman
pikaisesti.
Helsingissä 23 päivänä toukokuuta
2006