LISÄTALOUSARVIOALOITE 96/2006
vp
LTA 96/2006
vp - Jyri Häkämies /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtion
kunnilta ottaman pakkolainan täysimääräiseen
takaisinmaksuun STM:n hallinnonalalla
Eduskunnalle
Kuntien taloustilanne on kuluvalla vaalikaudella kiristynyt
monilla eri mittareilla mitattuna. Valtioneuvoston selontekoon vuosien
2007—2011 valtiontalouden menokehyksistä sisältyvässä Peruspalveluohjelmassa
todetaan selkeästi kuntatalouden huolestuttavasti heikkenevä tilanne
ja rahoituksen riittävyyden ongelmallisuus. Hallitukselta
ei näytä löytyvän valmiutta
kuntatalouden tilanteen korjaamiseksi.
Samanaikaisesti hallitus on ottanut kunnilta pakkolainan ajettuaan
eduskunnassa läpi päätök-sen
lykätä lakisääteisestä kustannustenjaon
tarkistuksesta aiheutuvat maksatukset pääosin
tuleville vuosille. Yhteensä 194 miljoonan euron osuuden
maksaminen on siirretty jopa ensi vaalikauden puolelle, kun aikaisemman
käytännön mukaan koko puolen miljardin
suuruinen tarkistus olisi pitänyt maksaa vuosien 2005 ja
2006 aikana. Hallituksen toimet eivät näin ollen
tuo lisärahaa kunnille eivätkä paranna
kuntien mahdollisuuksia tuottaa enemmän ja laadukkaampia
palveluja. Tilannetta heikentävät entisestään
kuntien vastuulle kaadetut uudet velvoitteet ja tehtävät,
kuten hammashuollon laajentaminen, koululaisten iltapäivätoiminta
ja hoitotakuu. Kunnat maksavat pääosin toteutetut
kotihoidon tuen korotukset ja osittain myös työmarkkinatuen
uudistuksen, jolla osavastuu työttömistä siirretään kunnille.
Sanomattakin on selvää, että kunnat ovat
jatkossa entistä enemmän kovilla palvelujen tuottamisessa.
Kokoomus on todennut, että hallituksen pitäisi
vähintään toteuttaa kustan-nustenjaon
tarkistus selvästi päätettyä nopeammassa
aikataulussa ja etupainotteisesti.
Perusopetukseen kunnissa käytettävissä olevien
määrärahojen tilannetta heikentää vajaiden indeksitarkistusten
ja ns. pakkolainan lisäksi se, ettei ikäluokkien
pienenemisestä säästyviä varoja
ohjata sovitun mukaisesti koulutuksen kehittämiseen. On
myös huomattava, että ikäluokkien pieneneminen
aiheuttaa kunnille ongelmia, sillä perusopetuksen kustannukset
eivät automaattisesti seuraa suoraan ikäluokkien
koon kehitystä esimerkiksi ylläpitokustannusten
osalta. Tästä seuraa tilanne, jossa luokkakoot
voivat jopa kasvaa siitä huolimatta, että oppilaiden
määrä kouluissa vähenee. Myös
opetuksen perustamishankkeiden määrärahoja
ollaan nyt leikkaamassa, vaikka monet kunnat ovat suurissa vaikeuksissa mm.
homekoulujen korjaustarpeiden vuoksi. Viime vuosina kuntien heikko
taloudellinen tilanne on jo johtanut opetustoimessa esimerkiksi
lähiopetuksen ja ohjauksen vähenemiseen, oppilashuoltopalveluiden
riittämättömyyteen sekä henkilöstön
lomautuksiin. Kun koulutuksen kustannuksista 70—80 % on
palkkausmenoja, ovat kunnan tai muun koulutuksen järjestäjän
mahdollisuudet säästöjen saavuttamiseen
rajalliset. Tämän vuoksi kuntien koulutuksessa
tekemät säästöt kohdistuvat
suoraan opettajiin ja oppilaisiin. Tähän ei Suomella
ole varaa, sillä kasvatus- ja koulutusjärjestelmällä on
merkittävä vaikutus työllisyysasteen
nostamisessa. Perusopetuksen laatu heijastuu myös suoraan
muiden peruspalveluiden tarpeeseen ja kustannuksiin.
Viimeksi tehdyssä valtion ja kuntien välisessä kustannustenjaon
tarkistuksessa ilmeni, että valtion on maksettava kunnille
opetuksen valtionosuuksia 132 miljoonaa kustannusten tarkistusta vuosina
2005 ja 2006, mutta hallitus päätti jaksottaa
maksatukset vuosille 2005—2008. Valtion ja kuntien välisen
kustannustenjaon tarkistuksen perusteella valtio on opetus- ja kulttuuritoimen
menojen osalta kuluvan vuoden jälkeenkin velkaa kunnille
73 miljoonaa euroa. Tämän summan hallitus on aikonut
maksaa vasta vuosina 2007 ja 2008, eli osin vasta seuraavalla vaalikaudella.
Vuoden 2006 ensimmäinen lisätalousarvio kääntää valtiontalouden
alijäämäisestä 346 miljoonaa
euroa ylijäämäiseksi. Hallitus ehdottaa
tämän ylijäämän käyttämistä valtion
velan lyhentämiseen. Kuntien taloustilanne huomioiden Kokoomus
näkee kuitenkin ensisijaisena valtion kunnilta ottaman
pakkolainan pikaisen maksamisen. Koko valtion kunnilta opetus- ja
kulttuuritoimen valtionosuuden osalta ottaman pakkolainan takaisin
maksaminen edellyttää valtionosuuden nostamista
73 miljoonalla eurolla.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 lisätalousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 207 000 000
euroa valtion kunnilta ottaman pakkolainan täysimääräiseen
takaisinmaksuun.
Helsingissä 23 päivänä toukokuuta
2006