LISÄTALOUSARVIOALOITE 97/2010 vp

LTA 97/2010 vp - Minna Sirnö /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toiminnan turvaamiseen

Eduskunnalle

Taantuman aikana tarve tutkittuun tietoon korostuu, jotta päätöksenteko aidosti vastaa ajan haasteisiin. Tästä huolimatta Vanhasen hallitus on leikannut toimintamahdollisuuksia lähes kaikilta valtion tutkimuslaitoksilta. Pidämmekin tärkeänä, että Valtion taloudellisella tutkimuskeskuksella on riittävät voimavarat mielekkään yhteiskunnallisen tärkeän tiedon tuottamiseen yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 kolmanteen lisätalousarvioon momentille  28.30.02 lisäyksenä 500 000 euroa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2010

  • Minna Sirnö /vas