Perustelut
         
         Direktiiviehdotuksen tavoitteena on turvata epäillyn
            ja syytetyn oikeus käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa
            menettelyissä sekä vapautensa menettäneen
            henkilön oikeus yhteydenpitoon läheisiinsä ja
            konsuliviranomaisiin. Tarkoituksena on luoda vähimmäissäännöt,
            joita noudatettaisiin koko EU:n alueella. 
         
         
         Lakivaliokunta suhtautuu direktiiviehdotukseen lähtökohtaisesti
            myönteisesti. Yhteiset vähimmäissäännökset
            parantavat jäsenvaltioiden välistä luottamusta
            ja edistävät siten päätösten
            ja tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteutumista.
         
         
         Ehdotuksen mukaan epäillyille ja syytetyille olisi
            myönnettävä oikeus käyttää avustajaa
            niin pian kuin mahdollista ja joka tapauksessa a) ennen kuulustelun
            alkamista, b) toteutettaessa prosessuaalista tai todisteiden keräämistä koskevaa toimenpidettä,
            johon vaaditaan tai jossa sallitaan henkilön
            läsnäolo kansallisen lain mukaan, ellei tämä haittaisi
            todisteiden hankkimista ja c) vapaudenmenetyksen
            alkamisesta lähtien. Oikeus käyttää avustajaa
            olisi myönnettävä sellaisena ajankohtana
            ja sellaisella tavalla, että epäilty tai syytetty
            kykenee tehokkaasti käyttämään
            oikeuttaan puolustukseen. Direktiiviehdotuksessa on myös
            säännös vapaudenmenetyksestä ilmoittamisesta
            vähintään yhdelle vapautensa menettäneen
            nimeämälle henkilölle sekä konsuliviranomaisille.
            Nämä säännökset vastaavat
            pitkälti kansallisen lainsäädännön säännöksiä.
         
         
          Lakivaliokunta kiinnittää erikseen huomiota direktiiviehdotuksen
            8 artiklaan, jossa säädetään
            edellä mainittujen oikeuksien rajoittamisesta. Se eroaa
            kansallisesta lainsäädännöstä kahdessa
            suhteessa. Ensinnäkin oikeuksien rajoittamisesta
            päättää direktiivin 8 artiklan
            mukaan oikeusviranomainen, kun Suomessa päätöksen tekee
            esitutkintaviranomainen. Toiseksi oikeuksien rajoittaminen ei direktiiviehdotuksen
            mukaan olisi mahdollista, vaikka siihen olisi painavia rikosoikeudellisia
            syitä.
         
         
         Vastikään hyväksytyssä esitutkinta-
            ja pakkokeinouudistuksessa tarkennetaan sääntelyä, joka
            koskee oikeutta avustajaan esitutkinnassa. Myös vapautensa
            menettäneen oikeutta yhteydenpitoon koskeva sääntely
            on tarkentunut. Kansallisen lainsäädännön
            lähtökohtana on, että avustajalla on
            oikeus olla läsnä hänen päämiestään
            kuulusteltaessa ja että vapaudenmenetyksestä on
            ilmoitettava vapautensa menettäneen läheiselle
            tai muulle henkilölle. Jos näiden oikeuksien käyttämisestä voi
            kuitenkin olla haittaa esitutkinnan suorittamisen kannalta, näitä oikeuksia
            voidaan rajoittaa.
         
         
         Valiokunta on hankkinut lisäselvitystä niistä tilanteista,
            joissa esitutkintaviranomaiset ovat kansallisen lainsäädännön
            mukaan katsoneet olevan tarvetta lykätä vapaudenmenetyksestä ilmoittamista
            vapautensa menettäneen lähiomaiselle. Ilmoittamisen
            lykkääminen on normaalikäytännöstä poikkeava
            tilanne, jolle pitää olla perusteet. Tällaisia
            perusteita ovat muun muassa riski takavarikoitavan omaisuuden tai
            todistusaineiston hävittämisestä, mikä puolestaan vaarantaisi
            tuloksellisen esitutkinnan toteutumisen.
         
         
         Suomessa esitutkintalain (449/1987)
            14 §:n mukaan esitutkintaa johtaa tutkinnanjohtaja. Tutkinnanjohtaja
            päättää myös useista
            tutkinnassa käytetyistä pakkokeinoista, kuten
            pidättämisestä, kotietsinnästä tai
            takavarikosta, sekä tekee vangitsemisvaatimukset tuomioistuimelle. Poikkeusmahdollisuuksiin
            liittyvien päätösten siirtäminen
            8 artiklan mukaisesti esitutkintaviranomaiselta oikeusviranomaiselle
            aiheuttaisi valiokunnan saaman selvityksen mukaan huomattavaa viivettä vakavien
            rikosten esitutkintaan juuri siinä vaiheessa, kun rikoksen
            selvittämiseen tähtäävät
            toimenpiteet ovat kiireellisimmässä vaiheessa.
         
         
         Lakivaliokunta katsoo saadun selvityksen perusteella, että direktiiviehdotuksen
            3—6 artiklan säännöksistä olisi
            voitava poiketa painavasta rikostutkinnallisesta syystä.
            Suomen kansallisen lainsäädännön
            mukaisesti mahdollisuus poikkeamisesta päättämiseen
            tulisi myöntää myös esitutkintaviranomaiselle.
         
         
         Lausumia tai todisteita, joita hankittaessa on loukattu epäillyn
            tai syytetyn oikeutta avustajaan tai poikettu tästä oikeudesta
            direktiivin säännösten mukaisesti, ei
            lähtökohtaisesti saisi 13 artiklan mukaan käyttää todisteina
            häntä vastaan. Kansalliseen lainsäädäntöön
            ei sisälly vastaavaa todisteiden hyödyntämiskieltoa.
            Suomen kansallisessa järjestelmässä lähtökohtana
            on todisteiden vapaa harkinta. 
         
         
         Lakivaliokunta yhtyy valtioneuvoston käsitykseen siitä,
            että direktiiviehdotuksen yksityiskohtia tulee vielä harkita.
            Direktiivin säännöksissä tulee
            sekä ottaa huomioon oikeusturvanäkökohdat
            ja rikoksen selvittämisen turvaaminen että pyrkiä siihen,
            että direktiivin säännöksissä otetaan
            huomioon kansallisen järjestelmän erityispiirteet,
            kuten vapaa todistusharkinta sekä kansallisten viranomaisten
            välinen toimivallan jako.