Viimeksi julkaistu 9.5.2021 13.57

Valiokunnan lausunto LaVL 9/2016 vp K 10/2016 vp Lakivaliokunta Hallituksen vuosikertomus 2015

Tarkastusvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Hallituksen vuosikertomus 2015 (K 10/2016 vp): Asia on saapunut lakivaliokuntaan lausunnon antamista varten. Lausunto on annettava tarkastusvaliokunnalle 3.6.2016 mennessä. 

Asiantuntijat

Valiokunta on kuullut: 

  • kansliapäällikkö Asko Välimaa 
    oikeusministeriö

Valiokunta on saanut kirjallisen lausunnon: 

  • liikenne- ja viestintäministeriö
  • sosiaali- ja terveysministeriö

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Lakivaliokunta on käsitellyt hallituksen vuosikertomukseen sisältyvät valiokunnan ehdotuksesta hyväksytyt eduskunnan lausumat. Lausumista pääosa koskee oikeusministeriön hallinnonalaa. Osa lausumista koskee myös liikenne- ja viestintäministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaa. 

Poistettavat lausumat

  • Perinnönjaon oikaisu HE 91/2014 vp 

Eduskunta edellytti vuonna 2014, että hallitus ryhtyy kiireellisesti valmistelemaan esityksen perinnönjaon peräyttämistä ja palautusvastuuta koskevaksi täydentäväksi sääntelyksi sellaisia tapauksia varten, joissa avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on uuden isyyslain 67 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tai sen seurauksena perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen, ja antaa esityksen eduskunnan käsiteltäväksi hyvissä ajoin niin, että ehdotetut muutokset voivat tulla samanaikaisesti voimaan uuden isyyslain kanssa (lausuma 1.). 

Hallitus antoi 22.10.2015 eduskunnalle lausumassa edellytetyn sisältöisen esityksen perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 72/2015 vp). Esityksen perusteella hyväksytyt lainsäädäntömuutokset ovat tulleet voimaan 1.1.2016. Lausuma ei enää anna aihetta toimenpiteisiin, joten se voidaan poistaa. 

Lisäksi eduskunta edellytti hallituksen esityksen HE 91/2014 vp yhteydessä, että hallitus arvioi perintö- ja testamenttisaannon vanhentumiseen sekä perinnönjaon peräyttämiseen ja palautusvastuuseen liittyviä lainsäädännön yleisiä uudistustarpeita erityisesti oikeusvarmuuden ja omaisuuden suojan näkökulmasta ja ryhtyy arvioinnin perusteella tarvittaessa lainsäädäntötoimenpiteisiin (lausuma 2.). 

Hallituksen vuosikertomuksesta ilmenee, että oikeusministeriö asetti 20.3.2015 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin arvioida perintö- ja testamenttisaannon vanhentumiseen sekä perinnönjaon peräyttämiseen ja palautusvastuuseen liittyvät lainsäädännön yleiset uudistamistarpeet. Työryhmä esitti mietinnössään (OM mietintöjä ja lausuntoja 48/2015) lainsäädäntöehdotuksen perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskevaksi sääntelyksi (ks. lausuma 1.). Lisäksi työryhmä arvioi, ettei perintö- ja testamenttisaannon kymmenen vuoden vanhentumisajan lyhentäminen olisi perusteltua. Lähes kaikki lausunnonantajat yhtyivät tältä osin työryhmän näkemykseen. Lakivaliokunta katsoo, että lausuma ei enää anna aihetta enempiin toimenpiteisiin, joten se voidaan poistaa. 

Säilytettävät lausumat

Muut lakivaliokunnan ehdotuksesta hyväksytyt lausumat ovat edelleen tarpeellisia, ja ne tulee säilyttää. 

  • Säätiölain toimivuus ja toimeenpano HE 166/2014 vp 

Säätiölakia koskevan hallituksen esityksen (HE 166/2014 vp; EV 276/2014 vp) käsittelyn yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus seuraa ja arvioi uuden säätiölain toimivuutta ja toimeenpanoa sekä antaa lakivaliokunnalle asiasta selvityksen vuoden 2018 loppuun mennessä. Mainittua lausumaa tai tietoa sen johdosta toteutettavista toimenpiteistä ei sisälly hallituksen vuosikertomukseen. 

Saadun selvityksen mukaan uuden säätiölain soveltamista seurataan ja eduskunnalle tullaan antamaan lausumassa tarkoitettu selvitys lausumassa edellytetyssä määräajassa. Lausuma on edelleen tarpeellinen, ja se tulee säilyttää. 

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS

Lakivaliokunta esittää,

että tarkastusvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon
Helsingissä 25.5.2016 

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

puheenjohtaja 
Kari Tolvanen kok 
 
varapuheenjohtaja 
Eva Biaudet 
 
jäsen 
Laura Huhtasaari ps 
 
jäsen 
Katja Hänninen vas 
 
jäsen 
Emma Kari vihr 
 
jäsen 
Niilo Keränen kesk 
 
jäsen 
Katri Kulmuni kesk 
 
jäsen 
Suna Kymäläinen sd 
 
jäsen 
Mikko Kärnä kesk 
 
jäsen 
Antero Laukkanen kd 
 
jäsen 
Sanna Marin sd 
 
jäsen 
Outi Mäkelä kok 
 
jäsen 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
 
jäsen 
Antti Rantakangas kesk 
 
jäsen 
Mari-Leena Talvitie kok 
 

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos 
Mikko Monto