Yleisperustelut

Vankeuslainsäädäntöä uudistettiin vuonna 2006 laajalla kokonaisuudistuksella. Rangaistusten täytäntöönpanosta annettu laki ja tutkintavankeudesta annettu laki kumottiin, ja ne korvattiin vankeuslailla (767/2005) ja tutkintavankeuslailla (768/2005). Lainsäädäntöuudistuksen keskeisenä tavoitteena oli saattaa vangin perusoikeudet perustuslain edellyttämälle tasolle, minkä vuoksi muun muassa vangin oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat säännökset siirrettiin lakiin.

Lait ovat olleet voimassa nyt kahdeksan vuotta, minä aikana niiden soveltaminen on tuonut esille eräitä muutostarpeita. Toisaalta vankeuden ja tutkintavankeuden täytäntöönpanossa on tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka hallituksen esityksen mukaan edellyttävät lainsäädännön tarkistamista. Eduskunnan oikeusasiamies on lakien voimassaoloaikana antanut lukuisia vankeuslakiin ja sen soveltamiseen liittyviä päätöksiä. Merkittävä osa nyt ehdotetuista muutoksista perustuukin nimenomaan eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä esiin tulleisiin seikkoihin.

Keskeisimmät muutokset liittyvät vangin ja tutkintavangin muutoksenhakuoikeuteen sekä vangin yhteydenpitoon vankilan ulkopuolelle. Muutoksia ehdotetaan myös rangaistusajan laskentaa, vankilaan sijoittamista, vankeuden täytäntöönpanon sisältöä sekä kurinpitoa, valvontaa ja tarkastamista koskeviin säännöksiin.

Hallituksen esityksen tavoitteena on vähentää vankeuslain ja tutkintavankeuslain tulkinnanvaraisuutta (s. 24/II, 73/II). Lisäksi esityksellä tavoitellaan toiminnan tehostamista menettelyitä yksinkertaistamalla ja tarpeettomia työvaiheita vähentämällä (s. 24/II). Lakivaliokunta pitää saamansa selvityksen perusteella vankeutta ja tutkintavankeutta koskevan lainsäädännön uudistamista tarpeellisena. Valiokunnan arvion mukaan esityksessä toteutuvat hyvin esitykselle asetetut keskeiset tavoitteet: ehdotetut muutokset täsmentävät voimassa olevia vankeutta ja tutkintavankeutta koskevia tulkinnanvaraisiksi tai sisällöltään puutteellisiksi osoittautuneita säännöksiä tavalla, jota saadun selvityksen perusteella pidetään vankeinhoidon käytännön työn näkökulmasta erityisen tervetulleena.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Ehdonalainen vapauttaminen

Ehdotetun vankeuslain 3 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan täytäntöönpanosta vastaava virkamies päättää ehdonalaisesta vapauttamisesta silloin, kun tuomittu on suorittanut rangaistuksesta rikoslain 2 c luvun 5 §:n mukaisen määräosan ennen vankilaan saapumistaan.

Saadun selvityksen perusteella epäselväksi jää, miten tuomittu, jonka rangaistuksen määräosa on kokonaisuudessaan suoritettu, voidaan vapauttaa ilman aiheetonta viivytystä niin, ettei hänen tarvitse saapua vankilaan.

Valiokunta toteaa, että ehdotetun vankeuslain 3 luvun 8 §:n 2 momentin säännöksellä mahdollistetaan se, että täytäntöönpanoyksikössä voidaan edellä mainituissa tapauksissa valita tarkoituksenmukainen toimintatapa päätöksentekoon ja ehdonalaisen vapauden ja sen koeajan alkamisen ajankohdan tiedoksi antamiseen ja näin välttää tarpeeton tuomitun saapuminen vankilaan. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vankeusrangaistus koostuu vankilassa suoritettavasta osasta ja ehdonalaisesta vapaudesta. Ehdonalaisen vapauden koeaika alkaa, kun tuomittu päästetään ehdonalaiseen vapauteen. Vankeusrangaistus on suoritettu kokonaan vasta molempien tultua suoritetuksi. Säännös mahdollistaa edelleen myös sen, että tuomittu voidaan tarvittaessa etsintäkuuluttaa, jollei häntä tavoiteta tai hän ei noudata yhteydenottokutsua.

Omien vaatteiden käyttö

Ehdotettu vankeuslain 7 luvun 2 § koskee vangin vaatetusta. Avolaitoksessa vangin on käytettävä omia vaatteitaan. Suljetussa vankilassa vangit saavat käyttää omia vaatteitaan. Omien vaatteiden käyttöä voidaan vankilassa tai sen osastolla rajoittaa vankilan järjestyksen tai turvallisuuden taikka valvonnan vaatimasta syystä.

Omien vaatteiden käytön rajoittamista on arvioitava vankeuslain 1 luvun 3 §:ssä säädetyn vankeinhoidon niin sanotun normaalisuusperiaatteen kannalta. Vankeuden sisältönä on vapauden menetys tai sen rajoittaminen. Vankeuden täytäntöönpano ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lailla tai jotka välttämättä seuraavat itse rangaistuksesta. Vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja.

Valiokunta katsoo, että ehdotuksella etupäässä täsmennetään ja selkeytetään voimassa olevaa sääntelyä siten, että koko vankilaa tai sen osastoa koskevat rajoitukset kootaan pykälän 2 momenttiin ja yksittäistä vaatetta koskeva sääntely 3 momenttiin. Vähäinen sisällöllinen muutos on, että 2 momenttia samalla täsmennetään siten, että rajoittamisen perusteena voi olla myös vankilan turvallisuus. Voimassa olevassa säännöksessä mainitaan perusteina vankilan järjestys ja valvonta. Lisäyksellä selvennetään sitä, että vaatteiden käytön yleinen rajoittaminen tulisi kyseeseen lähinnä korkean valvonta- ja turvallisuustason vankiloissa. Valiokunnan käsityksen mukaan ehdotettu muutos on siten perusteltu.

Vangin kirjeenvaihto

Ehdotetun vankeuslain 12 luvun 1 §:n mukaan vangilla on oikeus kirjeenvaihtoon postin välityksellä. Muutos nykytilaan on, että oikeus koskee nimenomaan postin välityksellä tapahtuvaa kirjeenvaihtoa. Eduskunnan oikeusasiamies on (ratkaisussa dnro 1621/4/05, 13.4.2007) katsonut, ettei vankila voi voimassa olevien säännösten perusteella velvoittaa samassa vankilassa olevia ja toistensa kanssa kirjeenvaihdossa olevia vankeja lähettämään viestejä postin kautta, vaan vangeilla tulee olla mahdollisuus toimittaa viestinsä sisäpostina. Vankilat ovat sittemmin muuttaneet käytäntönsä tämän mukaiseksi. Ehdotuksessa olisi kysymys tämän uuden käytännön muuttamisesta, eikä vain "selvyydeksi" tehtävästä lisäyksestä, kuten hallituksen esityksen perusteluissa (s. 43) on todettu.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 34/2014 vp, s. 2/II) katsonut, että vankien välistä kirjeenvaihtoa koskeva sääntely on merkityksellistä perustuslain 10 §:n 1 momentissa suojatun yksityiselämän suojan kannalta. Hallituksen esityksessä ehdotettua sääntelyä perustellaan sillä, että sisäpostin käyttäminen vankien välisen viestinnän ja yhteydenpidon välineenä voi vaarantaa vankilan järjestystä ja turvallisuutta (HE, s. 43/I). Vankilan sisäpostin käyttö nopeuttaa ja yksinkertaistaa vankien välistä yhteydenpitoa, mikä voi olla merkityksellistä vankilan järjestyksen ja turvallisuuden kannalta. Toisaalta vankien kirjeiden, postilähetysten ja viestien tarkastamista, lukemista ja jäljennöksen ottamista koskevat säännökset ovat samat riippumatta siitä, toimitetaanko lähetykset tai viestit postin tai vankilan sisäpostin välityksellä. Ottaen huomioon kirjeiden, postilähetysten ja viestien kattavan tarkastus- ja lukuoikeuden perustuslakivaliokunta katsoo, ettei esityksessä ole esitetty riittäviä perusteita rajoittaa vankilan sisäpostin käyttöä vankien kirjeenvaihdossa. Tämän vuoksi lakivaliokunnan tulee selvittää ehdotetun muutoksen välttämättömyys.

Lakivaliokunta on saanut asiasta lisäselvityksen oikeusministeriöltä. Sen mukaan vankilan osastoinnin tarkoituksena on pitää eri vankiryhmiä erillään toisistaan ja taata vangeille mahdollisuus suorittaa rangaistuksensa turvallisesti. Viestien lähettäminen sisäpostilla on nopeaa, ja viesti toimitetaan yleensä toisen osaston vangille jo saman päivän aikana. Tämä voi kuitenkin heikentää vankilan toimintamahdollisuuksia järjestyksen turvaamisessa. Käytännössä erityisesti järjestäytyneiden rikollisryhmien jäsenet käyttävät sisäpostia jäsentensä välisessä viestinnässä. Saadun selvityksen perusteella esimerkiksi Riihimäen vankilassa noin 80—85 prosenttia vankien sisäpostilla lähettämistä viesteistä on järjestäytyneiden ja muiden rikollisryhmien välistä viestintää. Muilla kuin tällaisiin ryhmiin kuuluvilla vangeilla on harvoin tarvetta viestien lähettämiseen sisäpostilla. Järjestäytyneisiin rikollisryhmiin kuuluvien vankien viesteissä käsitellään järjestön toimintaan liittyviä asioita. Viesteissä käsitellään uusien jäsenten rekrytointia, ryhmän sääntöjen rikkomisia, informoidaan vankilaan saapuneista vangeista ja selvitetään heidän rikostensa laatua. Viesteissä annetaan avointa tai piilotettua toimintaohjeistusta toisten vankien painostamiseen tai jopa väkivaltaan, jolla vangit esimerkiksi pakotetaan hakemaan eristykseen. Koska viestit kulkevat nopeasti, viestinnällä on mahdollista sopia esimerkiksi jopa vankilakapinasta tai muusta häiriökäyttäytymisestä. Sisäpostilla lähetetyllä viestillä ehditään myös ilmoittamaan vankikuljetuksella olevan vangin käynnistä vankilassa. Tutkintavankien välisessä viestinnässä lisäongelmia voi aiheuttaa tutkintavangille määrättyjen yhteydenpitorajoitusten noudattaminen.

Vankilan järjestyksen ja yksittäisten vankien turvallisuuden suojelemisen kannalta on olennaista, että vankilassa pystytään rajoittamaan järjestäytyneiden rikollisryhmien toimintamahdollisuuksia. Järjestäytyneiden rikollisryhmien jäsenien välisessä viestinnässä viestin lukemisen edellytykset täyttyvät useimmiten, mutta eivät sen sijaan viestin pidättämisen edellytykset. Viestiä ei voida lähtökohtaisesti pidättää esimerkiksi sen perusteella, että siinä tiedustellaan nimettyä vankia koskevia tietoja, ellei viestissä samalla esitetä esimerkiksi uhkausta kyseistä vankia kohtaan. Mahdollisuus lukea tällaisia viestejä ei siten poista sitä vaaraa, joka viestien perille toimittamisesta aiheutuu vankilan järjestykselle tai yksittäisen vangin turvallisuudelle. Toisaalta viestin lähettäjänä voidaan käyttää ryhmiin kuulumattomia vankeja, jolloin viestin lukemisenkaan edellytykset eivät täyty. Saadun selvityksen perusteella vangeille annettu oikeus viestien lähettämiseen sisäpostilla toiselle osastolle sijoitetuille vangeille saattaa vaarantaa vankilan järjestystä ja vankien turvallisuutta. Lakivaliokunta katsoo edellä todetun perusteella, että vankien välistä yhteydenpitoa on välttämätöntä joissakin tapauksissa rajoittaa.

Lakivaliokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että hallituksen esityksen perusteluiden mukaan (s. 43/I) ehdotettu muutos ei tarkoita sitä, ettei vankila voisi harkintansa mukaan toimittaa vankien välistä viestiä sisäpostina. Ehdotettu säännös ainoastaan mahdollistaa sen, ettei vankilalla ole velvollisuutta vankien välisten viestien toimittamiseen sisäpostina. Muiden kuin rikollisryhmiin kuuluvien vankien välillä viestien toimittaminen sisäpostilla on edelleen mahdollista ja suositeltavaakin.

Henkilöntarkastus

Ehdotetun vankeuslain 16 luvun 4 §:n mukaan vangille voidaan tehdä henkilöntarkastus, jos vankia epäillään 9 luvun 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettujen luvattomien esineiden tai aineiden hallussapidosta tai henkilöntarkastus on tarpeen karkaamisen tai avolaitoksesta luvatta poistumisen ehkäisemiseksi, vankilan järjestystä tai turvallisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksi, epäillyn järjestysrikkomuksen tutkimiseksi, vankilaan saapumisen tai palaamisen johdosta taikka valvomattoman tapaamisen ja lapsen tapaamisen yhteydessä. Henkilöntarkastus käsittää sen tutkimisen, mitä vangilla on vaatteissaan tai muutoin yllään. Muutoksena nykysääntelyyn olisi se, että henkilöntarkastus käsittää myös vangin suun tutkimisen.

Lakivaliokunnalle on asian käsittelyssä esitetty, että vangin suun tarkastamista koskeva säännös tulisi siirtää henkilönkatsastusta koskevaan 16 luvun 8 §:ään. Suun tarkastamista koskeva ehdotus poikkeaa siitä, miten henkilöntarkastus on määritelty pakkokeinolain 8 luvun 30 §:n 1 momentin 1 kohdassa.

Valiokunta toteaa, että vankeuslaissa ja pakkokeinolaissa henkilöntarkastuksen ja henkilönkatsastuksen käsitteet ja käyttötilanteet poikkeavat toisistaan myös voimassa olevassa lainsäädännössä. Lisäksi tarkastusten toimivaltainen viranomainen on pakkokeinolakia sovellettaessa poliisi tai muu esitutkintaviranomainen.

Vanki voidaan voimassa olevan vankeuslain nojalla velvoittaa esimerkiksi riisuuntumaan henkilötarkastuksen yhteydessä vankeuslain 16 luvun 4 §:n nojalla. Tämä ilmenee vankeuslain 16 luvun 9 §:n 1 momentista. Vankilan turvallisuuden ylläpitäminen asettaa vaatimuksia tarkastusten ja tarkastamista koskevan päätöksenteon sujuvuudelle ja nopeudelle. Henkilönkatsastuksesta päättää vankeuslain 16 luvun 10 §:n mukaan vankilan johtaja. Käytännössä olisi ongelmallista, jos vankilan johtajan pitäisi erikseen päättää jokaisen yksittäisen vangin suun tarkastamisesta. Henkilönkatsastuksen suorittamisen kynnys on myös huomattavasti korkeampi kuin henkilöntarkastuksen. Valiokunta pitää ehdotettua sääntelyä perusteltuna.

Vangin sitominen

Vankeuslain 18 luvun 2 §:n mukaan vangin välitöntä toimintavapautta saadaan rajoittaa käsiraudat laittamalla, muovista sidettä käyttämällä tai muulla vastaavalla tavalla, jos se on välttämätöntä 1) karkaamisen estämiseksi kuljetuksen aikana, 2) sellaisen väkivaltaisen käyttäytymisen hillitsemiseksi, jota ei saada estetyksi muilla tavoin ja josta saattaa aiheutua vaaraa vangin tai muun henkilön turvallisuudelle taikka huomattavaa vahinkoa omaisuudelle, 3) uhkaavan väkivallan torjumiseksi tai 4) henkilönkatsastuksen turvaamiseksi. Tutkintavankeuslain 13 luvun 2 §:ssä on vastaanvansisältöinen säännös.

Hallitus ei esitä säännöksiin muutoksia. Saadun selvityksen mukaan esityksen valmistelun aikana on kuitenkin harkittu tutkintavankeuslakiin lisättäväksi säännös, jonka mukaan vangit voitaisiin kuljetuksen turvallisuuteen liittyvistä syistä sitoa myös kuljetuskohtaisesti. Hallituksen esitykseen ei kuitenkaan sisällytetty tällaista säännöstä, koska valmistelussa katsottiin, etteivät vähäiset resurssit ja kuljetuskaluston puutteet ole hyväksyttävä syy vankien ja tutkintavankien perusoikeuksien yleiselle rajoittamiselle. Sääntelyn ongelmaksi nähtiin se, että se oikeuttaisi kuljetettavien vankien sitomisen ilman yksilökohtaista harkintaa, minkä katsottiin olevan perusoikeuksien rajoittamiselle asetetun suhteellisuusperiaatteen vastaista.

Saadun selvityksen perusteella esimerkiksi Vantaan vankilalla on suuria haasteita huolehtia vanginkuljetuksista, ja niiden järjestäminen vie huomattavan osan vankilan erittäin rajallisista resursseista. Asiantilan helpottamiseksi lakivaliokunta pitää välttämättömänä, että hallitus jatkaa sellaisen säännöksen valmistelua, jonka avulla vankikuljetusten turvallisuus voitaisiin nykyistä paremmin taata. Valiokunnan mukaan relevantteja näkökohtia säännöksessä voisivat olla muun muassa kuljetettavien vankien määrä ja kuljetusolosuhteet. Kaupunkialueella kuljetuksessa käytettyjen autojen nopeus on alhainen ja autot joutuvat pysähtelemään, mikä kasvattaa vangin karkaamisvaaraa, joka saattaa siten aiheuttaa vaaraa sivullisten turvallisuudelle. Edellä todetun perusteella valiokunta esittää eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan lausuman: eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisesti valmistelemaan lainsäädäntömuutoksia, joilla vankikuljetusten turvallisuus voidaan taata nykyistä paremmin (Valiokunnan lausumaehdotus).

Eristämistarkkailu ja tarkkailuhaalari

Vangin eristämistarkkailusta säädetään vankeuslain 18 luvun 4 §:ssä. Sen mukaan, jos on perusteltua syytä epäillä, että vangilla on kehossaan kiellettyjä aineita tai esineitä, hänet voidaan sijoittaa huoneeseen tai selliin, jossa häntä ja kiellettyjen aineiden tai esineiden poistumista hänen kehostaan voidaan ympärivuorokautisesti tarkkailla ja valvoa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että eristämistarkkailussa olevalta vangilta voidaan edellyttää erityisen tarkkailuvaatetuksen käyttöä. Tällä vaatetuksella tarkoitetaan ns. tarkkailuhaalareita, joita vanki ei pysty itse riisumaan päältään. Säännösehdotuksen mukaan tarkkailuvaatetusta käyttävän vangin tulee pyynnöstään päästä viivytyksettä WC-tiloihin.

Eristämistarkkailua saadaan ehdotetun vankeuslain 18 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla jatkaa, kunnes kielletyt aineet tai esineet ovat poistuneet vangin elimistöstä tai kunnes eristämiseen ei enää muuten ole syytä. Eristämistarkkailu ei saa kuitenkaan kestää yli kuutta vuorokautta, ellei kiellettyjä aineita tai esineitä ole havaittu henkilönkatsastuksessa, jolloin eristämistarkkailua saadaan jatkaa vielä enintään kolme vuorokautta. Vastaava sääntely ehdotetaan otettavaksi myös tutkintavankeuslain 13 luvun 4 §:ään.

Perustuslakivaliokunta toteaa hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 34/2014 vp), että säännökset eristämistarkkailun ja haalareiden käytön määräajoista, toimenpiteen keskeyttämisestä vangin terveyden vaarantuessa samoin kuin vangin terveydentilan tutkimisesta edellyttävät sellaisia menettelytapoja, jotka varmistavat, ettei tarkkailuhaalarin käyttö ole epäinhimillistä, halventavaa tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua. Perustuslakivaliokunta ei pitänyt ehdotettua sääntelyä valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisena.

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotetun vankeuslain 18 luvun 4 §:n 1 ja 3 momenteissa on täsmälliset säännökset vangin tarkkailemisesta, valvomisesta ja seuraamisesta. Näiden säännösten mukaan vankia voidaan ympärivuorokautisesti tarkkailla ja valvoa. Terveydenhuoltohenkilökunnan tulee mahdollisimman pian tutkia vangin terveydentila. Vankia on seurattava teknisellä valvonnalla ja muulla tavoin.

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella tarkkailuhaalarin käyttämisellä pystytään ehkäisemään se, ettei vanki nielaise uudelleen kehon sisällä kuljettamiaan aineita. Huumeiden nielaisemisesta uudelleen aiheutuu suuri vaara vangin terveydelle. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että tarkkailuhaalareiden käyttö ei vähennä vangin valvontaa nykyisestä, mutta sen käyttö tekisi valvonnasta tehokkaampaa. Valiokunta pitää ehdotusta perusteltuna, mutta pitää tärkeänä, että eristämistarkkailun täytäntöönpanosta ja olosuhteista annetaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella.