Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Lakiehdotuksen perusratkaisu
Euroopan unionin neuvosto teki kesäkuussa 2002 puitepäätöksen
eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja
jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä.
Puitepäätös on osa unionin jäsenvaltioiden
oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa
ja perustuu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston 31 artiklan
a ja b alakohtaan sekä 34 artiklan 2 kohdan b
alakohtaan. Viimeksi mainitun määräyksen
mukaan puitepäätökset velvoittavat jäsenvaltioita
saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättävät
kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. Hallituksen
esityksessä puitepäätös ehdotetaan
pantavaksi täytäntöön säätämällä erillinen
laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden
Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (EU-luovuttamislaki).
Ehdotetussa laissa ei ole noudatettu puitepäätöksen
terminologiaa, vaan siinä käytetään
Suomen voimassa olevan luovuttamislainsäädännön
mukaisia käsitteitä.
Puitepäätöksen johdanto-osan toisesta
perustelukappaleesta käy ilmi, että puitepäätöksen taustalla
on Tampereella vuonna 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä vahvistettu
vastavuoroisen
tunnustamisen periaate. Niin ikään puitepäätöksen
1 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan panemaan
eurooppalainen pidätysmääräys
täytäntöön "vastavuoroisen tunnustamisen
periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen
määräysten mukaisesti". Valiokunnan mielestä vastavuoroisen
tunnustamisen periaate muodostaa jäsenvaltioiden välisen
oikeusasioiden alan yhteistyön yleisen tason lähtökohdan,
josta sinänsä ei kuitenkaan ole tehtävissä pitkälle
meneviä normatiivisia johtopäätöksiä.
Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta ei siten ole johdettavissa
tiukkoja rajoja lainsäätäjän
harkinnalle pantaessa täytäntöön
yksittäisiä Euroopan unionin lainsäädäntöinstrumentteja.
Tämän vuoksi valiokunta hyväksyy hallituksen
esityksessä omaksutun ratkaisun, jonka mukaan tarvittava
uusi lainsäädäntö pyritään mahdollisuuksien
mukaan sovittamaan yhteen jo olemassa olevan kansallisen sääntelyn
kanssa.
Ehdotetun lain suhde voimassa olevaan luovuttamissääntelyyn
Ehdotettu erillisen EU-luovutuslain säätäminen merkitsee
ratkaisua, jonka lopputuloksena rikoksen johdosta tapahtuvaa
luovuttamista säännellään kolmessa
eri laissa. Euroopan unionin jäsenvaltioiden kesken sovellettava
säännöstö sisältää kuitenkin
perinteiseen luovutusmenettelyyn verrattuna niin paljon erityispiirteitä, että erillislain
säätäminen on perusteltua. Ratkaisun
haittana on tosin se, että eri lakien keskinäiset
suhteet tulevat keskenään melko vaikeasti hahmotettaviksi.
Erityisesti näin tulee olemaan Suomen ja Ruotsin sekä Suomen
ja Tanskan välisissä suhteissa, joissa pääsääntöisesti
on tarkoitus soveltaa rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta
Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annettua
lakia (270/1960, pohjoismainen luovuttamislaki) mutta
joissa tietyissä tapauksissa voi tulla sovellettavaksi
myös EU-luovuttamislaki.
EU-luovuttamislain kaltaisen säännöstön
voimaantulo kaikissa Euroopan unionissa jäseninä olevissa
pohjoismaissa synnyttänee väistämättä myös
tarvetta pohjoismaisen luovuttamislain uudistamiseen. Tässä yhteydessä olisi
lakivaliokunnan mielestä menettelyjen yhtenäisyyden kannalta
perusteltua uudistaa myös pohjoismaiden välillä noudatettava
luovutusmenettely sellaiseksi, että luovuttamisesta päättäisi
tuomioistuin.
Keskeiset toimivaltaratkaisut
EU-luovuttamislain keskeisiin rakenteellisiin ratkaisuihin kuuluvat
luovuttamispyyntöjä koskevien asioiden keskittäminen
neljään käräjäoikeuteen,
valitusoikeus käräjäoikeuden päätöksestä suoraan
korkeimpaan oikeuteen sekä syyttäjän
keskeinen asema menettelyssä. EU-luovuttamislain mukaisissa
asioissa on katsottu perustelluksi keskittää luovuttamisasioita
koskeva päätöksenteko muutamalle käräjäoikeudelle, koska
lain soveltamisalaan kuuluvia luovuttamisasioita ei oleteta tulevaisuudessa
olevan kovinkaan paljon. Toimivaltaiset käräjäoikeudet on
hallituksen esityksen perustelujen (s. 29/II) mukaan puolestaan
valittu niiden koon ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Ehdotettua
ratkaisua voidaan valiokunnan arvion mukaan pitää ainakin
alkuvaiheessa perusteltuna. Euroopan unionin laajentumisen vaikutukset
saattavat kuitenkin antaa myöhemmin aihetta arvioida tilannetta
uudelleen.
Toimivaltaisten käräjäoikeuksien
määrän rajoittaminen antaa myös
mahdollisuuden siihen, että niihin vähitellen
kertyy erityiskokemusta EU-luovuttamislain mukaisten asioiden käsittelystä.
Erikoistumisen edistämiseksi lakivaliokunnan mielestä on
samalla pyrittävä myös siihen, että toimivaltaisissa
käräjäoikeuksissa tällaisia
asioita käsittelisivät mahdollisuuksien mukaan
aina samat tuomarit. Muutoksenhakumahdollisuuden avaamista suoraan
korkeimpaan oikeuteen taas puoltaa oikeuskäytännön yhtenäisyyden
turvaamisen tarve samoin kuin se, että korkeimpaan oikeuteen
on jo voimassa olevien säännösten soveltamisen
yhteydessä kertynyt luovuttamisasioiden asiantuntemusta.
Syyttäjien keskeistä asemaa EU-luovuttamislain
mukaisessa menettelyssä on hallituksen esityksessä (s.
35/I) perusteltu sillä, että luovuttamisasian
kuuluessa syyttäjän valmisteltavaksi hänelle
on perusteltua antaa vastuu myös pakkokeinojen
käytöstä. Lisäksi ehdotetun
ratkaisun taustalla on pyrkimys sitouttaa syyttäjä asian
käsittelyyn jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ottaen
huomioon myös EU-luovuttamislain muodostama erityinen kokonaisuus esitetyt
seikat ovat valiokunnan mielestä hyväksyttäviä ja
painavia syitä ehdotetulle toimivaltaratkaisulle. Valiokunnan
saaman selvityksen mukaan syyttäjälaitos myös
pystyy hoitamaan laissa sille osoitetut tehtävät
ilman, että tätä tarkoitusta varten on
tarpeen luoda uutta varallaolojärjestelmää.
Yksilön oikeusturva
Valiokunta on pyrkinyt arvioimaan EU-luovuttamislain säännösten
kokonaisuutta pitäen silmällä erityisesti
siihen sisältyviä keinoja estää Suomesta
luovutettavaksi pyydetyn henkilön kannalta kohtuuttomat
ratkaisut yksittäistapauksissa. Tässä suhteessa
keskeisessä asemassa ovat erityisesti 5 ja 6 §:n
mukaiset kieltäytymisperusteet samoin kuin 47 §:n
mukainen mahdollisuus siirtää luovuttamispäätöksen
täytäntöönpanoa. Kohtuuttomien
ratkaisujen välttämiseksi valiokunnan mielestä on
tärkeää säännösten
sanamuodon lisäksi kiinnittää huomiota
myös niitä tulkittaessa noudatettaviin lähtökohtiin.
Näiden lähtökohtien merkitys korostuu
erityisesti lakiehdotuksen 5 §:n 6 kohdan mukaista ehdotonta
kieltäytymisperustetta sovellettaessa. Mainitun säännöksen
mukaan luovuttamisesta tulee kieltäytyä silloin,
kun on perusteltua syytä epäillä, että luovutettavaksi
pyydetty joutuisi säännöksessä lueteltujen
syiden vuoksi henkeään tai vapauttaan uhkaavan
tai muun vainon kohteeksi, taikka voidaan perustellusti olettaa,
että hän joutuu ihmisoikeuksien tai perustuslaissa
turvatun oikeusturvan, sananvapauden tai yhdistymisvapauden loukkauksen
kohteeksi. Hallituksen esityksen mukaan (s. 22/I) kyseessä on
säännös, joka tulee käyttöön
hyvin harvoissa tilanteissa ja jonka soveltamisessa olisi noudatettava suurta
varovaisuutta. Valiokunnan mielestä hallituksen esityksen
mukaisen tulkintalähtökohdan omaksuminen jättäisi
yksilön tarvitseman oikeudellisen suojan liian vähälle
huomiolle ja voisi olla omiaan tekemään säännöksen
tosiasiassa merkityksettömäksi. Tämän
vuoksi valiokunta pitää tärkeänä,
että säännöstä sovellettaessa
lähtökohtana on luovutettavaksi pyydetyn henkilön
tilanteeseen ja olosuhteisiin perustuva arvio perus- tai ihmisoikeusloukkauksen mahdollisuudesta
luovutukseen suostuttaessa. Tällainen yksilölähtöinen
sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteinen tulkinta-asenne
on valiokunnan mielestä tärkeää myös
sovellettaessa 6 §:n 6 kohtaan sisältyvää harkinnanvaraista
kieltäytymisperustetta samoin kuin päätettäessä 47 §:n mukaisesta
täytäntöönpanon siirtämisestä.
Valiokunta kiinnittää erityisesti huomiota
siihen, että 5 §:n 6 kohdan mukaan luovuttamisesta
on kieltäydyttävä, jos voidaan perustellusti olettaa,
että luovutettavaksi pyydetty joutuu muun muassa perustuslaissa
turvatun oikeusturvan loukkauksen uhriksi. Viittaus kohdistuu perustuslain
21 §:ään, jonka 1 momentin mukaan jokaisella
on muun muassa oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti
ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa
tuomioistuimessa ja jonka 2 momentissa mainitaan joukko oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin osatekijöitä. Yhdessä luettuina
näistä säännöksistä seuraa,
että 5 §:n 6 kohdassa tarkoitettu kieltäytymisperuste
tulee sovellettavaksi, kun syntyy perusteltuja epäilyksiä siitä,
saako luovutettavaksi pyydetty henkilö toisessa valtiossa osakseen
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Tätä arviota
tehtäessä on valiokunnan mielestä syytä kiinnittää huomiota
myös siihen, miten pitkäkestoiseksi pääasiaa
koskevan prosessin voidaan olettaa muodostuvan.
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös siihen,
että toiseen jäsenvaltioon luovutettava Suomen
kansalainen tai täällä pysyvästi
asuva ulkomaalainen saattaa tarvita asiansa käsittelyssä oikeudellista
apua. Vaikka lähtökohtana on pidettävä sitä,
että tällaista oikeudellista apua tulee saada
kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti,
tämä ei välttämättä aukottomasti
takaa tarvittavan avun saamista. Tämän vuoksi
valiokunta muistuttaa oikeusapulain (257/2002) 23 §:n
2 momentista, jonka mukaan oikeusministeriö voi erityisen
painavista syistä myöntää ulkomailla
käsiteltävään asiaan yleistä oikeudellista
neuvontaa laajemman oikeusavun. Tällaisissa asioissa oikeusministeriö määrää valtion
varoista
suoritettavat välttämättömät
palkkiot ja korvaukset. Valiokunnan mielestä oikeusministeriön
tulee tarvittaessa tätä säännöstä soveltamalla
huolehtia siitä, ettei toiseen jäsenvaltioon luovutettava
Suomen kansalainen tai täällä pysyvästi
asuva ulkomaalainen jää vaille tarvitsemaansa
oikeudellista apua.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen
ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
1 §. Soveltamisala.
Valiokunta ehdottaa pykälään tehtäväksi
kielellisen korjauksen.
3 §. Luovuttaminen kaksoisrangaistavuutta tutkimatta.
Pykälän 1 momentin mukaan luovuttamiseen
suostutaan kaksoisrangaistavuutta tutkimatta, jos teko on pyynnön
esittäneen jäsenvaltion lain mukaan 2 momentin
luetteloon sisältyvä teko ja kyseisen jäsenvaltion
laissa säädetty ankarin rangaistus teosta on vähintään
kolmen vuoden vapausrangaistus. Esityksen perustelujen (s. 17/II)
mukaan luovuttaminen vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa
varten edellyttää lisäksi, että tuomittu
seuraamus on 2 §:n 2 momentissa säädettävän
mukaisesti vähintään neljän
kuukauden vapausrangaistus. Valiokunnan mielestä tästä seikasta
on syytä nimenomaisesti mainita laissa. Sen vuoksi valiokunta
ehdottaa pykälän 1 momenttiin lisättäväksi
vapausrangaistusten täytäntöönpanoa
varten tapahtuvia luovuttamisia koskevan virkkeen.
Pykälän 2 momentti sisältää luettelon
niistä rikostyypeistä, joiden osalta luovuttamiseen säännöksessä mainitun
rangaistavuusedellytyksen täyttyessä suostutaan
riippumatta siitä, onko teko Suomen lain mukaan rikos.
Valiokunta korostaa, ettei kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta
luopuminen merkitse sitä, että tuomioistuimet
eivät voisi tutkia mitään tämän
pykälän soveltamiseen liittyviä kysymyksiä,
jos pyynnön esittäneen jäsenvaltion ilmoitus
herättää perusteltuja epäilyksiä sen
oikeellisuudesta. Kuten hallituksen esityksen perusteluissa (s.
17/I) huomautetaan, tuomioistuin voi tällöin
tutkia, onko pyynnön perusteena oleva teko pyynnön
esittäneen jäsenvaltion lainsäädännön
mukaan pykälän 2 momentin luetteloon kuuluva ja
voiko tällaisesta teosta toisessa jäsenvaltiossa
seurata pykälässä asetetut vaatimukset
täyttävä seuraamus.
5 §. Ehdottomat kieltäytymisperusteet.
Pykälän sisältämien ehdottomien
kieltäytymisperusteiden luettelon viimeisenä kohtana
on säännös, joka mahdollistaa luovuttamisesta
kieltäytymisen siinä mainituilla perus- ja ihmisoikeusperusteilla.
Lainkohdan sanamuodon on tarkoitettu kattavan edellä mainitut
perusteet laajasti. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin lausunnossaan katsonut,
että kuolemanrangaistuksen, kidutuksen sekä epäinhimillisen
ja halventavan kohtelun mainitsemista nimenomaisesti säännöksessä tulisi
vielä harkita. Asian suuren periaatteellisen merkityksen
vuoksi lakivaliokunta pitää aiheellisena tällaisen
säännöksen lisäämistä pykälän 6 kohtaan.
Säännöksessä ei kuitenkaan valiokunnan
mielestä ole tarpeen mainita erikseen epäinhimillistä ja
halventavaa kohtelua, vaan niiden sijasta ehdotetaan perustuslain
9 §:n 4 momentin mukaisesti käytettäväksi
ilmaisua "muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu".
Perustuslakivaliokunta ei myöskään
ole pitänyt asianmukaisena, että esimerkiksi vakavasti ja
pysyvästi sairaan henkilön luovuttamisesta ei voida
lain mukaan pidättäytyä muutoin kuin
luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa
siirtämällä. Tämän
vuoksi perustuslakivaliokunta on ehdottanut harkittavaksi rikoksen
johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (456/1970) 8 §:ää vastaavan
säännöksen lisäämistä lakiin. Lakivaliokunta
ehdottaa tällaisen säännöksen
lisäämistä pykälän
uudeksi 2 momentiksi. Koska täytäntöönpanon
siirtäminen on 47 §:n nojalla mahdollista niissä tapauksissa,
joissa luovuttaminen olisi inhimillisesti kohtuutonta,
on kieltäytymisperusteen soveltaminen syytä rajata
niihin tilanteisiin, joissa kohtuuttomuus ei ole täytäntöönpanoa
siirtämällä poistettavissa.
Lakivaliokunta muistuttaa myös siitä perustuslakivaliokunnan
lausunnossaan esittämästä huomautuksesta,
että lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen määräykset
on otettava huomioon sovellettaessa lakia 15 vaan ei 18
vuotta täyttäneeseen. Lakivaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan
näkemykseen siitä, että tämä voi
merkitä 47 §:n mukaista luovuttamispäätöksen
täytäntöönpanon siirtämistä tai
luovuttamisesta kieltäytymistä erityisesti pykälään
ehdotetun uuden 2 momentin nojalla.
6 §. Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet.
Pykälän 6 kohdan perusteella luovuttamisesta voidaan
kieltäytyä, jos pyyntö koskee vapausrangaistuksen
täytäntöönpanoa, luovutettavaksi pyydetty
asuu Suomessa pysyvästi ja pyytää saada
suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa sekä hänen
henkilökohtaisten olosuhteittensa tai muun erityisen syyn
takia on perusteltua, että hän suorittaa vapausrangaistuksen
täällä.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta korostaa,
että tätä kieltäytymisperustetta
sovellettaessa on erityisesti otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa
taattu perhe-elämän suoja.
9 §. Poissaolotuomiota koskeva ehto.
Valiokunta ehdottaa pykälään tehtäväksi
kielellisen korjauksen.
12 §. Toimivaltaiset syyttäjät.
Pykälän mukaan toimivaltaisia syyttäjiä tässä laissa
tarkoitetuissa asioissa ovat Helsingin, Kuopion seudun, Oulun ja
Tampereen kihlakunnan syyttäjänviraston syyttäjät.
Kihlakunnansyyttäjistä annetun lain (195/1996)
6 §:n mukaan käräjäoikeuden
tuomiopiirissä toimivat kihlakunnansyyttäjät
ovat toimivaltaisia hoitamaan syyttäjäntehtäviä asioissa, joissa
käräjäoikeus on toimivaltainen. Saman lain
5 §:n 2 momentin mukaan oikeusministeriö voi paikallisen
syyttäjäntoimen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi
määrätä eri kihlakuntien syyttäjänvirastot
tai kihlakunnanvirastojen syyttäjäosastot hoitamaan
syyttäjäntehtäviä yhteistoiminnassa.
Oikeusministeriö onkin syyskuussa 2002 määrännyt
syyttäjäyksiköiden yhteistoiminta-alueista.
Jotta koko yhteistoiminta-alueen syyttäjäresursseja
voitaisiin hyödyntää myös tämän
lain mukaisissa tehtävissä, valiokunta ehdottaa
pykälän sanamuotoa laajennettavaksi kihlakunnansyyttäjistä annetun
lain 6 §:ää vastaavaksi.
20 §. Oikeus avustajaan ja puolustajaan.
Pykälän 2 momentin mukaan luovutettavaksi
pyydetylle on määrättävä puolustaja,
jos hän sitä pyytää. Esityksen
perusteluista (s. 38/I) käy ilmi, että puolustajan
määräämiseen viran puolesta
on tarkoitus soveltaa oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 2 luvun 1 §:n 3 momenttia.
Jotta tämä kävisi epäilyksettä ilmi myös
pykälän tekstistä, valiokunta ehdottaa 2 momentin
sanamuotoa tarkistettavaksi.
21 §. Luovutettavaksi pyydetylle tehtävät
ilmoitukset ja tiedustelut.
Pykälän mukaan luovutettavaksi pyydetyltä on
tiedusteltava muun muassa, katsooko hän, että ehdotetussa
laissa säädettäviä kieltäytymisperusteita
tai ehtoja voidaan soveltaa hänen asiassaan.
Lain 8 §:n mukaan päätettäessä luovuttaa Suomen
kansalainen syytetoimenpiteitä varten luovuttamisen ehdoksi
on asetettava, että hänet välittömästi
tuomion tultua lainvoimaiseksi palautetaan Suomeen suorittamaan
mahdollisesti tuomittua vapausrangaistusta, jos luovutettavaksi
pyydetty luovuttamisasian käsittelyn yhteydessä on
pyytänyt saada suorittaa rangaistuksen Suomessa. Saman
pykälän 2 momentin mukaan samanlainen ehto voidaan
asettaa myös luovutettaessa Suomessa pysyvästi
asuva ulkomaalainen. Vapausrangaistuksen suorittamista Suomessa
koskeva pyyntö voi liittyä myös 5 ja
6 §:n mukaisen kieltäytymisperusteen soveltamiseen. Koska
kyseessä on luovutettavaksi pyydetyn henkilön
kannalta varsin tärkeä seikka, valiokunta ehdottaa,
että pykälässä nimenomaisesti velvoitetaan
keskusrikospoliisi tarvittaessa tiedustelemaan luovutettavaksi pyydetyltä,
haluaako hän suorittaa vapausrangaistuksensa Suomessa.
24 §. Pyynnön toimittaminen käräjäoikeudelle.
Pykälän mukaan syyttäjän
tulee toimittaa käräjäoikeudelle pyyntö luovuttamista
koskevan päätöksen tekemisestä.
Pyynnön tulee olla kirjallinen, ja siitä on
toimitettava jäljennös luovutettavaksi pyydetylle.
Luovutettavaksi pyydetyn kannalta on tärkeää,
että hän saa pyynnöstä jäljennöksen
sellaisella kielellä, jota hän ymmärtää.
Valiokunta ehdottaa tätä tarkoittavan lisäyksen
tekemistä pykälään.
30 §. Suostumuksen peruuttaminen.
Luovutettavaksi pyydetty voi ehdotetun pykälän
mukaan peruuttaa suostumuksensa luovuttamiseen, kunnes luovuttamista
koskeva päätös on pantu täytäntöön.
Esityksen perustelujen mukaan (s. 43/II) tuomioistuimen
tulee peruutustilanteessa käsitellä luovuttamisasia
uudelleen. Valiokunta ehdottaa, että tästä otetaan
pykälään nimenomainen maininta.
33 §. Käräjäoikeuden päätös.
Pykälässä säädetään
käräjäoikeuden päätöksen
sisällöstä. Koska pykälän
1 momentissa mainittuun puitepäätökseen
on tarpeen viitata myöhemmissä pykälissä,
valiokunta ehdottaa pykälään tehtäväksi lakiteknisen
lisäyksen.
49 §. Täytäntöönpanon
lykkääminen.
Pykälässä säädetään
täytäntöönpanon lykkäämisen
lisäksi myös luovutettavaksi pyydetyn henkilön väliaikaisesta
luovuttamisesta. Valiokunta ehdottaa pykälän otsikon
muuttamista paremmin pykälän sisältöä vastaavaksi.
58 §. Erityissäännön noudattaminen.
Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat pitäneet epäselvänä,
mitä pykälän 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetaan
"lopullisella vapauttamisella". Tämän vuoksi valiokunta
toteaa, että rangaistusten täytäntöönpanosta
annetun lain 2 luvun 17 §:n mukaan, jos vanki on päästetty
ehdonalaiseen vapauteen eikä ole sitä menettänyt,
hänen katsotaan täydellisesti kärsineen
vapausrangaistuksensa, kun koeaika on kulunut umpeen. Asiaan ei
vaikuta se, onko henkilö ehdonalaisen vapauden aikana valvonnassa.
Tutkintavangin, jota ei ole asetettu matkustuskieltoon, ja vankeusvangin,
joka on suorittanut rangaistuksensa päivästä päivään,
on puolestaan katsottava lopullisesti vapautuneen sinä päivänä,
jolloin hänet on tosiasiallisesti vapautettu.
Koska valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi uuden
59 §:n, on tämän pykälän
3 momentissa olevaa viittausta tarkistettava.
59 §. Ehtojen noudattaminen (Uusi).
Ehdotetussa laissa ei nimenomaisesti todeta, että Suomen
viranomaisten olisi noudatettava toisen jäsenvaltion mahdollisesti
asettamaa ehtoa, jonka mukaan kyseisen jäsenvaltion Suomeen
syytetoimenpiteitä varten luovutettu kansalainen tulee
palauttaa takaisin kotivaltioonsa. Valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi
säännöksen ehtojen noudattamisesta. Tämän
lisäyksen vuoksi myös väliotsikkoa on
täydennettävä.
Pykälän lisäämisen vuoksi
jäljempänä seuraavien pykälien
numerointi muuttuu yhtä suuremmaksi.
62 (61) §. Pyyntö luovuttaa edelleen.
Lain pykälänumeroinnin muutoksen vuoksi on
pykälään sisältyvää viittausta
tarkistettava.
69 (68) §. Luvan antaminen kauttakuljetukseen.
Pykälä sisältää säännökset,
joiden nojalla luovutettavaksi pyydetty voidaan kuljettaa Suomen alueen
kautta. Pykälän mukaan Suomen kautta voidaan kuljettaa
henkilö, joka on pyydetty luovutettavaksi Euroopan unionin
jäsenvaltiosta tai unioniin kuulumattomasta valtiosta toiseen
jäsenvaltioon.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut, että ehdotetun
kauttakuljetusta koskevan sääntelyn ulottaminen
Suomen kansalaiseen ei kaikilta osin ole puitepäätöksessä edellytettyä.
Puitepäätöksen 25 artiklan 1 kohdassa
sallitaan ensinnäkin se, että jäsenvaltio
voi kieltäytyä kansalaisen tai maassa vakinaisesti
asuvan henkilön vapaudenmenetyksen käsittävän
rangaistuksen tai turvaamistoimen täytäntöönpanoa
varten tapahtuvaa kauttakuljetusta koskevasta pyynnöstä.
Lisäksi puitepäätöksen 25 artiklan
1 kohdan 2 alakohdassa sallitaan kauttakulkuvaltion kansalaisen
ja siellä pysyvästi asuvan henkilön osalta
se, että kauttakulun ehdoksi asetetaan henkilön
palauttaminen tämän kuulemisen jälkeen
kauttakulkujäsenvaltioon, jotta hänelle määrätty
vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus
tai turvaamistoimenpide voidaan panna täytäntöön.
Lakivaliokunta ehdottaa, että pykälään
lisätään uusi 2 ja 3 momentti, jolloin
hallituksen esityksen mukainen 2 momentti siirtyy 4 momentiksi.
Ehdotetuilla momenteilla toteutetaan perustuslakivaliokunnan lausunnossaan
edellyttämät, säätämisjärjestyksen
kannalta olennaiset muutokset. Koska pykälään
lisättäväksi ehdotetun rajoituksen tarpeellisuus
tulee uudelleen harkittavaksi siinä tapauksessa, että eduskunnan
käsiteltävänä oleva perustuslain
muutosehdotus hyväksytään, valiokunta
ei ole katsonut tarpeelliseksi ehdotettujen muutosten ulottamista
koskemaan myös Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia.
70 (69) §. Kauttakuljetuksen pyytäminen
ja 71 (70) §. Ilmakuljetus.
Pykälänumeroinnin muutoksen ja 69 (68) §:ään
ehdotettujen lisäysten vuoksi pykäliin sisältyviä viittauksia
on tarkistettava.
73 (72) §. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset.
Pykälään sisältyvät
ehdotetun lain voimaantulon kannalta tarpeelliset säännökset,
joiden mukaan määräytyy se, mitä lakia
luovutuspyyntöihin kulloinkin sovelletaan. Siirtymäsäännökset on
kirjoitettu lähtien siitä, että laki
tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.
Koska lakiehdotuksen käsittelyajankohdan vuoksi tästä ei kuitenkaan
ole täyttä varmuutta, valiokunta ehdottaa siirtymäsäännökset
kirjoitettavaksi niin, ettei niissä erikseen mainita päivämääriä.
Samalla valiokunta ehdottaa pykälään
lisättäväksi uuden 4 momentin, jossa
säädetään ennen ehdotetun lain
voimaantuloa voimassa ollut laki sovellettavaksi suhteessa sellaisiin
jäsenvaltioihin, jotka tämän lain voimaantultua
soveltavat muuta kuin puitepäätöksen
täytäntöönpanemiseksi annettua
lainsäädäntöä.
Johtolause.
Valiokunta ehdottaa jäljempänä esitettävään
säätämisjärjestys-jaksoon viitaten, että lakiehdotuksen
johtolause muutetaan osoittamaan perustuslain 95 §:n 2
momentin mukaista säätämisjärjestystä.
5. Laki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun muuttamisesta
(Uusi lakiehdotus)
9 b §.
Valiokuntakäsittelyn aikana on nostettu esiin kysymys
siitä, miten toimitaan tilanteessa, jossa henkilö on
tuomittu Suomessa useasta rikoksesta yhteiseen vankeusrangaistukseen,
mutta vieras valtio suostuu luovuttamaan henkilön Suomeen
vain joistakin rikoksista. Vieras valtio saattaa kieltäytyä luovuttamisesta
jonkin rikoksen osalta esimerkiksi sen vuoksi, että kaksoisrangaistavuuden
vaatimus ei täyty, tai kyseinen valtio voi soveltaa jotain
muuta kieltäytymisperustetta. Yhteisen vankeusrangaistuksen
purkamisesta tällaisessa tilanteessa ei ole säännöksiä. Vaikka
onkin oletettavissa, että tällaisten tilanteiden
todennäköisyys pienenee eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan
puitepäätöksen myötä luovuttamisen
tullessa mahdolliseksi yhä useamman rikoksen osalta, valiokunta
pitää aiheellisena, että tällaisiin
tilanteisiin varaudutaan ottamalla asiasta oikeudenkäymiskaareen erityinen
säännös. Tämän vuoksi
lakivaliokunta ehdottaa hyväksyttäväksi
uuden lain oikeudenkäymiskaaren 31 luvun muuttamisesta.
Pykälän mukaan korkein oikeus purkaa tuomitun
yhteisen rangaistuksen ja määrää erikseen rangaistuksen
niistä rikoksista, joista henkilön luovuttaminen
on ollut mahdollista tai joista vieras valtio on suostunut henkilön
luovuttamaan. Lisäksi määrätään
rangaistus myös muista rikoksista. Näiden muiden
rikosten osalta täytäntöönpanotoimiin
ei kuitenkaan saa ryhtyä. Tällainen menettely
on kuitenkin tarkoituksenmukainen sen vuoksi, että niin
sanotusta erityissäännöstä johtuva
täytäntöönpanon este poistuu
tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi EU-luovuttamislain 58 §:n
2 momentin 1 kohdan mukaan erityissääntöä ei
sovelleta, jos luovutetulla henkilöllä on ollut
tilaisuus poistua Suomesta, mutta hän ei ole poistunut
täältä 45 päivän kuluessa
lopullisesta vapauttamisestaan tai on palannut Suomeen
täältä ensin poistuttuaan.
Säännöksen sanamuoto kattaa yhtäältä ne
tilanteet, joissa vieras valtio on jo tehnyt päätöksen
luovuttamisesta tiettyjen rikosten osalta ja kieltäytynyt
toisten osalta, mutta kuitenkin luovuttanut henkilön Suomeen.
Toisaalta säännös kattaa myös
tilanteet, joissa vieras valtio edellyttää yksittäisestä rikoksesta
määrätyn rangaistuksen yksilöimistä ennen
kuin se tekee luovuttamispäätöksen.
Tuomitun oikeusturvan takaamiseksi pykälässä säädetään
myös siitä, etteivät määrättävät
rangaistukset saa yhteensä olla ankarammat kuin alkuperäinen
yhteinen vankeusrangaistus.
Vaatimuksen yhteisen vankeusrangaistuksen purkamisesta voisi
tehdä se viranomainen, jolla on toimivalta pyytää henkilö luovutettavaksi Suomeen
tuomitun rangaistuksen täytäntöönpanoa
varten. Esimerkiksi ehdotetun EU-luovuttamislain mukaisessa
menettelyssä tällainen viranomainen on rikosseuraamusvirasto.
Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 13 §:n mukaan hakemuksen
käsittelyssä on soveltuvin osin noudatettava,
mitä 4 ja 5 §:ssä on kantelun kohdalta säädetty.
Kyseisissä pykälissä on säännökset henkilön
kuulemisesta ja tarvittavan lisäselvityksen hankkimisesta.
Jos henkilö on vielä vieraassa valtiossa, kuuleminen
voi tarvittaessa tapahtua oikeusaputeitse. Tuomittua henkilöä on kuultava
myös siitä kysymyksestä, mikä osa
purettavana olevasta vankeusrangaistuksesta koskee niitä rikoksia,
joiden osalta luovuttamiseen suostutaan, ja mikä osa taas
muita rikoksia.
Yhteisen vankeusrangaistuksen purkamisen luovutustilanteissa
mahdollistava uusi pykälä ehdotetaan sijoitettavaksi
oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 b §:ksi, koska
luvun 9 a § jo nykyisin koskee yhteisen vankeusrangaistuksen purkamista.
Tämän vuoksi nykyinen 9 b § ehdotetaan
sisällöltään muuttamattomana
siirrettäväksi 9 c §:ksi.
9 c ja 10 §.
Nykyinen 9 b § ehdotetaan edellä esitetyin
tavoin sijoitettavaksi 9 c §:ksi. Koska 10 §:n
1 momentissa on viittaus voimassa olevaan 9 b §:ään,
tulee kyseinen viittaus tässä yhteydessä muuttaa
koskemaan 9 c §:ää.