Yleistä
Valiokunta toteaa, että se on lausunnossaan (MmVL 2/2018 vp — E 122/2017 vp) ottanut kantaa valtioneuvoston selvitykseen yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta — Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Ruoan ja maanviljelyn tulevaisuus (E 122/2017 vp).Valiokunta uudistaa lausunnossa esittämänsä.
Edellä todetun lausunnon mukaisesti valiokunta pitää välttämättömänä, että Suomen suhteellista maksuosuutta lisäämättä huolehditaan riittävästä rahoituskehyksestä, jotta muun ohella maatalouden ja maaseudun tavoitteet voivat toteutua mahdollisimman hyvin. Suomen tulee tavoitella maatalouden osalta mahdollisimman suurta saantoa, sillä luonnonolosuhteet maatalouden harjoittamiselle ovat Suomessa epäedulliset verrattuna muihin jäsenmaihin. Maataloustuotannon tulee voida jatkua EU:n kaikilla alueilla mukaan lukien epäsuotuisat alueet eli koko Suomessa. Valiokunta korostaa sitä, että maatalouspolitiikan tavoitteena tulee olla kestävä ruoantuontanto ja elinvoimainen maaseutu. Lisäksi maamme huoltovarmuus on turvattava.
Valiokunta toteaa, että maatalouden ja maaseudun kehittämisrahoituksella on suuri merkitys Suomen nettomaksuasemaan saantomme ylittäessä nykyisin selvästi maksuosuutemme. Valiokunta palaa rahoituskysymyksiin antaessaan lausunnon asiasta U 45/2018 vp, jossa käsitellään EU:n rahoituskysymyksiä.
Yleisenä huomiona yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistuksesta valiokunta toteaa, että sisällöllisesti EU-lainsäädäntö muotoutuu jatkossa aiempaa yleisemmällä, tavoitteet ja politiikkavälineet sisältävällä tasolla. Tämä tekee komission ehdotuksen arvioinnin valmistelun tässä vaiheessa vaikeaksi. Monen yksityiskohdan osalta komission vaatimustaso selviää vasta kansallisen strategian valmistelun yhteydessä. Myös delegoitujen säännösten osalta komissio on jättänyt varauman useassa kohdassa. Näiltä osin uudistuksen tosiasiallinen sisältö on selvillä vasta, kun delegoitujen asetusten sisältö on tiedossa. Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että komission uudistusesityksen pohjalta maatalouspolitiikan sisällöt voivat rakentua hyvin erilaisiksi eri jäsenmaissa. Viljelijän kannalta lähinnä ehdollisuus on yhteistä kaikissa EU:n jäsenmaissa, mutta senkin sisällön jäsenmaat voivat rakentaa hyvin eri tavalla.
Uudistuksessa valiokunta pitää erittäin tärkeänä niin tukijärjestelmien yksinkertaistamista kuin myös hallinnollisen taakan vähentämistä sekä toimijoiden että hallinnon näkökulmasta. Keskeistä on myös, että uudistuksella parannetaan maatalouden kilpailukykyä ja mahdollistetaan suuremman tuoton saaminen markkinoilta sekä sopeutuminen toimintaympäristön muutoksiin. Lisäksi maatalouspolitiikan tavoitteiden vaatimustason ja komission esittämän rahoituksen tulee olla tasapainossa. Jos viljelijöiltä vaaditaan jatkossa aiempaa enemmän, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksessa tulee osoittaa tarvittavat varat.
YMP:n strategiasuunnitelma-asetus
Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta suhtautuu myönteisesti siihen, että maatalouspolitiikan tavoitteet ja toimenpiteet kootaan yhteen strategiseen suunnitelmaan. Tämä ohjaa kokonaisvaltaiseen suunnitteluun tavoitteiden asettamisessa, toimenpiteiden suunnittelussa ja rahoituksen kohdentamisessa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että tavoitteiden asettaminen on vaativa tehtävä, koska EU-rahoituksen saaminen jatkossa on sidoksissa tavoitteiden toteutumiseen.
Valiokunta toteaa, että jatkovalmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota viljelijöiden aseman parantamiseen arvoketjussa. Lisäksi tulee varmistaa ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvien toimenpiteiden tosiasiallinen vaikuttavuus ja soveltuvuus suomalaiseen maatalouteen.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdollisuus on uudistuksen keskeisin käytännön viljelyyn vaikuttava asiakokonaisuus. Ehdollisuuden järjestelmä korvaisi nykyiset täydentävät ehdot ja viherryttämistuen sisältäen enemmän ja vaativampia vaatimuksia. Koska yksi YMP:n uudistuksen päätavoite on siirtää valtaa jäsenvaltioille, valiokunta katsoo, ettei ehdollisuuden hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksista ja ehdollisuuden seuraamuksista tule voida säätää tarkemmin delegoidulla asetuksella.
Valiokunta toteaa, että sisällöllisesti Suomen kannalta haasteellisinta ehdollisuudessa tulee olemaan turvemaiden asianmukaisen käytön käytännön toimenpiteet, joilla voi yksittäisille tiloille olla hyvinkin merkittäviä seuraamuksia. Asia nousee voimakkaasti esiin kansallisen strategian valmistelun yhteydessä. Ehdollisuuden sisältö tulee vaikuttamaan myös seuraavan ympäristökorvausjärjestelmän sisältöön, koska kaksinkertainen tuen maksu on edelleen kielletty.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että suorien tukien järjestelmä on muuttumassa entistä monimutkaisemmaksi. Uusina asiakokonaisuuksina mukaan ovat tulossa tukien alentaminen, uudelleenjakotuki sekä ilmasto- ja ympäristöjärjestelmä eli ns. ekojärjestelmä. Sen sijaan mahdollisuus luopua tukioikeuksista yksinkertaistaa merkittävästi tukijärjestelmää.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä asetusehdotukseen sisältyvää mahdollisuutta myöntää tuotantoon sidottuja tukia kuluvan kauden reunaehtojen mukaisesti. Tämä on maamme tuotannon kannalta välttämätöntä.
Asetusehdotuksen mukaan viljelijälle myönnettävien suorien tukien määrää olisi alennettava prosentuaalisesti silloin, kun myönnettävien suorien tukien määrä on 60 000—100 000 euroa. Suorien tukien määrän ylittäessä 100 000 euroa tukia ei enää maksettaisi. Lisäksi asetuksessa ehdotetun uudelleenjaon kautta jäsenvaltion tulisi jakaa tukea suurilta pienille ja keskisuurille tiloille tasaten tukien jakaumaa erikokoisten tilojen välillä. Valiokunta toteaa, että ehdotettu tukien alentaminen ei sovellu maatalouspolitiikkamme kokonaisuuteen ottaen huomioon tukijärjestelmän kokonaisuus, maatalouden rakenne, rakennekehitys ja kustannustaso. Tukien leikkaus aiheuttaisi maassamme kotieläintuotannon siirtymistä maamme sisällä siten, että maamme nykyistä peltopinta-alaa ei voitaisi hyödyntää täysimääräisesti nykyisellä monipuolisella tavalla. Lisäksi esitys tukien alentamisesta lisää merkittävästi hallinnollista taakkaa. Valiokunta katsoo, ettei tukikattoa eikä tukien uudelleen jakamista tule toteuttaa.
Mikäli tukikatto ja tukirajat kuitenkin asetetaan, tulee niitä asetettaessa ottaa huomioon palkkatyö- ja urakointikustannukset. (poist.) Lisäksi järjestelmän piiriin tulee tuolloin kuulua vain suorat tuet ja kunkin jäsenvaltion tulee itse voida asettaa tukirajat tilarakenne huomioon ottaen. Silloinkin tukikaton ja uudelleenjakotuen toimeenpanon tulee olla jäsenmaille vapaaehtoinen.
Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta pitää myönteisenä EU:n maatalous- sekä ympäristö- ja ilmastopolitiikan koherenssin lisäämistä samoin kuin sitä, että täydentävät ehdot ja viherryttämistuki korvataan ehdollisuuden järjestelmällä, mikä yksinkertaistaa YMP:n ympäristö- ja ilmastoehtojen kokonaisuutta. Kuitenkin komission ehdotus jäsenvaltioille pakollisesta uudesta I pilarin suorien tukien ilmasto- ja ympäristöjärjestelmästä (ns. ekojärjestelmä) vesittää yksinkertaistamistavoitetta ja myös heikentää jäsenvaltioiden mahdollisuuksia tukea viljelijöiden ympäristö- ja ilmastotoimenpiteitä II pilarin ympäristökorvauksella. Lisäksi viherryttämistuen pysyvien nurmien vaatimus säilyisi, vaikka on vielä epäselvää, annetaanko jäsenvaltiolle mahdollisuus ottaa huomioon kyntöä pysyvän nurmen viljelykierron määrittelyssä. Valiokunta korostaa, että I pilarin ilmasto- ja ympäristöjärjestelmän tulee olla jäsenvaltioille vapaaehtoinen.
Valiokunta katsoo, että viljelijöitä tulee taloudellisesti kannustaa ottamaan käyttöön uusia, nykyaikaisia ja ilmaston ja ympäristön kannalta hyviä käytäntöjä, jotka tuottavat julkishyödykkeitä. Valiokunta toteaa valtioneuvoston kannan mukaisesti, että tuotosten mittaamisen tulee tukea ympäristö- ja ilmastopolitiikan tavoitteita, jolloin seurattavien mittareiden määrä ei voi olla kovin suuri ja mittareiden pitää olla yksinkertaisia ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta merkityksellisiä ja niihin suhteutettuja. Valvontamenettelyn tulee ensisijaisesti estää ns. tuplamaksut.
Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta korostaa maatalouden investointitukien merkitystä maatalouden rakenteen kehittämisessä. Sen vuoksi investointien tukemiseen tulee olla käytettävissä riittävät voimavarat. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä, että viljelijöille riskienhallintatoimet ovat uudistuksen jälkeenkin vapaaehtoisia. Valiokunta toteaa myös, että nuorten viljelijöiden tukemiseen maassamme on nykyiselläänkin käytössä varsin kattava toimenpidekokonaisuus. Uudistus avaa vielä uusia ja kannatettavia mahdollisuuksia esimerkiksi edistämään vanhan sukupolven luopumista tai ohjaamaan lopettavien tilojen resursseja jatkaville viljelijöille.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdollisuuteen sisällytettäviä osin täysin uusia vaatimuksia ei voitaisi enää rahoittaa ympäristökorvausten kautta, mikä muuttaisi ympäristökorvausten toimenpidevalikoimaa verrattuna ohjelmakauteen 2014—2020. Lisäksi perustason vaatimusten nostamisella voi olla myös epäsuoria vaikutuksia luonnonmukaisen tuotannon korvauksiin, jos vaatimustasojen ero tavanomaisen ja luonnonmukaisen tuotannon välillä kapenee. Valiokunta pitää välttämättömänä, että tukijärjestelyt tältä osin muotoutuvat mahdollisimman pitkälle nyt voimassa olevien tukijärjestelmien mukaisiksi. Korvauksen tason määrittämisessä tulee nykyistä enemmän huomioida EU- lainsäädännön vaatimukset kansallisen lainsäädännön vaatimusten sijaan.
Valiokunta on edellä kiinnittänyt huomiota ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviin toimenpiteisiin. Valiokunta korostaa, että ympäristökorvausjärjestelmällä on maataloudessa erittäin keskeinen asema ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sama koskee vesien ja meren hyvän tilan saavuttamista. Myös eläinten hyvinvointikorvaus tulee säilyttää osana maaseudun kehittämisen toimenpidekokonaisuutta, koska sillä on merkittävä vaikutus eläinten hyvinvoinnin edistämisessä. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että uudistuksessa maamme maaseudun kehittämistuet, joiden taso on komission ehdotusten pohjalta eniten alenemassa, säilyvät vähintään nykytasoisina.
Valiokunta toteaa, että metsätoimenpiteiden edistäminen tulee mahdollistaa osana maaseudun kehittämistä. Valtioneuvoston kannasta käy ilmi, että metsätaloutta koskevat valtiontukisäännöt tulevat todennäköisesti noudattamaan maaseudun kehittämisen periaatteita myös jatkossa.
Valiokunta katsoo, että maaseudun kehittämisen tukitoimet tulee mahdollistaa monipuolisesti maaseudun toimintaympäristön, kuten palveluiden kehittämisen ja laajakaistojen rakentamisen (niillä alueilla, joilla yhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakenneta), maaseudun pk-yrittäjyyden ja paikallisen kehittämisen, tukemisen. Maaseudun laajakaistayhteyksien parantamisen lisäksi digitalisaation edistämiseen on panostettava.
Valiokunta korostaa, että yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen eli Leader-toimintatapa on tehokas keino saada paikalliset voimavarat käyttöön. Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että ehdotetut rajaukset käynnistystukeen heikentävät nykyiseen verrattuna yritysten käynnistämisen ja kehittämisen mahdollisuuksia maaseutualueilla, joilla valtaosa yrityksistä toimii ilman maatilakytkentää. Tuen rajaaminen maa- ja metsäta-louteen tai maatilan yritystoiminnan monipuolistamiseen jättää ison joukon muita maaseudun yrityksiä tuen ulkopuolelle, ellei tukea ole tunnistettu tarpeelliseksi paikallisessa kehittämisstrategiassa. Valiokunta katsoo, että asetusehdotuksen tulee mahdollistaa myös maaseutualueilla toimivien yritysten tuotteiden- ja palveluiden kehittämiseen tarkoitetun rahoituksen ja maaseutualueiden yritysten neuvontapalveluihin tarkoitetun rahoituksen.
Horisontaaliasetus
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä sitä, että jäsenvaltioille annetaan kansallisesti mahdollisuus päättää valvonnasta ja seuraamuksista. On kuitenkin syytä huolehtia siitä, että kaikissa jäsenvaltioissa minimivaatimukset toteutuvat. Valvontaa ja seuraamuksia koskevissa säännöksissä tulee kunnioittaa täysimääräisesti toissijaisuusperiaatetta. Valiokunta korostaa sitä, että esimerkiksi monitoroinnin täytäntöönpanosäädökset eivät saa rajoittaa suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteita. Sama koskee myös ehdollisuuden valvontavaatimuksia, joiden tulee olla yhteensovitettavissa muun samoihin tuensaajiin kohdennettavan valvonnan kanssa.