Eduskunnan tilisääntö
Eduskunnan tilisääntö on tullut voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1988, ja sitä on muutettu vuosina 1992—2007 yhteensä yhdeksän kertaa. Tilisäännön ajantasaistaminen on nyt välttämätöntä, sillä eduskunnan kanslian uusi ohjesääntö tulee voimaan 1.1.2016. Uudella ohjesäännöllä kumotaan vanha ohjesääntö kokonaisuudessaan. Uusi ohjesääntö on kaiken kaikkiaan vanhaa ohjesääntöä yleispiirteisempi. Uudessa ohjesäännössä kuitenkin muutetaan eduskunnan kanslian hallinto-osaston rakennetta ja toimintoja siinä määrin, että toteutuneet muutokset on syytä viedä eduskunnan tilisääntöön.
Lisäksi eduskunnan tilisääntöön esitetään eräitä kielellisiä muutoksia.
Ehdotuksen vaikutukset
Ehdotuksella ei ole välittömiä taloudellisia vaikutuksia, eikä se muuta eduskunnan kanslian tai sen yhteydessä toimivien virastojen henkilöstön määrää.
Ehdotuksella ei ole ympäristövaikutuksia eikä myöskään sukupuoli- tai tasa-arvovaikutuksia.
Asian valmistelu
Eduskunnan tilisäännön muuttaminen on valmisteltu eduskunnan hallinto-osaston hallinto- ja tilitoimistossa. Muutoksia on käsitelty eduskunnan kanslian johtoryhmässä 25.11.2015.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
Eduskunnan tilisääntö
8 §.
Pykälässä säädetään eduskunnan tilijaottelun vahvistamisesta.
Pykälän 2 momentin kirjoitusvirhe ehdotetaan korjattavaksi siten, että sana "talousarviosta" muutetaan kuulumaan "talousarviota".
Taloushallinto-organisaatio
12 §.
Pykälässä säädetään eduskunnan kanslian taloudenhoidon vastuutahoista sekä eduskunnan oikeusasimiehen kanslian maksuliikkeestä ja kirjanpidon hoidosta.
Eduskunnan kanslian uuden ohjesäännön hallinto-osaston organisaatiomuutosten vuoksi pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että eduskunnan kanslian hallinto-osasto korvataan hallinto- ja palveluosastolla. Eduskunnan tilitoimiston lakkauttamisen vuoksi ehdotetaan oikeusasiamiehen kanslian maksuliikkeen ja kirjanpidon hoitajaksi tilitoimiston sijasta eduskunnan kanslian hallinto- ja palveluosasto. Koska oikeusasiamiehen kanslian palkanmaksatukseen liittyvät tehtävät hoidetaan nykyisin tilitoimistossa, on maininta tästä lisätty tehtäväluetteloon.
13 §.
Pykälässä säädetään taloushallinnon palvelujen siirtämisestä valtion palvelukeskukselle sekä joidenkin menojen maksamisen ja tulojen perimisen siirtämisestä tilitoimistolta eduskunnan yhteydessä toimivan viraston tehtäväksi.
Koska eduskunnan kanslian ja valtion palvelukeskuksen välillä solmitun palvelusopimuksen mukaan myös henkilöstöhallinnon tehtäviä on siirretty valtion pavelukeskukselle, ehdotetaan pykälää muutettavaksi siten, että kansliatoimikunta voi siirtää sekä talous- että henkilöstöhallinnon tehtäviä valtion palvelukeskuksen hoidettavaksi palvelusopimuksessa määritellyllä tavalla.
Koska eduskunnan uudella ohjesäännöllä lakkautetaan eduskunnan kanslian tilitoimisto, ehdotetaan pykälää muutettavaksi siten, että joidenkin menojen maksaminen ja tulojen siirtäminen eduskunnan yhteydessä toimivan viraston tehtäväksi voi tapahtua eduskunnan kanslian hallinto- ja palveluosastolle tehtävää tilitystä vastaan.
Maksuliike, kirjanpito ja tilinpäätös
15 §.
Pykälässä säädetään eduskunnan kanslian maksuliikkeen tulo- ja menotileistä.
Valtion palvelukeskuksen asiakkaaksi siirtymisen vuoksi ehdotetaan pykälää muutettavaksi siten, että eduskunnan tilien kate- ja tyhjennyssiirroista huolehtisi valtion palvelukeskus lakkautetun eduskunnan kanslian tilitoimiston sijasta.
16 §.
Pykälässä säädetään eduskunnan kanslian henkilökunnan palkkojen ja kansanedustajien ja asiantuntijoiden palkkioiden sekä kansanedustajien kulukorvausten maksamisesta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisätään palkkojen ja palkkioiden maksatuksen lisäksi niiden laskenta ja palkkakirjanpito, jotka ehdotetaan siirrettäväksi valtion palvelukeskukseen palvelusopimuksessa määritetyllä palkanlaskentajärjestelmällä suoritettavaksi.
Eduskunta siirtyy 1.10.2016 alkaen valtion yhtenäisen talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän (KIEKU) käyttäjäksi. Tuossa yhteydessä eduskunnan maksamien kansanedustajien palkkioiden ja kulukorvausten laskenta ja maksatus saattaa laajentua koskemaan myös ministerinä toimivan kansanedustajan ministeripalkkiota. Palkkojen ja palkkioiden saajien pankkitilitietojen ilmoittamisesta ja mainittujen erien maksatuksesta annetaan tarkempia ohjeita eduskunnan tiliohjesäännössä. Kanslitoimikunta voisi ehdotuksen mukaan päättää tarvittaessa erikseen ministerinä toimivan kansanedustajan ministeripalkkion maksatukseen liittyvistä järjestelyistä.
17 §.
Pykälässä säädetään eduskunnan irtaimistorekisteristä, josta säätäminen on käynyt tarpeettomaksi, koska Valtiokonttori on muuttanut kirjanpitoyksiköiden velvoitteita ylläpitää irtaimen omaisuuden rekistereitä. Sen sijaan tulisi säätää kansallis- ja käyttöomaisuuskirjanpidosta, koska eduskunnan peruskorjauksen seurauksena niiden arvo kirjanpidossa tulee merkittävästi kasvamaan ja ne muodostavat entistä suuremmat omaisuuserät eduskunnan taseessa.
Näin ollen pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä säädettäisiin, että kansallis- ja käyttöomaisuuskirjanpidosta huolehtisi jatkossa valtion palvelukeskus. Kirjanpidosta ja omaisuuden arvon rajoista sekä kirjanpidon seurannasta tarkempia ohjeita annetaan eduskunnan tiliohjesäännössä.
20 §.
Pykälässä säädetään sisäisestä valvonnasta.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan kielellisiä korjauksia.
Lisäksi ehdotetaan kokonaan uutta 2 momenttia, jossa säädettäisiin eduskunnan kanslian sisäisen tarkastuksen tehtävistä. Eduskunnan kanslian sisäisen tarkastuksen tehtävänä on arvioida eduskunnan kanslian sisäisen valvonnan riittävyyttä, luotettavuuta ja toimivuutta. Eduskunnan kanslian sisäinen tarkastus tuottaa ylimmälle johdolle tietoa eduskunnan kanslian riskienhallinnan, sisäisen valvonnan ja johtamisen ja hallinnon riittävyydestä, luotettavuudesta ja toimivuudesta.
Voimaantulo
Eduskunnan tilisäännön muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2016 alusta.