Arvoisa puhemies! Perusopetuslain 36 §:ssä säädetään oppilaaseen kohdistuvasta kurinpidosta ja sen edellytyksistä. Lainkohdan mukaan oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Pykälän 6 momentissa säädetään edelleen, että jälki-istuntoa ei voida järjestää siten, että oppilas joutuisi sen seurauksena jäämään pois opetussuunnitelman tai muun koulun toimintaa koskevan suunnitelman mukaisesta opetuksesta.
Tämän lakialoitteen tavoitteena on muuttaa perusopetuslain 36 §:n 6 momentissa säädettyä jälki-istunnon ajankohdan rajausta siten, että maininta muusta koulun toimintaa koskevan suunnitelman mukaisesta opetuksesta poistuu jälki-istunnon järjestämistä ajallisesti rajaavana tekijänä. Lainkohdassa tarkoitettuun muuhun koulun toimintaa koskevan suunnitelman mukaiseen opetukseen kuuluvat esimerkiksi koulun vuosisuunnitelman mukaiset retket ja leirikoulut sekä juhlat ja vastaavat tapahtumat.
Arvoisa puhemies! Rauhattomuus ja häiriökäyttäytyminen kouluissa ovat lisääntyneet. Perusopetuslain ja opetussuunnitelmien asettamat tavoitteet saavuttaakseen opettajat joutuvat puuttumaan koulun työrauhaa ja järjestystä rikkovaan ja vilpilliseen käytökseen. Sellaista käyttäytymistä koulussa ovat muun muassa ilkivalta, josta syntyy omaisuusvahinkoja, järjestyksen ja järjestyssääntöjen rikkominen, opetuksen häirintä, epäkunnioittava käytös, vilpillinen menettely kokeessa, kiusaaminen, näpistys, väkivalta, jatkuva myöhästely ja luvattomat poissaolot, tupakointi ja nuuskaaminen, huoltajan allekirjoituksen väärentäminen tai teräaseiden tai alkoholin tai päihteiden hallussa pitäminen.
Jälki-istunto on yleisin perusopetuksessa käytetty ojentamiskeino. Kasvatuskeskustelu on perusopetuslaissa määritelty ensisijaiseksi keinoksi puuttua oppilaiden huonoon käytökseen, mutta sen ohella puuttumiskeinona kouluissa käytetään paljon jälki-istuntoa. Vaikka sen tehoa ja mielekkyyttä kohtaan on esitetty kritiikkiä, useissa tilanteissa jälki-istunnolla on kuitenkin edelleen yksittäisten oppilaiden osalta kaivattu ojentamisvaikutus. Jälki-istunnolla on myös sääntöjenvastaista ja häiritsevää käytöstä estävä vaikutus.
Perusopetuslain 36 §:n muuttaminen ja koulun mahdollisuus järjestää jälki-istunto ajallisesti siten, että oppilas voisi joutua jäämään jälki-istunnon vuoksi ulos koulun muusta, mahdollisesti mielekkääksi kokemastaan toiminnasta, lisäisi ja tehostaisi jälki-istunnon yleisestävää vaikutusta. Eli tämän perusteella esitän lakimuutosta tuohon perusopetuslain 36 §:n 6 momenttiin sillä tavalla, että siitä jätetään pois maininta siitä muusta toiminnasta. Eli se kuuluisi muutettuna näin: ”Jälki-istuntoa ei voida järjestää siten, että oppilas joutuisi sen seurauksena jäämään pois opetussuunnitelman mukaisesta opetuksesta.” Eli siitä jää pois se ”ja muusta toiminnasta”.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia. — Edustaja Autto, olkaa hyvä.