Viimeksi julkaistu 28.10.2022 14.06

Pöytäkirjan asiakohta PTK 101/2022 vp Täysistunto Torstai 29.9.2022 klo 15.59—18.18

2.8. Suullinen kysymys sote-palveluiden rahoituksesta (Aino-Kaisa Pekonen vas)

Suullinen kysymysSKT 151/2022 vp
Suullinen kyselytunti
Puhemies Matti Vanhanen
:

Seuraava kysymys, edustaja Pekonen. 

Keskustelu
16.52 
Aino-Kaisa Pekonen vas :

Arvoisa herra puhemies! Sosiaali- ja terveysalan vuosia jatkunut aliresursointi on johtanut sellaiseen tilanteeseen, jossa ongelmat alkavat palikka kerrallaan kaatua niskaan. Eilen uutisoitiin HUSin pitkä lista suunnitelluista säästötoimista, joiden toteutuessa päivystystoimintaa lakkautettaisiin ympäri Uuttamaata ja myös täällä Helsingissä. Ja opposition ei kannata näistä säästöpäätöksistä syyttää hallitusta, kun koko sote-sektoria on alibudjetoitu kuntatasolla jo aivan liian kauan. Tämä hallitus sen sijaan on lisännyt sote-rahoitusta. Rahoitusta on myös kasvatettava entisestään tulevaisuudessa, kun hoivan ja hoidon tarve kasvaa. Kaikki hyvinvointialueet aloittavat ensi vuonna korkeammalla rahoitustasolla kuin mitä tänä vuonna palveluihin käytetään. 

Kuitenkin tämänhetkiset leikkauslistat kaikkialla Suomessa kertovat siitä, että rahoitusta on laiminlyöty pitkään. Sairaanhoitomme on ylikuormittunut, ja hoitovelkaa on paljon. Kysyisinkin vastuuministeriltä: miten hallitus korjaa sote-palveluiden rahoitusta niin, että näihin leikkauksiin ei tarvitsisi ryhtyä? [Ben Zyskowicz: Kertokaa taas, paljonko hallitus on antanut rahaa!] 

Puhemies Matti Vanhanen
:

Ministeri Lindén. 

16.53 
Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Tänään aamupäivällä keskustelimme sote-ministeriryhmässä tästä akuutista tilanteesta, joka on esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ympärillä ollut. Johtopäätös siinä oli se, että Uudenmaan neljä hyvinvointialuetta ja Helsingin kaupunki saavat ensi vuodelle 300 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin on se tämänvuotinen taso, mitä he käyttävät. Mutta tämä erittäin vaikea siirtymävaihe, kun siirrytään kuntajärjestelmästä hyvinvointialuejärjestelmään muualla paitsi Helsingissä, synnyttää sen tilanteen — otan ihan konkreettisen esimerkin — että kun HUS tekee tänä vuonna arvion mukaan 135 miljoonaa euroa alijäämää, niin sehän näkyy siellä kuntien rahoituksessa liian pienenä osuutena ja vasta, kun tämän vuoden tilinpäätös on valmistunut, tiedetään lopullinen rahoitus, mikä vuonna 22 on tapahtunut, ja sen hyvinvointialueet saavat sitten vuonna 24. Nyt täytyy nähdä tämä koko taloussuunnitelmakausi — 22, 23, 24 — jolloin se rahoitus tulee vahvistumaan, niin että mitään hätäisiä leikkauspäätöksiä nyt ei pidä tehdä. 

Kysymyksen käsittely päättyi.