Arvoisa herra puhemies! Hyvät vielä paikalla olevat kollegat! Esittelen teille nyt lakialoitteen laiksi osakeyhtiölain 1 luvun muuttamisesta. Aloite tähtää julkisesti rahoitettuja palveluita tuottavan tai julkista palvelutehtävää hoitavan osakeyhtiön avoimuuden lisäämiseen. Hallitus on kuullut kansalaisia julkisten palveluiden yhtiöittämisen huolesta ja jo aiemmin linjannut, että sosiaali- ja terveydenhuollossa julkista tehtävää hoitavat osakeyhtiöt ovat tulevaisuudessa velvollisia hoitamaan tehtäviään avoimesti. Tämän nyt käsiteltävänä olevan lakialoitteen on allekirjoittanut 105 kansanedustajaa. Kiitoksia kaikille allekirjoittaneille, jotka haluavat näin osoittaa, että tällainen avoimuus on demokratian kannalta välttämätöntä. Tehtävän ja verorahoituksen siirtyminen osakeyhtiölle ei saa olla tapa päästä irti toiminnan julkisuudesta, ja verovarojen käyttöä tulee voida valvoa myös osakeyhtiöissä.
Kansalaisten huolena maakunta- ja sote-uudistuksen yhteydessä on ollut palveluiden yhtiöittämisen myötä yhtiön mahdollisuus salata tietojaan. Tämä pelko on varsin aiheellinen. Nyt käsiteltävänä oleva lakialoite antaa yhden mallin velvoittaa osakeyhtiö toimimaan julkisuuslain piirissä, ja toivon, että tämä käsitellään valiokunnassa tarkkaan, koska yli puolet kansanedustajista on tämän allekirjoittanut. Aloitteen avulla voitaisiin myös estää Länsimetro Oy:n kaltaisten julkisuuskatastrofien toistuminen, sillä tämän avoimuuden tulee kattaa kaikki julkista tehtävää hoitavat yhtiöt. Ainoastaan näin toimimalla voimme säilyttää kansalaisten luottamuksen yhteiskuntamme avoimuuteen ja demokratiaan.
Arvoisa herra puhemies! Lakialoitteella halutaan kaikessa yksinkertaisuudessaan lisätä osakeyhtiölain 1 lukuun uusi, 10 § julkista tehtävää hoitavan osakeyhtiön tietojen julkisuudesta. Tämän myötä julkisesti rahoitettuja palveluita tuottavan tai julkista palvelutehtävää hoitavan osakeyhtiön julkisuudessa tulisi noudattaa, mitä on säädetty laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Tämän lisäksi edellä mainitun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohtaa, joka käsittelee liike- ja ammattisalaisuuksia, olisi tulkittava suppeasti määriteltäessä edellä mainittujen yhtiöiden mahdollisia liike- ja ammattisalaisuuksia. Laki ei siis estäisi liike- ja ammattisalaisuuksien salaamista, mutta salaamisen tulisi tällöin perustua aina lakiin. Muilta osiltaan toiminnan tulisi olla avointa. Osakeyhtiölain taakse ei voisi enää automaattisesti piiloutua.
On myönnettävä, että niiden yhtiöiden, joihin tätä lakia tulisi soveltaa, määrittely on haastavaa. Mikäli aloite hyväksyttäisiin, tultaisiin lopulliset tulkintakäytänteet todennäköisesti määrittelemään hallinto-oikeuksien ratkaisuissa.
Paras tapa korruption torjumiseen yhteiskunnassa on avoimuus. Toiminnan ja tiedon avaamisella varmistetaan myös kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen mahdollisuus osallistua yhteiskunnan kehittämiseen. Veronmaksajilla on oikeus tietää, mihin ja millä tavoin heiltä kerättyjä verotuloja käytetään. Osakeyhtiölain ei tulisi estää tätä, vaan sen tulisi pikemminkin varmistaa, että julkisia palveluita tuottava tai julkista palvelutehtävää toteuttava yhtiö on velvollinen julkistamaan toimintaansa koskettavat tiedot. Ilman avoimuutta demokratian toteutumisesta ei ole konkreettisia todisteita.