Arvoisa puhemies! Tämä on hyvä esitys, ja edustaja Gustafsson sanoi, että toinen sellainen — näin se varmasti sitten on — tämän hallituksen aikana.
Mutta, puhemies, oikeastaan omassa puheenvuorossani haluaisin muistuttaa siitä kokonaistilanteesta, mikä on. On hyvä, että tämä yksityiskohta korjataan, se on tärkeää ja siitä annan tunnustusta ja arvostan sitä, mutta se tosiasiallinen tilanne monella opiskelijalla on hyvin hankala tänä päivänä. Me tiedämme, että aika rajuja leikkauksia opintorahaan on tehty tällä kaudella, merkittäviä, isoja leikkauksia, ja lienee selvää, että me esimerkiksi vaihtoehtobudjetissamme, joka viime viikolla esiteltiin, olisimme nämä leikkaukset perumassa, eli meidän mielestämme on aivan kohtuutonta se, että pienituloiset opiskelijat näillä opintorahaleikkauksilla on asetettu vaikeaan tilanteeseen.
Aiemmin tuli jo esiin myös se sosiaalidemokraattien tärkeä tavoite, että toisen asteen tulisi olla aidosti maksuton. Se palvelisi myös yhteiskunnallista tasa-arvoa ja antaisi kaikille meidän lapsillemme ja nuorillemme paremmat mahdollisuudet elämän eväisiin. Siksi toivon, että tämä iso uudistus, mitä me esitämme ja ajamme, tulisi toteutumaan toivottavasti mahdollisimman paljon lähitulevaisuudessa.
Puhemies! Sen verran ehkä vielä sanon opiskelijoiden tilanteesta ylipäätään ja yleisesti, että kun me nyt puhumme itsenäisesti asuvien opiskelijoiden kohdasta tässä esityksessä, niin tärkeää on tietenkin nähdä myös kokonaisvaltaisesti tilanne esimerkiksi asuntopolitiikan kannalta. On hyvin tärkeää, että meillä on kylliksi kohtuuhintaisia asuntoja, että niin opiskelija-asuntoja kuin ylipäätäänkin kohtuuhintaista vuokra-asumista edistetään, koska asumisen kustannus on sellainen, mikä monta kertaa lompakossa paljon tuntuu, ja siksi on tärkeää, että myös sitä pystymme tukemaan.
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
: Edustaja Wallinheimo vielä.