Arvoisa puhemies! Päättäjillä ja myös osalla kansalaisista on paljon epämääräisiä käsityksiä siitä, mitä pohjoismainen rajaestetyö tarkoittaa. Minulla on ollut kunnia olla tiiviisti mukana tässä rajaestetyössä ryhmän puheenjohtajana, ja avaan nyt hieman meidän työtämme.
Pohjolassa asuu 27 miljoonaa ihmistä. Meillä on 1,4 miljoonaa yritystä ja 13,3 miljoonaa työssäkäyvää. Bruttokansantuotteemme on yhteensä 1,351 miljardia euroa. Tämä tekee meistä yhdessä Euroopan viidenneksi suurimman talouden.
Pohjoismaisen yhteistyön perimmäinen tarkoitus on mahdollistaa Pohjoismaiden asukkaille turvallinen ja sujuva arki yli rajojen, mahdollistaa joustavaa työntekoa, yrittämistä, opiskelua ja yhteistyötä koko Pohjolassa. Yhteisenä tavoitteena on maailman kestävin ja integroiduin alue vuonna 2030.
Rajojen tulee kuitenkin aina suojella kansalaisiaan turvallisuus- ja terveysuhkilta, kuten olemme nyt korona-aikana saaneet huomata. Jokainen maa on suojellut pandemian aikana omien kansalaistensa turvallisuutta ja terveyttä eri tavoin. Meillä ei ole ollut yhteisiä lin-jauksia, määräyksiä tai lakien tulkintaa.
Jatkossa Pohjoismaiden on oltava yhdessä paremmin varautuneita kriisien iskiessä. Tarvitaan yhteisiä strategioita ja työkaluja sekä tiiviimpää yhteistyötä hallitusten ja virkamiesten välillä.
Yhteisten linjausten puuttuminen on näkynyt myös arjessa monin tavoin. Lisäksi julkinen keskustelu on ollut välillä todella rankkaa erityisesti Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden välillä ja heikentänyt luottamusta.
Kerron tässä muutaman esimerkin siitä, miten korona on vaikuttanut erityisesti rajoilla asuvien elämään:
Lapset, joiden vanhemmilla on yhteishuoltajuus ja jotka asuvat eri puolin rajaa, eivät ole päässeet kotiin toisen vanhemman luo rajan yli.
Työntekijät eivät ole päässeet töihin kiinni olevien rajojen vuoksi, ja osa on ollut pakotettuna tekemään etätöitä. Tällöin verotusmaa onkin ollut maa, jossa asuu, eikä se maa, jossa on tehnyt työtä. Ihmisiä, jotka asuvat ja työskentelevät samassa maassa, on kohdeltu eri tavalla kuin yli rajojen pendelöitsijöitä.
Yrityksiä on ajautunut talouskriisiin, koska asiakkaat eivät ole päässeet ostoksille rajojen yli.
Mummoja ja vaareja tai vakavasti sairaita rakkaita ei ole päässyt tapaamaan yli rajojen.
Luottamuksen palauttaminen rajoille ja maiden välille tapahtuu konkreettisin keinoin. Rajaestetyö on konkretiaa parhaimmillaan. Sillä poistetaan esteitä hyvän, sujuvan ja turvallisen arjen tieltä. Tarvitaan kuitenkin uudistettuja työtapoja ja nykyisen järjestelmän tehokkaampaa ja vaikuttavampaa käyttämistä, ei lisää byrokratiaa, ei lisää himmeleitä.
Meillä on tällä hetkellä jo ministerineuvoston alainen rajaesteneuvosto, joka voi viedä asioita suoraan ministereille. Meillä on jo Pohjoismaiden neuvoston alaisuudessa toimiva rajaestetyöryhmä, joka voi tehdä kysymyksiä kaikissa parlamenteissa ja suoraan hallituksille. Meillä on raja-aluekomiteat, jotka tarjoavat palveluja rajoilla asuville ihmisille ja siellä toimiville yrityksille. Tämä yhteistyömuotomme on maailmalla ainutlaatuinen, ja sillä on mahdollisuus saada tuloksia entistä tehokkaammin.
Tämän vuoden alusta olemmekin kehittäneet rajaestetyötä myös siellä operatiivisella tasolla. Tehostamme toimintaa ja pureudumme entistä paremmin tavallisen arjen ongelmiin. Olemme yhdessä rajaesteneuvoston kanssa päättäneet keskittyä esteisiin erityisesti työmarkkinoilla ja digitalisaatiossa sekä ajamaan liikenneministerineuvoston perustamista, raja-alueiden pätevää tilastointia sekä nykyisen verosopimuksen päivittämistä.
Pohjoismaisen yhteistyön tulee olla jatkossa tehokkaampaa ja vaikuttavampaa. Enemmän konkretiaa ja vähemmän byrokratiaa, enemmän tekoja turvallisen ja sujuvan arjen hyväksi.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ja nyt tosiaan, kuten sanoin, ne edustajat, jotka haluavat aiheesta debatoida, nouskaa seisomaan ja painakaa V-painiketta, niin aletaan keskustelemaan. — Edustaja Honkasalo.