Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia ja yleisestä asumistuesta annettua lakia. Kyseisen esityksen mukaan asumislisään olisivat oikeutettuja opiskelijat, jotka asuvat vuokra- tai asumisoikeusasunnoissa. Hallituksen päätös siirtää opiskelijat pois yleiseltä asumistuelta ja palauttaa heidät opintotuen asumislisälle on leikkaus opiskelijoiden toimeentuloon. Tämä esitys siirtää noin 208 500 opintotuen saajaa yleisestä asumistuesta asumislisän piiriin. Siirtyminen asumislisän piiriin heikentää opiskelijoiden toimeentuloa merkittävästi.
Arvoisa puhemies! Hallituksen päätöksen seurauksena esimerkiksi yksin asuvan opiskelijan etuudet voivat laskea jopa 233 euroa opiskelukuukautta kohden vuonna 2027 verrattuna vuoteen 2023, kun huomioimme asumislisälle siirron lisäksi opintorahan indeksijäädytyksen sekä opintolainan lainatakauksen nostosta aiheutuvat korkokulut. Opintotuen asumislisä on sidoksissa opintosuorituksiin, kun taas yleinen asumistuki on ollut ympärivuotinen. Opiskelijoiden siirto opintotuen asumislisälle leikkaa vuosittain opiskelijoiden tuloista näin ollen jopa 2 065 euroa.
Myöskin, jos opiskelija ei saa töitä tai pysty opiskelemaan, ainoa vaihtoehto opiskelijalle on hakea perustoimeentulotukea. Kuitenkin opintolaina, nostettu tai nostamaton, huomioidaan tulona toimeentulotukea hakiessa, vaikka opiskelija ei pystyisi kesällä edistämään opintoja. Tämä siis syventää opiskelijan velkakuoppaa entisestään sekä nostaa toimeentulotukimenoja merkittävästi.
Asiantuntija-arvioiden mukaan valmistuvan korkeakouluopiskelijan velka on keskimäärin 40 000 euroa. Sellaisessa tilanteessa tulevaisuuden suunnittelu on talouden kannalta haastavaa, eikä sitä kannattaisi sivuuttaa myöskään perheellistymisestä keskusteltaessa. On myös huomioitava, että uudistuksen seurauksena asumistuen tason aleneminen kohdistuu erityisen rankasti opiskelijoihin, jotka asuvat suurissa kaupungeissa, joissa vuokrataso on korkea.
Arvoisa puhemies! Erityisen ongelmalliseksi tämä esitys muodostuu kesäkuukausien osalta, jolloin asumislisää ei tosiaan tämän hallituksen lakiesityksen seurauksena maksettaisi. Opiskelijoille kesäaika on jo entuudestaan haastava, koska opiskelijoilla ei ole varmuutta kesätöistä tai muista tuloista.
Opiskelijajärjestöt ovat tuoneet esille myös kohtuuhintaisten asuntojen niukkuuden, joka on keskeinen tekijä suurissa kaupungeissa. Jos opiskelijoilta odotetaan, että he löytävät halvempia asuntoja, tämä vaatisi hallitukselta samanaikaisesti aktiivisempia toimenpiteitä kohtuuhintaisten asuntojen lisäämiseksi, mikä ei tällä hetkellä näytä olevan tavoitteena.
Puhemies! Haluamme, että koulutus on tasa-arvoista ja kaikkien ulottuvilla ja että opiskelijoilla on riittävät taloudelliset edellytykset valmistua tavoiteaikataulussa.
Lausunnonantajista suurin osa ei kannattanut esitystä tai esitti sen muuttamista, ja myös SDP vastustaa opiskelijoiden siirtämistä yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin.
Näillä perusteilla esitän mietinnön yhteydessä jätetyn vastalauseen mukaista lain hylkäämistä.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Lyly.