Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on tosiaan peräkkäin kolme erittäin tärkeää terveydenhuollon sisältöihin vaikuttavaa esitystä, joista nyt seuraavaksi esittelen listan mukaisesti ensihoidon kokonaisuuden.
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakiin kuuluvia ensihoitopalveluiden säännöksiä vastaamaan maakunta- ja sote-huollon uudistuksen uusia rakenteita. Tämänkin lain on tarkoitus tulla voimaan maakuntien aloittaessa vuonna 21. Tämän lain mukaan ensihoitopalvelu olisi viranomaistoimintaa, osa sosiaali- ja terveydenhuollon päivystysjärjestelmää, mutta ennen kaikkea erittäin tärkeä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Luulenpa, että monet meistäkin mittaavat terveydenhuoltomme onnistumisia siinä hetkessä, kun vaikean ja kriittisen tilanteen tullen joudumme hälyttämään apuun ensihoidon ambulanssilla tai onnettomuuspaikalle osuessamme.
Tämän viranomaistoimintaluonteen vuoksi ensihoitopalvelun tuottamisesta säädetään muista sote-palveluista poikkeavalla tavalla. Tämän esityksen mukaan ensihoitopalvelu olisi maakunnan järjestämisvastuulla, se tuotettaisiin maakunnan omana toimintana tai yhteistyössä toisen maakunnan kanssa ja ensihoitopalvelun tehtävän määrittely vastaisi nykyisiä tehtäviä. Maakuntien omaan järjestämiseen ja tuottamiseen kuuluisivat ensihoitopalvelun johtotehtävät, palvelutasopäätöksestä päättäminen yhteistyöalueittain yhteensovitettuna, mutta myös päättäminen siitä, miten palvelut tuotetaan. Lisäksi ensihoitopalveluun kuuluvat valmiuden ylläpitäminen, valmiussuunnitelmien laatimiseen osallistuminen ja viranomaisyhteistyö. Viranomaistehtäviä ei ole mahdollista hankkia tässä laissa muilta palveluntuottajilta. Maakunnan oma toiminta tuotettaisiin maakunnan sote-liikelaitoksessa. Maakunnan omana tuotantona voitaisiin ensihoitopalvelun potilastehtävien hoitamista sekä ensivastetoimintaa tuottaa myös maakunnan pelastustoimen liikelaitoksessa, koska myös pelastustoimen tehtävä siirtyy maakunnille.
Arvoisa puhemies! Maakunta voi käytännössä siis hankkia kilpailuttamalla muilta palveluntuottajilta lain 40 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua ensihoidon potilastehtävien hoitamista sekä 5 kohdassa tarkoitettua ensivastetoimintaa.
Jatkossa kun Suomi jakautuu viiteen yhteistyöalueeseen, näillä olisi nykyistä laajempia valmiuden ja varautumisen ja päivystystoiminnan yhdenmukaiseen suunnitteluun ja ohjaukseen liittyviä tehtäviä. Nämä tehtävät tässä laissa on nyt organisoitu uudelleen. Yhteistyöalueilla toimisivat ohjausryhmät, joilla olisi hallinnollisia tehtäviä, ja sote-huollon päivystyksen valmiuskeskukset, joilla olisi operatiivisia ohjaustehtäviä. Lisäksi yliopistollista sairaalaa ylläpitävät maakunnat yhdessä muiden yliopistollista sairaalaa ylläpitävien maakuntien kanssa yhteensovittaisivat ensihoitopalvelua siten, että siitä oikeasti muodostuisi kansallinen kokonaisuus eri tavoin kuin tänään.
Tämä on tarpeen, arvoisa puhemies, koska ensihoitopalvelujen resursseja tulee pystyä käyttämään myös maakuntarajojen yli ensisijaisesti ruuhkahuippujen tilanteessa. Valmius- ja varautumissuunnittelu erilaisia soten häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten tulee todellakin tehdä maakuntarajat ylittäen, koska nykyaikaisissa uhkamalleissa tilanteiden vaikutukset harvoin rajoittuvat vain yhteen paikkaan. Nämä yhdenmukaistuvat toimintakulttuurit mahdollistavat resurssien tarkoituksenmukaisen käytön ja muodostavat myös osan kokonaisturvallisuuttamme.
Nykyisin, arvoisa puhemies, kunnilla ja sairaanhoitopiireillä on erilaisia puhelinneuvontanumeroita päivystyksellisiin tilanteisiin. Jatkossa asiakas, jokainen suomalainen, voi soittaa yhteen valtakunnalliseen puhelinnumeroon, uuteen päivystysapuun 116 117. Puhelut ohjataan keskitetysti nyt tästä eteenpäin siis yhden numeron kautta, ja nämä eivät rasita muuta päivystystoimintaa tai paljon kuormituksen alla olevaa hätäkeskustoimintaa. Lisäksi puhelinneuvonnalla pystytään ohjeistamaan potilaita muun muassa siitä, onko tarpeen lähteä käymään päivystyksessä, voiko asian hoitaa muulla tavoin ja mikä olisi oikea paikka hoitaa asia. Siis jatkossa numerossa 112 hoidettaisiin oikeasti kiireelliset, välttämättömät ja hengenvaaralliset tilanteet ja tässä uudessa puhelinpalvelussa 116 117 vähemmän kiireelliset palvelut mutta silti sellaiset, joissa ihminen kokee tarvitsevansa apua.
Ensihoitopalvelut, arvoisa puhemies, rahoitetaan tulevaisuudessa kokonaisuudessaan maakuntien yleiskatteellisella rahoituksella. Ensihoitopalveluiden ja palveluun kuulumattomien potilassiirtojen, jotka maakunta on velvoitettu kilpailuttamaan, tulee jatkossa olla maakuntien järjestämis- ja kustannusvastuulla. Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutuslain nojalla maksamat korvaukset ensihoitopalveluun ja potilassiirtoihin lakkaavat vuoden 21 alusta.
Kuten jo mainitsin, arvoisa puhemies, maakunnan järjestämis- ja kustannusvastuulle kuuluisivat jatkossa ensihoitopalveluun kuulumattomat potilassiirrot, joilla tarkoitetaan sellaisia tilanteita, kun terveydenhuollon palvelujen saamiseksi potilas on lääketieteellisin perustein välttämätöntä kuljettaa maakunnan järjestämisvastuulla olevasta terveydenhuollon yksiköstä toiseen yksikköön jatkohoitoon tai tutkimukseen, eli sellaisia tilanteita, missä ei tarvita niin välitöntä lääketieteellistä apua. Näissä maakunnan on hankittava kuljetukset ja siirrot kilpailuttamalla yksityisiltä palveluntuottajilta, ellei se ole markkinapuutteen vuoksi mahdotonta.
Tällä esityksellä säädettäisiin ensihoitopalvelun sisällöstä siis pääsääntöisesti samalla tavalla kuin nykyisin, mutta ensihoitopalvelun viranomaisluonne ja julkinen vastuu näkyisivät säädöksissä entistä selvemmin myös julkisen tuotannon kautta ja samanaikaisesti turvattaisiin oikeissa kohdin monituottajamallin säilyminen ensihoitopalvelun tuottamisessa. Yhteistyöalueiden ohjaustehtävää vahvennetaan ja tehtäviä laajennetaan koskemaan laajemmin päivystystoimintaan liittyvää valmius- ja varautumissuunnitelmaa.
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:Arvoisat edustajat, pyydän nyt niitä edustajia, jotka haluavat käyttää vastauspuheenvuoron, nousemaan ylös ja painamaan V-painiketta.