Viimeksi julkaistu 2.11.2021 9.23

Budjetin alikohta PTK 139/2016 vp Täysistunto Keskiviikko 21.12.2016 klo 9.59

4.4. Osasto 11 Verot ja veronluonteiset tulot

Puhemies Maria Lohela
:

Siirrytään tulojen käsittelyyn ja esitellään veroja ja veronluonteisia tuloja koskeva osasto 11. Ehdotusten tekemistä varten ryhdytään osaston yksityiskohtaiseen käsittelyyn.  

Tehtiin seuraavat osastoa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset: 

1. Stefan Wallin r Mats Nylundin r kannattamana 11.01.01: Lisätään 75 000 000 euroa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennysoikeuden alentamisesta johtuvan verotuottojen kasvun vuoksi. (TAA 421) 

2. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen tuloveroasteikon muuttamisesta siten, että 90 000 euroa ylittävien tulojen osalta ansiotuloveroprosentti nousee kahdella prosenttiyksiköllä." (Vastalause 1) 

3. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen alemman pääomaverokannan nostosta 32 prosenttiin ja ylemmän pääomaverokannan nostosta 35 prosenttiin." (Vastalause 1) 

4. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen työtulo- ja eläketulovähennyksen oikeudenmukaisemmasta kohdennuksesta niin, että pieni- ja keskituloiset hyötyisivät enemmän. Eläkkeiden verotukseen on tehtävä vastaavat muutokset kuin työtulojen verotukseen hyödyntäen eläketulovähennystä valtionverotuksessa ja kunnallisverotuksessa niin, että eläkeläisten verotus kevenee samalla tavalla kuin palkansaajien." (Vastalause 1) 

5. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että oikeudenmukaisuuden takaamiseksi hallitus lisää perusvähennystä ja peruu indeksileikkaukset, jotta kaikkein pienituloisimpien ostovoima kasvaa." (Vastalause 1) 

6. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen tuloverolain 127 a §:ssä tarkoitetun kotitalousvähennyksen omavastuuosuuden poistamisesta sekä ulottamisesta kerrostalo- ja rivitaloasunto-osakeyhtiöiden osakkaiden rahoitusvastuulla yhtiöissä toteutettaviin remontteihin." (Vastalause 1) 

7. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen listaamattomien yritysten osinkoverohuojennuksen ns. normaalituottorajan maltillisesta laskusta Hetemäen veroryhmän esitysten suuntaisesti." (Vastalause 1) 

8. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen tuloverolain muutosesityksen luovutustappioiden verovähennysoikeuden rajaamisesta siten, että omaisuuden luovutustappiot voidaan vähentää omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja viitenä sitä seuraavana vuonna." (Vastalause 1) 

9. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen tuloveron piiriin kuuluvien yhteisöjen korkovähennyksen rajauksesta, joka vastaa nykyisin elinkeinoverotuksesta säädettyä." (Vastalause 1) 

10. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen sijoitusvakuutusten verotuksen käyttöönotosta Ruotsin verotusjärjestelmää soveltuvin osin seuraten, siten että näiden sopimusten sisällä oleva varallisuus saadaan pääomaverotuksen piiriin." (Vastalause 1) 

11. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tehostaa harmaan talouden torjuntaansa ja antaa esitykset harmaan talouden aiheuttamien verotulomenetysten takaisinsaamiseksi 200 miljoonan euron edestä." (Vastalause 1) 

12. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin verotuksen keventämiseksi pieni- ja keskituloisilta korottamalla sekä kunnallisveron perusvähennystä että työtulovähennystä." (Vastalause 2) 

13. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin kevyesti verotettujen osinkojen rajojen tiukentamiseksi." (Vastalause 2) 

14. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee esityksen asuntolainan korkovähennyksen pienentämiseksi ja lopulta poistamiseksi nopeutetussa tahdissa." (Vastalause 2) 

15. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin verottomien kilometrikorvausten kohtuullistamiseksi." (Vastalause 2) 

16. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tekee esityksen työmatkavähennyksen pienentämiseksi sekä uudistamiseksi siten, että se ei erityisesti kannusta yksityisauton käyttöön." (Vastalause 2) 

17. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin yrittäjävähennyksen rajaamiseksi tietyn tulorajan ylittävältä osalta." (Vastalause 2) 

18. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen tuloveroasteikon muuttamisesta siten, että niin sanotun solidaarisuusveron alaraja lasketaan 70 750 euroon ja että yli 100 000 euron tulojen veroprosentti on 34,00." (Vastalause 3) 

19. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, jossa eläkeläisten tuloveroprosentit yhtenäistetään palkansaajien tuloverotuksen kanssa." (Vastalause 3) 

20. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen pääomaverotuksen progression tuntuvaksi korottamiseksi siten, että lopullisena tavoitteena on pääomatulojen verotuksen mahdollisimman yhdenmukainen verokohtelu palkka- ja eläketulojen kanssa huomioiden kuitenkin pääomatulojen erityispiirteet." (Vastalause 3) 

21. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin kunnallisverotuksen perusvähennyksen korottamiseksi tuntuvasti." (Vastalause 3) 

22. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee kotitalousvähennyksen uudistuksen, joka ohjaa vähennyksen käyttöä enemmän palveluiden suuntaan ja laajentaa sen käyttöalaa asunto-osakeyhtiöiden ja osuuskuntien korjaushankkeisiin." (Vastalause 3) 

23. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen kotitalousavus-tuksesta, johon olisivat oikeutettuja ne, jotka eivät tulojensa vähäisyyden vuoksi pysty hyödyntämään kotitalousvähennysjärjestelmää." (Vastalause 3) 

24. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu yrittäjävähennyksen ja tuo eduskunnan käsiteltä-väksi muita pienyrittäjien asemaa parantavia uudistuksia, kuten ensimmäisen työntekijän palkkausta helpottavan automaattisen palkkatukimallin." (Vastalause 3) 

25. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen metsäverotuksen kokonaisuudistuksesta, joka edistää kestävää metsänhoitoa ja biotaloutta." (Vastalause 3) 

26. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi uudistuksen, jolla kumo-taan vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen ja pitkäaikais-säästämissopimuksen maksujen verovähennysoikeus." (Vastalause 3) 

27. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee tuloverotuksen verotusperusteisiin ne muutokset, jotka sisältyvät Ruotsalaisen eduskuntaryhmän varjobudjettiin (KA 14/2016 vp)." (Vastalause 4) 

28. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen kotitalousvähennyksestä, jossa kotitalousvähennyksen vuosittainen määrä korotetaan 2 400 eurosta 3 000 euroon, vähennyskelpoinen osuus työkorvauksesta korotetaan 45 prosentista 60 prosenttiin ja vähennyskelpoinen osuus maksetusta palkasta korotetaan 15 prosentista 30 prosenttiin." (Vastalause 4) 

29. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ansiotuloveron kevennysten oikeudenmukaisemmaksi kohdentamiseksi alentamalla ylimmän tuloluokan rajaa 7 000 euron vuosituloon ja jättämällä tekemättä tälle tuloluokalle esitetyt veronkevennykset sekä korottamalla tulonhankkimisvähennystä 810 euroon." (Vastalause 5) 

30. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 11.01.01: Lausmaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin uuden korkeamman, 36 prosentin veron asettamiseksi yli 70  000 euron vuosittaisille pääomatuloille." (Vastalause 5) 

31. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin työntekijäjärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden puolittamiseksi ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden poistamiseksi kokonaan vuoden 2017 alusta alkaen." (Vastalause 5) 

32. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruuttaa tehottomat ja varakkaita suosivat verovähennyksensä eli yrittäjävähennyksen, metsälahjavähennyksen ja perintö- ja lahjaveron huojennuksen ja ryhtyy toimiin, joilla aidosti parannetaan yrittäjyyyden edellytyksiä sekä tuetaan kasvua ja työllisyyttä." (Vastalause 1) 

33. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisen vähennyksestä siten, että työnantaja voi vähentää tilikauden verotettavasta tuloksesta ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkasumman, kuitenkin enintään 20 000 euroa." (Vastalause 1) 

34. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.02: Lisätään 130 000 000 euroa harmaan talouden ja verovälttelyn torjunnan tehostamisesta syntyvään verotuottojen kasvuun. (Vastalause 2) 

35. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen yli 1 000 000 euron perintöjen verotuksen kiristämisestä 2 prosenttiyksiköllä sekä I että II veroluokassa." (Vastalause 1) 

36. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen kuolemanvaravakuutuksesta, jossa verottomuuden raja on 15 000 euroa." (Vastalause 1) 

37. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi uudelleen perintö- ja lahjaverotuksen keventämisen tarpeen ja peruuttaa tehdyt muutokset." (Vastalause 2) 

38. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee perintö- ja lahjaveron progressiota kasvattavan uudistuksen sekä perintö- ja lahjaverolain 55—57 §:n kokonaisarvion, jotta sukupolvenvaihdoshuojennuksissa varmistuttaisiin siitä, että vain maatilan ja muun yrityksen toiminnan kannalta tarpeellinen yritysvarallisuus siirtyy luovutuksen saajalle huojennetuin ehdoin." (Vastalause 3) 

39. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, joka laskee alennettuja arvonlisäverokantoja määräaikaisesti ja nostaa arvonlisäverovelvollisen myynnin alarajoja." (Vastalause 3) 

40. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen kaikkien arvonlisäverokantojen korottamisesta 0,5 prosentilla." (Vastalause 4) 

41. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus hakee neuvoston direktiivin (2006/112/EY) 395 artiklan mukaista poikkeuslupaa yritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamiseksi 10 000 euron liikevaihdosta 30 000 euron liikevaihtoon." (Vastalause 1) 

42. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.04.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen työllisyyden ja viennin tukemiseksi energiaintensiivisten yritysten veronpalautuksen nostamisesta suurimmalle mahdolliselle tasolle EU:n minimirajojen puitteissa." (Vastalause 1) 

43. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen rahoitusverosta, joka valmistellaan muiden pohjoismaiden mallin mukaan ja pyritään ottamaan käyttöön yhteistyössä muiden pohjoismaiden kanssa." (Vastalause 1) 

44. Päivi Räsänen kd Sari Essayahin kd kannattamana 11.08.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että vähittäiskauppamyynnissä olevien alkoholijuomien valmisteveroa korotetaan alkoholin väärinkäytön vähentämiseksi. Alkoholiveron tuoton on vastattava nykyistä paremmin alkoholihaitoista aiheutuvia kuluja yhteiskunnalle. (Vastalause 5) 

45. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.08.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää välittömästi säädösvalmistelun elintarvikkeiden terveysperusteisen valmisteverotuksen kehittämiseksi." (Vastalause 3) 

46. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.08.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti valmistelemaan sokeriveron käyttöönottoa. " (Vastalause 2) 

47. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy asteittain pienentämään dieselin verotukea ja samalla huojentaa dieselhenkilöautojen käyttövoimaveroa niin, etteivät tavallisen autoilijan kustannukset nouse." (Vastalause 2) 

48. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin kaivosten palauttamiseksi takaisin sähköveroluokkaan 1." (Vastalause 2) 

49. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin pienentääkseen työkoneissa käytettävän kevyen polttoöljyn verotukea." (Vastalause 2) 

50. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin polttoturpeen verotuen asteittaiseksi pienentämiseksi." (Vastalause 2) 

51. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee kestävää kehitystä edistävän energiaverouudistuksen, joka kohtuullistaa nykyisen kaltaisia energiaverotukia ja kannustaa yrityksiä kehittämään uudenlaisia ja energiaa säästäviä toimintamuotoja." (Vastalause 3) 

52. Antero Laukkanen kd Sari Tanuksen kd kannattamana 11.08: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sokeriveron käyttöönottamiseksi mahdollisimman pian. " (Vastalause 5) 

53. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.10.03: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen autoveron kevennyksen osittaisesta perumisesta ja kohdistamisesta julkisen liikenteen palveluiden turvaamiseen." (Vastalause 1) 

54. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 11.10.03: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin palauttaakseen autoveron vuoden 2015 tasolle." (Vastalause 4) 

55. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 11.10.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen ensiasunnon oston varainsiirtovapauden poistamisesta." (Vastalause 4) 

56. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.19.06: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen väylämaksujen alentamisesta viennin kilpailukyvyn edistämiseksi painottaen parhaita kahta jääluokkaa, joilta maksu tulee poistaa kokonaan." (Vastalause 1) 

57. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.19.09: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää välittömästi sosiaali- ja terveysvaliokunnan yksimielisen kannan mukaisesti säädösvalmistelun elintarvikkeiden terveysperusteisen valmisteverotuksen kehittämiseksi." (Vastalause 1) 

58. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 11.19.09: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus aloittaa valtiollisena kiinteistöverona toteutettavan voimalaitosveron valmistelun, joka koskee päästökaupasta ansiottomasti hyötyneitä sekä ylisubventoituja voimaloita." (Vastalause 1) 

59. Stefan Wallin r Mats Löfströmin r kannattamana 11: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu suunnitelmat veneveron kantamisesta." (Vastalause 4) 

Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 149, ei 14, tyhjiä 1; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Jari Myllykoski vas 

Tarkoitus oli äänestää toisin. 

Puhemies Maria Lohela
:

Merkitään. 

Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 52; poissa 27
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 3 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 53; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 44; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 5 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 58; poissa 26
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 6 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 68; poissa 26
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 7 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 53; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 8 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 53; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 9 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 52; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 10 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 133, ei 40; poissa 26
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 11 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 58; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 12 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 57; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 13 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 52; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 14 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 150, ei 20; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Pia Viitanen sd 

Tarkoitus oli äänestää "jaa". 

Puhemies Maria Lohela
:

Merkitään. 

Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 15 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 18; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 16 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 15; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 17 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 154, ei 20; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 18 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 149, ei 26; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 19 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 47; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 20 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 11; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 21 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 58; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 22 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 61; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 23 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 133, ei 42; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 24 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 133, ei 42; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 25 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 134, ei 40; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 26 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 22; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 27 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 10; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 28 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 15; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 29 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 14; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 30 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 147, ei 26; poissa 26
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 31 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 7, tyhjiä 1; poissa 27
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 32 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 129, ei 43; poissa 27
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 33 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 56; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 34 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 49, tyhjiä 5; poissa 27
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 35 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 53; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 36 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 111, ei 64; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 37 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 53; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 38 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 53; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 39 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 11; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 40 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 10; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 41 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 56; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 42 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 32; poissa 26
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 43 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 53; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Päivi Räsäsen ehdotus 44 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 11; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 45 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 66; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Puhemies Maria Lohela
:

Touko Aallon ehdotus 46 ja Antero Laukkasen ehdotus 52 ovat samansisältöiset, joten niistä äänestetään yhdessä mietintöä vastaan. 

Äänestysjärjestys hyväksyttiin. 

Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 46 ja Antero Laukkasen ehdotus 52 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 143, ei 30; poissa 26
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 47 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 161, ei 13; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 48 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 151, ei 20; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 49 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 12; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 50 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 148, ei 19, tyhjiä 1; poissa 31
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 51 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 138, ei 32; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 53 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 62; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 54 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 128, ei 46; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 55 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 158, ei 12; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 56 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 128, ei 45; poissa 26
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 57 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 107, ei 68; poissa 24
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 58 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 49; poissa 25
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 59 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 111, ei 56, tyhjiä 1; poissa 31
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Peter Östman kd 

Rouva puhemies! Kohdassa 18 tarkoitus oli äänestää "jaa". 

Ozan Yanar vihr 

Arvoisa puhemies! Uotilan ehdotus 19 — siinä oli tarkoitus äänestää "jaa". 

Puhemies Maria Lohela
:

Merkitään. 

Antero Laukkanen kd 

Kohdassa 18 oli tarkoitus äänestää "jaa". 

Puhemies Maria Lohela
:

Merkitään sekin. 

Eduskunta hyväksyi osaston 11 mietinnön mukaisena.