Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Esitellään yleisperustelut. Menettelytavan mukaisesti yleiskeskustelua ei sallita. Ehdotusten tekemistä varten ryhdytään nyt yleisperustelujen yksityiskohtaiseen käsittelyyn.
Tehtiin seuraavat yleisperusteluja koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset:
1. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus korjaa julkisen talouden suunnitelmaansa siten, että taakka julkisen talouden välttämättömästä sopeutuksesta jakaantuu tasaisemmin väestöryhmien kesken.” (Vastalause 1)
2. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että verotuksella toteutettavaa julkisen talouden sopeutusta korjataan niin, että se kohtelee eri väestöryhmiä tasapuolisemmin ja että verotuksen painopistettä siirretään tuloverosta haittoihin. Samalla tulee veropohjan aukkoja tilkitä ja verovälttelyä vaikeuttaa.” (Vastalause 1)
3. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa hyvinvointialueille työrauhan ja varaa riittävän rahoituksen sote-palveluiden järjestämiseen.” (Vastalause 1)
4. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus vahvistaa kasvun aineksia toimenpiteillä, jotka lisäävät investointeja ja työperäistä maahanmuuttoa, sekä määrätietoisilla toimilla nuorten koulutustason laskun pysäyttämiseksi.” (Vastalause 1)
5. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus korjaa julkisen talouden suunnitelmaa siten, että ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin voidaan tehdä tarpeelliset investoinnit.” (Vastalause 1)
6. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää työkyvyttömyyden kokonaisuutta koskevan uudistuksen ja hakee toimivia malleja töihin paluun helpottamiseksi ja työkyvyn ylläpitämiseksi.” (Vastalause 1)
7. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että Suomi pitää kiinni ilmastositoumuksistaan ja hillitsee luontokatoa määrätietoisella toimenpideohjelmalla.” (Vastalause 1)
8. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää kokonaisvaltaisen toimintaohjelman nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi.” (Vastalause 1)
9. Joona Räsänen (sd) Pia Viitasen (sd) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus luopuu kulttuurin kenttään kohdennetuista ylimitoitetuista leikkauksistaan ja muista toimistaan, joilla kulttuurialan toimintamahdollisuuksia kavennetaan.” (Vastalause 1)
10. Markus Lohi (kesk) Hanna Kososen (kesk) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus asettaa kunnianhimoisen tavoitteen talouskasvun tuplaamiseksi ennustettuun verrattuna sekä laatii kunnianhimoisen uudistusohjelman tähän tavoitteeseen pääsemiseksi.” (Vastalause 2)
11. Markus Lohi (kesk) Hanna Kososen (kesk) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ja antaa esitykset, joilla työtulojen korkean verotuksen lisäksi perittäviä veroluonteisia maksuja helpotetaan poistamalla työntekijän sairauspäivärahamaksu ja työttömyysvakuutusmaksu yli 4 000 euroa kuukaudessa ylittävien tulojen osalta ja kevennetään työnantajien vastaavia sivukuluja.” (Vastalause 2)
12. Markus Lohi (kesk) Hanna Kososen (kesk) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ja antaa esitykset, joilla asetetaan katto ansiosidonnaisille päivärahoille siten, ettei oikeutta ansiosidonnaiseen etuuteen kertyisi yli 4 000 euron kuukausitulojen osalta siten, että uudistus valmistellaan kokonaisuudessaan kustannusneutraaliksi julkiselle taloudelle yhdessä veroluonteisten maksujen keventämisen kanssa.” (Vastalause 2)
13. Markus Lohi (kesk) Hanna Kososen (kesk) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ja antaa tarvittavat esitykset kymmenen vuoden erityistalousaluekokeilun käynnistämiseksi itäiseen Suomeen.” (Vastalause 2)
14. Markus Lohi (kesk) Hanna Kososen (kesk) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee nopeasti toimenpiteet itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi ja käynnistää Pohjoisen ohjelman sekä kohdentaa näihin tuntuvan rahoituksen.” (Vastalause 2)
15. Markus Lohi (kesk) Hanna Kososen (kesk) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus tarkastelee, etteivät eri hallinnonalojen päätökset yhdessä tai erikseen entisestään heikennä itäisen Suomen asemaa suhteessa muuhun Suomeen.” (Vastalause 2)
16. Markus Lohi (kesk) Hanna Kososen (kesk) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että käynnistetään parlamentaarinen yhteistyö ylivaalikautisesta sitoumuksesta julkisen talouden tervehdyttämiseksi ja talouskasvun vauhdittamiseksi.” (Vastalause 2)
17. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ja tuo eduskunnalle riittävät esitykset, joilla Suomi saavuttaa ilmastolain mukaisen hiilineutraaliustavoitteen vuonna 2035.” (Vastalause 3)
18. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee hiilinielujen pelastuspaketin, jolla turvataan ilmastolain ja kansainvälisten sitoumusten mukaiset nielutavoitteet.” (Vastalause 3)
19. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnalle riittävät esitykset, jotta Suomi voi saavuttaa tavoitteen pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä.” (Vastalause 3)
20. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu lapsiin ja nuoriin kohdistuvat epäoikeudenmukaiset leikkaukset ja ryhtyy toimiin lapsiperheköyhyyden ja nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi sekä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi talouden tasapainotuksessa.” (Vastalause 3)
21. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi ja mielenterveysongelmien juurisyihin puuttumiseksi sekä laatii ja toimeenpanee laaja-alaisen ja kunnianhimoisen toimenpideohjelman nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä hyvinvointivajeen ja mielenterveyden ongelmien paikkaamiseksi.” (Vastalause 3)
22. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ympäristölle haitallisten suorien tukien sekä verotukien karsimiseksi.” (Vastalause 3)
23. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Suomen laahaavan tuottavuuskehityksen korjaamiseksi.” (Vastalause 3)
24. Oras Tynkkynen (vihr) Inka Hopsun (vihr) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus luopuu työhön johtavaa maahanmuuttoa jarruttavista hankkeistaan ja ryhtyy toimiin työhön johtavan maahanmuuton vauhdittamiseksi.” (Vastalause 3)
25. Laura Meriluoto (vas) Minja Koskelan (vas) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus muuttaa talouspoliittista linjaansa niin, että epäoikeudenmukaiset leikkaukset perutaan ja hallitus tasapainottaa julkista taloutta reiluilla ja oikein ajoitetuilla verouudistuksilla.” (Vastalause 4)
26. Laura Meriluoto (vas) Minja Koskelan (vas) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus uudistaa valtiontalouden ohjausjärjestelmää siten, että tuloja ja menoja kohdellaan yhdenvertaisesti ja kehysmenettely mahdollistaa tarpeelliset investoinnit sekä suhdannepoliittiset toimet.” (Vastalause 4)
27. Laura Meriluoto (vas) Minja Koskelan (vas) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että talousarvioesitysten, julkisen talouden suunnitelman ja keskeisten lakiesitysten yhteydessä esitetään kattava arvio niiden vaikutuksesta ympäristöön, ilmastoon, luonnon monimuotoisuuteen ja muihin kestävän kehityksen ulottuvuuksiin.” (Vastalause 4)
28. Laura Meriluoto (vas) Minja Koskelan (vas) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että budjettityössä ja julkisen talouden suunnittelussa käytetään säännönmukaisesti bruttokansantuotetta laajempaa hyvinvoinnin mittaristoa.” (Vastalause 4)
29. Laura Meriluoto (vas) Minja Koskelan (vas) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus pidättäytyy myymästä tuottavaa valtionomaisuutta pysyväisluonteisten menojen kattamiseksi.” (Vastalause 4)
30. Laura Meriluoto (vas) Minja Koskelan (vas) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus korjaa ilmastopolitiikkaansa ja tekee tarvittavat toimet hiilinielujen vahvistamiseksi.” (Vastalause 4)
31. Laura Meriluoto (vas) Minja Koskelan (vas) kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ottaa luonnon monimuotoisuuden huomioon kaikessa politiikassaan ja pysäyttää luontokadon Suomessa.” (Vastalause 4)
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 1 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 96, ei 68, tyhjiä 1; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 2 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 95, ei 70; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 3 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 96, ei 70; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 4 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 96, ei 70; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 5 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 95, ei 70; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 6 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 70; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 7 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 69; poissa 36
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 8 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 70; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Joona Räsäsen ehdotus 9 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 96, ei 69; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Markus Lohen ehdotus 10 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 58; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Markus Lohen ehdotus 11 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 147, ei 18; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Markus Lohen ehdotus 12 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 148, ei 18; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Markus Lohen ehdotus 13 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 142, ei 23, tyhjiä 1; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Markus Lohen ehdotus 14 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 68, tyhjiä 1; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Markus Lohen ehdotus 15 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 69; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Markus Lohen ehdotus 16 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 107, ei 60; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 17 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 52; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 18 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 52; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 19 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 52; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 20 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 52; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 21 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 70; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 22 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 53; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 23 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 69; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Oras Tynkkysen ehdotus 24 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 67, tyhjiä 1; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Laura Meriluodon ehdotus 25 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 52; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Laura Meriluodon ehdotus 26 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 52; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Laura Meriluodon ehdotus 27 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 52; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Laura Meriluodon ehdotus 28 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 52; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Laura Meriluodon ehdotus 29 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 69; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Laura Meriluodon ehdotus 30 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 53; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Laura Meriluodon ehdotus 31 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 52; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Vesa Kallio (kesk) tarkoitti äänestää ”ei” kohdissa 23 ja 24.