Arvoisa puhemies! Kun terveydenhuoltolakia vajaa kymmenen vuotta sitten uudistettiin, ei varmaan kukaan, en ainakaan itse, osannut arvioida, että voisi käydä niin, että meillä ulkoistetaan kuntien tai kuntayhtymien toimesta ter- veydenhuollon palveluja siinä mitassa kuin tällä hetkellä tapahtuu. Ei myöskään sellainen ajatus tainnut tulla kenenkään mieleen, että joku pieni kunta voi perustaa yhdessä suuren yhtiön kanssa kauas sadan kilometrin päähän terveysaseman ja näin haalia asiakkaita ikään kuin bulvaanina tälle yhtiölle.
Tähän tilanteeseen on nyt kuitenkin sote-uudistuksen myötä tultu, ja valitettavasti tätä tietä on aika pitkälle kuljettu, kun siihen ei ole riittävän jämerästi osattu ennakolta puuttua. Viime heinäkuussa tänä vuonna hallitus lykkäsi sote-uudistusta vuodella eteenpäin, jolloin tällaiselle toiminnalle tuli uutta aikaa, ja selkeästi näkyy, että nämä markkinoilla toimivat suurfirmat käyttävät tätä nyt sisukkaasti hyväkseen ja etsivät jos jonkinlaisia porsaanreikiä, ja aina löytyy niitä, jotka tekevät yhteistyötä ja saavat siitä ainakin lyhytaikaista etua. Näin on tapahtunut Meri-Lapissa osaltaan ja ennen kaikkea Siikalatvan tapauksessa. Tiedämme, että kymmenien kuntien kunnanjohtajien pöydillä on suurten kansainvälisten yhtiöiden tarjouksia, joilla nämä yhtiöt tarjoutuvat ostamaan sosiaali- ja terveystoimen näiltä kunnilta ja takaamaan vuosiksi varsin hyvälle tasolle ne palvelut, jotka noissa kunnissa on. Tämä tietysti sitoo, ellei siihen puututa, sen tulevan maakunnan kädet niin, että yhdessä kunnassa on korkea palvelutaso ja muut kunnat ovat ehkä vaikeuksissa sen takia. Tämä on taustana tässä, varmaan kaikille tuttu asia. Tähän olisi tietysti pitänyt puuttua viimeistään viime heinäkuussa, kun jatkettiin tätä aikaa, mutta jo aikaisemminkin. No, puututtiinkin, mutta heikolla lailla. Nyt meillä on laki, joka on vahvempi keino, mutta ei varmastikaan tule olemaan riittävä, koska nämä ovat kyllä todella taitavia etsimään keinoja, joilla lopulta pääsevät käsiksi näihin miljardeihin, jotka terveysmarkkinoilla ollaan nyt avaamassa myös yksityisen voitontavoittelun puolelle. Samalla tietysti on kysymys kansalaisille tavattoman tärkeistä peruspalveluista.
Arvoisa puhemies! Hallitus esittää 30 prosentin rajaa voimassa olevan 50:n sijaan. Suunta on oikea, mutta kyllä täytyy myöntää, että se on riittämätön. Siinä mielessä tämä opposition osan tekemä 15 prosentin raja on parempi, mutta törmäämme siihen, mistä tässä äsken kuultiin, eli kuntalaisten itsehallintoon, joka on perustuslaissa turvattu. Onko 15 prosenttia niin alhainen luku, kun rajoitetaan kunnan itsehallintoa näin voimakkaasti, että se olisi jo perustuslain vastaista? Sitä me emme varmaan saa nyt tässä yhteydessä tietää, mutta tätä voi epäillä. Siitä huolimatta itse katson, että tämä 15 prosenttia on kyllä tässä parempi turvaamaan niitä etuja, joita kokonaisuutena yhteiskunnalla on tässä valtavassa uudistuksessa.
Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä haluan kyllä nostaa esille myös tämän sote-kiinteistöjen kompensaatiomallin, jonka hallitus on nyt päättänyt. Siinä on erityisesti kaksi ongelmaa, ja pyydän, että valiokunnassa otetaan ne huomioon. Ensinnäkin kunnan taloudellinen tila ei voi olla sellainen tekijä, joka määrittelee kompensaation suuruuden, kun näitä tulevaisuudessa annetaan näistä kiinteistöistä. Toinen on se, että kiinteistöjen arviointi ei voi olla yksipuolisesti valtion hallussa, vaan siinä täytyy etsiä välimiesmenettelyn tyyppinen malli ja näin löytää oikeudenmukainen ratkaisu jokaisen kunnan osalta.