Puhemies:
Ulkopuolella päiväjärjestyksen tehdään
päätös eduskunnan lausunnosta valtioneuvoston
selonteosta turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta 2004.
Käsittelyn pohjana on puolustusvaliokunnan mietintö n:o
1, joka sisältää ehdotuksen selonteosta
annettavan lausunnon sanamuodoksi. Keskustelu asiasta päättyi
eilen pidetyssä täysistunnossa.
PTK 143/1/2004
Keskustelussa on ed. Jyrki Katainen ed. Jere Lahden kannattamana
ehdottanut, että eduskunta hyväksyy seuraavat
kaksi lausumaa:
1) "Eduskunta toteaa, että Suomi on sitoutunut EU:n
arvoyhteisöön, johon kuuluvat muun muassa solidaarisuuslauseke
ja turvatakuut. Tämän vuoksi Suomea ei enää voi
pitää perinteisessä mielessä sotilaallisesti
liittoutumattomana maana."
2) "Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tuo
vuoden 2005 aikana eduskunnalle esityksen rauhanturvalain muuttamiseksi
siten, että Suomen osallistuminen Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioihin
on mahdollista myös ilman YK:n, sen erityisjärjestöjen
tai Etyj:n valtuutusta. Operaatioihin osallistuminen edellyttää aina YK:n
peruskirjan periaatteiden toteutumista."
Ed. Jaakko Laakso on ed. Outi Ojalan kannattamana ehdottanut,
että eduskunta hyväksyy vastalauseeseen 1 sisältyvät
kuusi lausumaa, 2) lausumaehdotus kuitenkin näin muutettuna:
"Eduskunta edellyttää, että Suomi osallistuu
vain sellaisiin EU:n kriisinhallintaoperaatioihin, joilla on joko
YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyj:n valtuutus, eikä hyväksy
Suomen osallistumista EU:n taistelujoukkoihin, jos joukot voivat
toimia myös ilman YK:n tai Etyj:n mandaattia."
Ed. Ulla Anttila on ed. Suvi-Anne Siimeksen kannattamana ehdottanut,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lausuman: "Eduskunta
edellyttää hallituksen toimivan siten, että Suomi
allekirjoittaa Ottawan sopimuksen maaliskuuhun 2007 mennessä."
Ed. Bjarne Kallis on ed. Päivi Räsäsen
kannattamana ehdottanut, että eduskunta hyväksyy
vastalauseeseen 4 sisältyvät kaksi lausumaa.
Ed. Seppo Lahtela on ed. Esa Lahtelan kannattamana ehdottanut,
että eduskunta hyväksyy vastalauseeseen 5 sisältyvän
lausuman.
Ed. Eero Akaan-Penttilä on ed. Jyri Häkämiehen
kannattamana ehdottanut, että eduskunta hyväksyy
seuraavan lausuman: "Eduskunta ei hyväksy puolustusvaliokunnan
mietinnössä olevaa kannanottoa toimintakykyisistä jalkaväkimiinoista
luopumisesta."
Ed. Erkki Pulliainen on ed. Tarja Cronbergin kannattamana ehdottanut,
että eduskunta hyväksyy vastalauseeseen 2 sisältyvän
lausuman.
Ed. Tony Halme on ed. Raimo Vistbackan kannattamana ehdottanut,
että eduskunta hyväksyy vastalauseeseen 3 sisältyvät
kahdeksan muutosehdotusta mietinnön perusteluteksteihin.
Selonteko hyväksytään.
Puolustusvaliokunnan mietintöön sisältyvät
viisi lausumaehdotusta hyväksytään.
Puhemies:
Nyt on päätettävä muista
ehdotuksista. Teen seuraavan äänestysjärjestysesityksen:
Ensin äänestetään ed. Halmeen
tekemistä, mietinnön perustelutekstejä koskevista
ehdotuksista ja sen jälkeen päätetään
lausumaehdotuksista.
Ottawan sopimukseen liittymistä koskevat ed. Ulla
Anttilan ehdotus, ed. Seppo Lahtelan ehdotus, ed. Kalliksen 2) ehdotus
ja ed. Akaan-Penttilän ehdotus ovat vastakkaisia, joten
ensin äänestetään niiden välillä ja
lopuksi voittaneesta mietintöä vastaan.
Sotilaallista kriisinhallintaa koskevista ehdotuksista äänestetään
ensin ed. Laakson 1) ehdotuksesta mietintöä vastaan
ja sen jälkeen ed. Laakson 2) ja 3) ehdotuksesta yhdessä ed.
Kalliksen 1) ehdotusta vastaan, sitten voittaneesta ed. Kataisen
2) ehdotusta vastaan ja lopuksi voittaneesta mietintöä vastaan.
Sotilaallista liittoutumattomuutta koskevat ed. Laakson 4)
ehdotus ja ed. Kataisen 1) ehdotus ovat vastakkaisia, joten niistä äänestetään
ensin keskenään ja lopuksi voittaneesta mietintöä vastaan.
Muut lausumaehdotukset ovat erillisiä, joten niistä äänestetään
lopuksi kustakin erikseen mietintöä vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksytään.
Äänestykset ja päätökset:
Mietinnön perustelutekstit
Äänestys ed. Halmeen 1) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 1) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 169 jaa-
ja 22 ei-ääntä; poissa 8.
(
Ään.
1
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Halmeen 2) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 2) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 164 jaa-
ja 27 ei-ääntä, 1 tyhjä; poissa
7.
(
Ään.
2
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Halmeen 3) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 3) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 181 jaa-
ja 10 ei-ääntä; poissa 8.
(
Ään.
3
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Halmeen 4) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 4) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 168 jaa-
ja 20 ei-ääntä; poissa 11.
(
Ään.
4
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Halmeen 5) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 5) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 189 jaa-
ja 3 ei-ääntä; poissa 7.
(
Ään.
5
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Halmeen 6) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 6) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 179 jaa-
ja 4 ei-ääntä; poissa 16.
(
Ään.
6
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Halmeen 7) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 7) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 163 jaa-
ja 26 ei-ääntä; poissa 10.
(
Ään.
7
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Halmeen 8) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Halmeen 8) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 162 jaa-
ja 27 ei-ääntä; poissa 10.
(
Ään.
8
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt mietinnön.
Ottawan sopimukseen liittymistä koskevat lausumaehdotukset
1) Äänestys ed. Seppo Lahtelan ja
ed. Ulla Anttilan ehdotusten välillä
Ed. Seppo Lahtelan ehdotus "jaa", ed. Ulla Anttilan ehdotus
"ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 132 jaa-
ja 38 ei-ääntä, 21 tyhjää;
poissa 8.
(
Ään.
9
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Seppo Lahtelan ehdotuksen.
2) Äänestys ed. Kalliksen 2) ehdotuksen
ja ed. Seppo Lahtelan ehdotuksen välillä
Ed. Kalliksen 2) ehdotus "jaa", ed. Seppo Lahtelan ehdotus
"ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 122 jaa-
ja 12 ei-ääntä, 57 tyhjää;
poissa 8.
(
Ään.
10
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Kalliksen 2) ehdotuksen.
3) Äänestys ed. Akaan-Penttilän ehdotuksen
ja ed. Kalliksen 2) ehdotuksen välillä
Ed. Akaan-Penttilän ehdotus "jaa", ed. Kalliksen 2)
ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 111 jaa-
ja 21 ei-ääntä, 59 tyhjää;
poissa 8.
(
Ään.
11
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Akaan-Penttilän ehdotuksen.
4) Äänestys ed. Akaan-Penttilän
ehdotuksesta mietintöä vastaan
Mietintö "jaa", ed. Akaan-Penttilän ehdotus
"ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 138 jaa-
ja 50 ei-ääntä, 2 tyhjää;
poissa 9.
(
Ään.
12
)
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön.
Sotilaallista kriisinhallintaa koskevat lausumaehdotukset
Äänestys ed. Laakson 1) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Laakson 1) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 152 jaa-
ja 30 ei-ääntä, 10 tyhjää;
poissa 7.
(
Ään.
13
)
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön.
1) Äänestys ed. Kalliksen 1) ehdotuksen
ja ed. Laakson 2) ja 3) ehdotuksen välillä
Ed. Kalliksen 1) ehdotus "jaa", ed. Laakson 2) ja 3) ehdotus
"ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 112 jaa-
ja 63 ei-ääntä, 17 tyhjää;
poissa 7.
(
Ään.
14
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Kalliksen 1) ehdotuksen.
2) Äänestys ed. Kataisen 2) ehdotuksen
ja ed. Kalliksen 1) ehdotuksen välillä
Ed. Kataisen 2) ehdotus "jaa", ed. Kalliksen 1) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 106 jaa-
ja 55 ei-ääntä, 30 tyhjää;
poissa 8.
(
Ään.
15
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Kataisen 2) ehdotuksen.
3) Äänestys ed. Kataisen 2) ehdotuksesta
mietintöä vastaan
Mietintö "jaa", ed. Kataisen 2) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 149 jaa-
ja 42 ei-ääntä, 1 tyhjä; poissa
7.
(
Ään.
16
)
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön.
Sotilaallista liittoutumattomuutta koskevat lausumaehdotukset
1) Äänestys ed. Kataisen 1) ehdotuksen
ja ed. Laakson 4) ehdotuksen välillä
Ed. Kataisen 1) ehdotus "jaa", ed. Laakson 4) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 50 jaa-
ja 126 ei-ääntä, 15 tyhjää;
poissa 8.
(
Ään.
17
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Laakson 4) ehdotuksen.
2) Äänestys ed. Laakson 4) ehdotuksesta
mietintöä vastaan
Mietintö "jaa", ed. Laakson 4) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 165 jaa-
ja 25 ei-ääntä, 2 tyhjää;
poissa 7.
(
Ään.
18
)
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön.
Muut lausumaehdotukset
Äänestys ed. Laakson 5) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Laakson 5) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 162 jaa-
ja 29 ei-ääntä; poissa 8.
(
Ään.
19
)
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Laakson 6) ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Laakson 6) ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 159 jaa-
ja 31 ei-ääntä, 1 tyhjä; poissa
8.
(
Ään.
20
)
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön.
Äänestys ed. Pulliaisen ehdotuksesta
Mietintö "jaa", ed. Pulliaisen ehdotus "ei".
Puhemies:
Äänestyksessä on annettu 155 jaa-
ja 34 ei-ääntä; poissa 10.
(
Ään.
21
)
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön.
Eduskunta on hyväksynyt mietinnön mukaisen lausunnon
selonteon johdosta.
Eduskunta hyväksyy mietinnön ponteen sisältyvän
ehdotuksen mietinnön saattamisesta valtioneuvostolle tiedoksi.
Eduskunta siirtyy päiväjärjestykseen.
Asia on loppuun käsitelty.