Viimeksi julkaistu 2.11.2021 9.31

Budjetin alikohta PTK 146/2017 vp Täysistunto Keskiviikko 20.12.2017 klo 10.01—12.53

3.5. Osasto 11 Verot ja veronluonteiset tulot

Puhemies Maria Lohela
:

Siirrytään tulojen käsittelyyn. Menettelytavan mukaisesti yleiskeskustelua ei sallita. 

Esitellään veroja ja veronluonteisia tuloja koskeva osasto 11. Ehdotusten tekemistä varten ryhdytään osaston yksityiskohtaiseen käsittelyyn. 

 

Tehtiin seuraavat osastoa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset: 

1. Antero Laukkanen kd Sari Tanuksen kd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin verotuksen lapsivähennyksen jatkamiseksi." (Vastalause 5) 

2. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen lapsivähennyksestä, jolla jatketaan tällä hetkellä voimassa olevan tuloverolain 126 a §:n voimassaoloa." (Vastalause 1) 

3. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että ansio- ja pääomatulojen verotuksen prosenttitasoeroja asteittain supistetaan." (Vastalause 6) 

4. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen tuloveroasteikon muuttamisesta siten, että 90 000 euroa ylittävien tulojen osalta ansiotuloveroprosentti nousee kahdella prosenttiyksiköllä." (Vastalause 1) 

5. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen tuloveroasteikon muuttamisesta vasemmistoliiton mallin mukaisesti siten, että suurituloisia suosivat veronkevennykset perutaan ja käyttöön otetaan uusi, yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien veroluokka." (Vastalause 3) 

6. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee verouudistuksen RKP:n mallin mukaisesti, jossa työn verotusta lasketaan ja kulutuksen verotusta nostetaan maltillisesti." (Vastalause 4) 

7. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin verotuksen keventämiseksi pienituloisilta ja korottaa kunnallisveron perusvähennystä, josta hyötyvät myös eläkkeen ja etuuksien saajat." (Vastalause 2) 

8. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee suursäätiöiden ja suurten yhdistysten saattamisen pääomaverovelvolliseksi lukuun ottamatta yliopistoja." (Vastalause 6) 

9. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee vuonna 2006 poistetun varallisuusveron palauttamisen siten, että veroa peritään 500 000 euron nettovarallisuuden ylittävästä osasta kuitenkin niin, että vakinaista asuntoa ei lasketa nettovarallisuuteen." (Vastalause 6) 

 

10. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että palkansaajan ja eläketulon saajan verotus säädetään siten, että saman suuruisesta tulosta saa aina käteen yhtä suuren euromäärän." (Vastalause 6) 

11. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että verotuksen jälkeen palkan tai eläkkeen saajan käteen jäävä määrä on aina vähintään 1 000 euroa/kuukausi." (Vastalause 6) 

12. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että luovien alojen tekijänoikeuspalkkiot muutetaan verotettavaksi elinkeinotulona." (Vastalause 6) 

13. Antero Laukkanen kd Sari Tanuksen kd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin verovähennysoikeuden laajentamiseksi koskemaan luonnollisen henkilön ja yhteisön antamia rahalahjoituksia kehitysyhteistyötä tekeville tahoille kehitysyhteistyön edistämiseksi." (Vastalause 5) 

14. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen työtulo- ja eläketulovähennyksen korotuksesta ja oikeudenmukaisemmasta kohdennuksesta niin, että pieni- ja keskituloiset hyötyisivät enemmän." (Vastalause 1) 

15. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen, jossa kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärä nostetaan 3 300 euroon." (Vastalause 1) 

16. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin kunnallisverotuksen perusvähennyksen korottamiseksi tuntuvasti." (Vastalause 3) 

17. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen alemman pääomaverokannan nostosta 32 prosenttiin ja ylemmän pääomaverokannan nostosta 35 prosenttiin." (Vastalause 1) 

18. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan esitystä pääomaverotuksen progression tuntuvaksi korottamiseksi siten, että lopullisena tavoitteena on pääomatulojen verotuksen yhdenmukainen verokohtelu muiden tulojen kanssa." (Vastalause 3) 

 

19. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen, jossa listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotuksen tuottoasterajaa lasketaan 4 prosenttiin ja veronalaisen osingon osuus nostetaan 40 prosenttiin valtiovarainministeriön asiantuntijatyöryhmän esittämällä tavalla." (Vastalause 1) 

20. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin kiristääkseen listaamattomien yhtiöiden maksamien osinkojen verotusta VM:n asiantuntijatyöryhmän esittämällä tavalla." (Vastalause 2) 

21. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee viivyttelemättä sijoitusvakuutusten sekä vakuutuskuorien verotusta koskevan lakiesityksen, jolla saatetaan niiden verokohtelu tasapuolisemmaksi suhteessa suoriin sijoituksiin." (Vastalause 1) 

22. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa viivyttelemättä eduskunnalle esityksen, jolla puututaan tiukemmin monikansallisten yritysten aggressiiviseen verosuunnitteluun ja veron kiertämiseen muun muassa rajaamalla korkovähennysoikeutta yhteisöjen tuloverolain piiriin kuuluvien tulojen osalta vastaavasti kuin korkovähennysoikeutta on rajattu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:ssä." (Vastalause 1) 

23. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa viivyttelemättä eduskunnalle esityksen, jonka mukaan yhteisö katsotaan tuloverolain 9 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla kotimaiseksi, jos (1) yhteisö on perustettu Suomen lainsäädännön mukaan; (2) yhteisön kotipaikaksi on rekisteröity Suomi; tai (3) sen tosiasiallinen johtopaikka on Suomessa." (Vastalause 1) 

24. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen tuloveron piiriin kuuluvien yhteisöjen korkovähennyksen rajauksesta, joka vastaa nykyisin elinkeinoverotuksessa säädettyä." (Vastalause 1) 

25. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa viivyttelemättä eduskunnalle esityksen yrittäjävähennystä koskevan tuloverolain 30 a §:n kumoamisesta." (Vastalause 1) 

26. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu verotuksen niin sanotun yrittäjävähennyksen ja tuo eduskunnan käsiteltäväksi pienyrittäjien asemaa aidosti parantavia uudistuksia, kuten ensimmäisen työntekijän palkkausta helpottavan automaattisen palkkatukimallin." (Vastalause 3) 

27. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin yrittäjävähennyksen rajaamiseksi tietyn tulorajan ylittävältä osalta." (Vastalause 2) 

28. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa viivyttelemättä eduskunnalle esityksen metsälahjavähennystä koskevien tuloverolain 55 a §:n ja 55 b §:n kumoamisesta." (Vastalause 1) 

29. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen tuloverolain 127 a §:ssä tarkoitetun kotitalousvähennyksen alarajan poistamisesta, sen enimmäismäärän laskemisesta 100 eurolla, tuloverolain 127 b §:ssä tarkoitettujen enimmäisvähennysten laskemisesta vuoden 2016 tasolle sekä kotitalousvähennyksen ulottamisesta kerrostalo- ja rivitaloasunto-osakeyhtiöiden osakkaiden rahoitusvastuulla yhtiöissä toteutettaviin remontteihin." (Vastalause 1) 

30. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, joka palauttaa kotitalousvähennyksen korvausprosentit vuoden 2016 tasolle, poistaa kotitalousvähennyksen 100 euron omavastuun ja laajentaa kotitalousvähennyksen käyttöalaa niin, että sitä voitaisiin maksaa myös asunto-osakeyhtiöille ja ‑osuuskunnille." (Vastalause 3) 

31. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen kotitalousvähennyksestä, jossa kotitalousvähennyksen vuosittainen määrä korotetaan 2 400 eurosta 3 000 euroon, vähennyskelpoinen osuus työkorvauksesta korotetaan 45 prosentista 60 prosenttiin ja vähennyskelpoinen osuus maksetusta palkasta korotetaan 15 prosentista 30 prosenttiin." (Vastalause 4) 

32. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo välittömästi eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, jolla tuloverolain 33 b §:ssä määritelty verovapaiden osinkojen raja (ns. normaalituottoraja) laskettaisiin kahdeksasta kolmeen prosenttiin." (Vastalause 3) 

33. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo viivyttelemättä eduskunnan käsiteltäväksi uudistuksen, jolla kumotaan tuloverolain 54 d §:ssä määritelty vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen ja pitkäaikaissäästämissopimuksen maksujen verovähennysoikeus." (Vastalause 3) 

34. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy määrätietoisiin toimenpiteisiin harmaan talouden torjumiseksi." (Vastalause 4) 

35. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin asuntolainan korkovähennyksen pienentämiseksi ja lopulta poistamiseksi nopeutetussa aikataulussa." (Vastalause 2) 

36. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin verottomien kilometrikorvausten kohtuullistamiseksi." (Vastalause 2) 

37. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tekee esityksen työmatkavähennyksen pienentämiseksi sekä uudistamiseksi siten, että se ei erityisesti kannusta yksityisauton käyttöön." (Vastalause 2) 

38. Antero Laukkanen kd Sari Tanuksen kd kannattamana 11.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin työntekijäjärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden puolittamiseksi ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden poistamiseksi kokonaan vuoden 2018 alusta alkaen." (Vastalause 5) 

39. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin yritysten aggressiivisen verosuunnittelun saattamiseksi kuriin." (Vastalause 6) 

40. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisen vähennyksestä siten, että työnantaja voi vähentää tilikauden verotettavasta tuloksesta ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkasumman, kuitenkin enintään 20 000 euroa." (Vastalause 1) 

41. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo viivyttelemättä eduskunnan käsiteltäväksi esityksen yhteisöverokannan nostamisesta 22 prosenttiin." (Vastalause 3) 

42. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus edistää aktiivisesti EU:n yhteisen ja yhdistetyn yritysveropohjan valmistelua ja käyttöönottoa." (Vastalause 3) 

43. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ja tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, joka määrittelee tosiasiallisesti Suomesta johdetut yritykset yleisesti verovelvollisiksi Suomessa silloinkin, kun ne on rekisteröity ulkomaille." (Vastalause 3) 

44. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.02: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin irtaimen käyttöomaisuuden poistojärjestelmän uudistamiseksi ja poistoista syntyvän verotuen pienentämiseksi." (Vastalause 2) 

45. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen yli 1 000 000 euron perintöjen ja lahjojen verotuksen kiristämisestä 2 prosenttiyksiköllä sekä I että II veroluokassa sekä perintö- ja lahjaverokantojen palauttamisesta muutoin vuoden 2016 tasolle." (Vastalause 1) 

46. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, joka kumoaa vuoden 2017 talousarviossa tehdyt perintö- ja lahjaveron kevennykset ja kasvattaa perintö- ja lahjaverotuksen progressiota." (Vastalause 3) 

47. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee perintö- ja lahjaverolain 55—57 §:n kokonaisarvion, jotta sukupolvenvaihdoshuojennuksissa varmistuttaisiin siitä, että vain maatilan ja muun yrityksen toiminnan kannalta tarpeellinen yritysvarallisuus siirtyy luovutuksen saajalle huojennetuin ehdoin." (Vastalause 3) 

48. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus poistaa perintö- ja lahjaveron sukupolvenvaihdosten osalta." (Vastalause 4) 

49. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi uudelleen perintö- ja lahjaverotuksen keventämisen tarpeellisuuden ja peruuttaa tehdyt muutokset." (Vastalause 2) 

50. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu ns. metsälahjavähennyksen ja antaa eduskunnalle esityksen metsäverotuksen kokonaisuudistuksesta, joka edistää varallisuuden verotuksen oikeudenmukaisuuta sekä kestävää metsänhoitoa ja biotaloutta." (Vastalause 3) 

51. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.01.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin metsälahjavähennyksen poistamiseksi osana yritystukien karsintaa." (Vastalause 2) 

52. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus luo lohkoketjuteknologiaan perustuvan arvonlisäveron valvontajärjestelmän." (Vastalause 6) 

53. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus hakee neuvoston direktiivin (2006/112/EY) 395 artiklan mukaista poikkeuslupaa yritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamiseksi 10 000 euron liikevaihdosta 30 000 euron liikevaihtoon." (Vastalause 1) 

54. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, joka nostaa arvonlisäverovelvollisen myynnin alarajoja." (Vastalause 3) 

55. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee eduskunnan käsiteltäväksi esityksen polkupyörien, kenkien, nahkatavaroiden, vaatteiden ja kodin tekstiilien korjauspalveluiden arvonlisäveron alentamisesta ja selvittää, onko alempi alv-kanta EU-direktiivin puitteissa mahdollista laajentaa myös jääkaappien, pesukoneiden ja muiden kodinkoneiden korjauspalveluille." (Vastalause 3) 

56. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ja tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen ravintola-anniskelun arvonlisäveron alentamisesta muiden ravintolapalveluiden tasolle." (Vastalause 3) 

57. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana 11.04.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen kaikkien arvonlisäverokantojen korottamisesta 0,5 prosentilla." (Vastalause 4) 

58. Antero Laukkanen kd Sari Tanuksen kd kannattamana 11.08.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin alkoholijuomien valmisteveron korottamiseksi sellaiselle tasolle, että se vähentää kokonaiskulutuksen kasvua alkoholin saatavuuden lisääntyessä ja vähittäismyynnin hinnan alentuessa." (Vastalause 5) 

59. Antero Laukkanen kd Sari Tanuksen kd kannattamana 11.08.04: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sokeriveron käyttöönottamiseksi." (Vastalause 5) 

60. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.08.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää välittömästi valmistelun elintarvikkeiden terveysperusteisen valmisteverotuksen kehittämiseksi." (Vastalause 3) 

61. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.08.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan makeisveron korvaavaa sokeriveroa." (Vastalause 2) 

62. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen työllisyyden ja viennin tukemiseksi energiaintensiivisten yritysten veronpalautuksen nostamisesta suurimmalle mahdolliselle tasolle EU:n minimirajojen puitteissa." (Vastalause 1) 

63. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan arvioitavaksi kattavan ja ajantasaisen selvityksen jo tehtyjen ja suunnitteilla olevien energiaveromuutosten yhteisvaikutuksesta tulonjakoon ja että selvityksessä eritellään vaikutuksia eri tulonsaajaryhmiin, asumistyyppeihin, energiankäyttöprofiileihin ja asuinalueisiin." (Vastalause 3) 

 

64. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi ekologisen kokonaisverouudistuksen, joka kattaa ainakin energian tuotannon ja käytön, teollisuuden, liikenteen, asumisen ja maa- ja metsätalouden ja joka ei vähennä verojärjestelmän progressiivisuutta." (Vastalause 3) 

65. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin pienentääkseen työkoneissa käytettävän polttoöljyn verotukea." (Vastalause 2) 

66. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy asteittain pienentämään dieselin verotukea ja samalla huojentaa dieselhenkilöautojen käyttövoimaveroa niin, etteivät tavallisen autoilijan kustannukset nouse." (Vastalause 2) 

67. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin polttoturpeen verotuen asteittaiseksi pienentämiseksi." (Vastalause 2) 

68. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.08.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin kaivosten palauttamiseksi takaisin sähköveroluokkaan I." (Vastalause 2) 

69. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.10.03: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus jatkaa autoveron asteittaista alentamista." (Vastalause 6) 

70. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.10.03: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen autoveron kevennyksen osittaisesta perumisesta ja kohdistamisesta julkisen liikenteen palveluiden turvaamiseen." (Vastalause 1) 

71. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana 11.10.03: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin palauttaakseen autoveron vuoden 2015 tasolle." (Vastalause 4) 

72. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.10.03: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ei jatka autoveron kevennyksiä." (Vastalause 2) 

73. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.10.03: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin vapauttaakseen sähköautot autoverosta määräajaksi." (Vastalause 2) 

74. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana 11.10.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen ensiasunnon oston varainsiirtoverovapauden poistamisesta." (Vastalause 4) 

75. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.10.07: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin vapauttaakseen sähköautot ajoneuvoverosta määräajaksi." (Vastalause 2) 

76. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.10: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ei kasvata liikenteen vero- ja maksurasitetta." (Vastalause 6) 

77. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 11.10: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ja tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen louhittujen malmien arvoon perustuvasta kaivostoiminnan rojaltiverosta." (Vastalause 3) 

78. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 11.10: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan louhintaveron käyttöönottoa." (Vastalause 2) 

79. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11.19.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee viipymättä ulkomaista raskasta liikennettä koskevan tienkäyttömaksun säätämisen (ns. vinjetti)." (Vastalause 6) 

80. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.19.06: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen väylämaksujen alentamisesta viennin kilpailukyvyn edistämiseksi painottaen parhaita kahta jääluokkaa, joilta maksu tulee poistaa kokonaan." (Vastalause 1) 

81. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.19.09: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää välittömästi sosiaali- ja terveysvaliokunnan yksimielisen kannan mukaisesti säädösvalmistelun elintarvikkeiden terveysperusteisen valmisteverotuksen kehittämiseksi." (Vastalause 1) 

82. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11.19.09: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus aloittaa valtiollisena kiinteistöverona toteutettavan voimalaitosveron valmistelun, joka koskee päästökaupasta ansiottomasti hyötyneitä sekä ylisubventoituja voimaloita." (Vastalause 1) 

83. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana 11: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden verotuksen kohtuullistamiseksi." (Vastalause 6) 

84. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen rahoitusverosta, joka valmistellaan muiden Pohjoismaiden mallin mukaan." (Vastalause 1) 

85. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 11: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tehostaa harmaan talouden torjuntaansa ja antaa esitykset, joilla torjutaan harmaata taloutta ja näin myös lisätään verotuloja." (Vastalause 1) 

Puhemies Maria Lohela
:

Antero Laukkasen ehdotus 1 ja Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 2 ovat samansisältöiset, joten niistä äänestetään yhdessä mietintöä vastaan. 

Äänestysjärjestys hyväksyttiin. 

Mietintö "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 1 ja Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 64; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 3 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 73; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 142, ei 46; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 5 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 174, ei 13; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 6 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 177, ei 10; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 7 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 78; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 8 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 170, ei 17; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 9 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 161, ei 28; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 10 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 62; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 11 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 62; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 12 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 126, ei 63; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 13 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 20; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 14 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 78; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 15 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 65; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 16 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 78; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 17 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 143, ei 46; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 18 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 175, ei 13; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 19 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 57; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 20 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 58; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 21 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 116, ei 73; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 22 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 109, ei 79; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 23 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 77; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 24 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 62; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 25 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 142, ei 46; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 26 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 58; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 27 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 58; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 28 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 58; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 29 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 142, ei 47; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 30 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 46; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 31 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 147, ei 42; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 32 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 46; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 33 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 174, ei 12; poissa 13
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 34 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 88; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 35 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 162, ei 22; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 36 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 20; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 37 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 172, ei 13; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 38 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 181, ei 7; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 39 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 85; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 40 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 116, ei 72; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 41 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 175, ei 12; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 42 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 58; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 43 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 63; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 44 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 161, ei 26; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 45 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 59; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 46 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 129, ei 58; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 47 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 144, ei 45; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 48 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 176, ei 11; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 49 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 129, ei 55; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 50 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 58; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 51 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 57; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 52 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 21; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 53 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 61, tyhjiä 2; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 54 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 75; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 55 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 144, ei 45; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 56 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 174, ei 14; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 57 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 175, ei 8, tyhjiä 2; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 58 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 177, ei 11; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 59 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 129, ei 60; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 60 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 126, ei 62; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 61 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 62; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 62 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 132, ei 55; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 63 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 80; poissa 13
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 64 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 58, tyhjiä 1; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 65 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 161, ei 26; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 66 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 21; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 67 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 157, ei 26; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 68 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 52; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 69 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 169, ei 19; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 70 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 67; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 71 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 55; poissa 13
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 72 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 67; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 73 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 30, tyhjiä 2; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 74 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 179, ei 9; poissa 11
 
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 75 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 154, ei 31, tyhjiä 1; poissa 13
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 76 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 54; poissa 14
 
Puhemies Maria Lohela
:

Kari Uotilan ehdotus 77 ja Ozan Yanarin ehdotus 78 ovat samansisältöiset, joten niistä äänestetään yhdessä mietintöä vastaan. 

Äänestysjärjestys hyväksyttiin. 

Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 77 ja Ozan Yanarin ehdotus 78 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 126, ei 59; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 79 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 69; poissa 20
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 80 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 62; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 81 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 116, ei 71; poissa 12
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 82 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 58, tyhjiä 1; poissa 10
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 83 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 79; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 84 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 129, ei 57; poissa 13
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 85 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 88; poissa 12
 
Paavo Arhinmäki vas 

Arvoisa rouva puhemies! Poikkeuksellisesti tarkoitukseni oli äänestää "jaa" kohdassa 57, joten se merkittäköön. 

Riitta Myller sd 

Tarkoitukseni oli äänestää "ei" kohdassa 67. 

Katja Hänninen vas 

Arvoisa puhemies! Kohdassa 36 ja kohdassa 65 tarkoitukseni oli äänestää "jaa". 

Jari Myllykoski vas 

Arvoisa rouva puhemies! Kohdissa 36 ja 65 tarkoitukseni oli äänestää "jaa". 

Matti Semi vas 

Arvoisa puhemies! Kohdassa 36 tarkoitus oli äänestää "jaa". 

Eeva-Johanna Eloranta sd 

Arvoisa puhemies! Kohdassa 6 oli tarkoitus äänestää "jaa". 

Tytti Tuppurainen sd 

Arvoisa puhemies! Kohdassa 49 tarkoitukseni oli äänestää "ei". 

Maria Tolppanen sd 

Arvoisa puhemies! Kohta 43 "ei" ja kohta 44 "jaa". Kone ei ottanut. 

Rami Lehto ps 

Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni oli äänestää kohdassa 4 "ei". 

Jani Mäkelä ps 

Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni oli äänestää kohdassa 63 "ei". 

Mika Niikko ps 

Arvoisa puhemies! Kohdassa 4 oli tarkoitus äänestää "jaa". 

Sari Tanus kd 

Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni oli äänestää "jaa" kohdissa 73 ja 42 ja kohdassa 30 "ei".  

Antero Laukkanen kd 

Arvoisa rouva puhemies! Kohdassa 48 piti äänestää "ei". 

Leena Meri ps 

Tarkoitukseni oli äänestää kohdissa 35 ja 62 "jaa". 

Puhemies Maria Lohela
:

Merkitään. 

Eduskunta hyväksyi osaston 11 mietinnön mukaisena.